Päivän kaktuksen saa VR – ihan heittämällä (matkustajan ulos)

Perille pääsy on pääasia – konnarin voin kohdata bonuksena

Tämän päivän Hesarissa on raastava mielipidekirjoitus VR:n toiminnasta (toimimattomuudesta). 13-vuotias poika matkusti ensimmäistä kertaa yksin tätinsä luota Helsingistä kotiinsa Hyvinkäälle. Täti ei käytä junaa ja poika taas on matkannut saman reissun useasti vanhempiensa tai siskonsa kanssa, jolloin vanhemmat ovat hankkineet lipun netistä tai junasta.

Tieto VR:n lipunmyyntiuudistuksesta ei ollut tavoittanut tätiä eikä poikaa ja lopputuloksena konduktööri käski poikaa poistumaan junasta Järvenpäässä, josta tämän tulisi ostaa lippu ja jatkaa matkaa seuraavalla junalla kotiin Hyvinkäälle. No mahdoton paikka. Nuorella pojalla ei ole maksukorttia, ainoastaan käteistä lipunostoa varten ja asemarakennus Järvenpäässä on suljettu. Onneksi puhelimessa on akkua ja poika voi soittaa kotiin.

Kuka on tarinan syyllinen? Mielestäni taho, joka tämän uudistuksen on tehnyt. Konnari on välikappale ja poika toivottavasti sankari. Jospa tämän järkyttävän, mutta onneksi onnellisesti päättyneet tarinan ansiosta VR:n lipunmyyntiuudistusta viilataan, kun koko maan matkustajat jatkuvasti moittivat sitä ja selvästi nähdään, että se aivan toimimaton ja susi jo syntyessään.

On niin sanoinkuvaamattoman raivostuttavaa, kun asioita vaan tehdään ja tunaroidaan, eikä niitä korjata. Ei välitetä käyttäjistä, ihmisistä. Kaikki levittelevät vain käsiään.

Onhan tämä slogan nyt aivan vitsi:

”Konduktöörit lähijunissamme eivät enää myy lippuja, vaan keskittyvät palvelemaan teitä.”

Mikähän olisi se tärkeämpi palvelu, kuin että matkustaja saisi matkustaa sillä junalla laillisesti lippu kourassa? Sekö on palvelua, että pikkupoika laitetaan ulos junasta? Oikeasti ainoa palvelu mitä minä haluaisin junassa, on päästä perille.

Näin kirjoitettiin, kun uudistus oli alkamassa:

IS 19.06.2017

Millaista asiakaspalvelua junissa oikein tarjotaan maanantaista lähtien, viestinnän asiantuntija Janna Veisterä?

Konduktöörejä on aina kaksi. He liikkuvat pareittain ja kiertävät koko junan, kun aiemmin konduktööri on ollut vain lipunmyyntivaunussa. Jatkossa he kohtaavat yhdessä kiertäen kahdeksansataa asiakasta sadan asiakkaan sijaan. Kun lipunmyynti jää pois, on konduktööreillä enemmän aikaa asiakaspalvelulle ja asiakkaiden kohtaamiselle. He neuvovat ja opastavat niin junissa kuin laitureilla, esimerkiksi vaihtoyhteyksissä. Samalla he katsovat liput junassa ollessaan ja neuvovat varsinkin alkuun eri tapoja ostaa lippu jatkossa. Noin 75 prosentissa junissa on maanantaista alkaen konduktööri. Ilta- ja yöaikaan kaikissa junissa on konduktöörit.

Kyllä tuntuu pahasti siltä, että pääasia on unohtunut. On menty tähän höpölöö juttuun kohtaamisista. Juna halutaan inhimillistää. Kuinka inhimillistä on pistää asiakas ulos junasta odottamaan seuraavaa ja etsimään tapaa saada se pirun lippu hankittua? Kun jo lipun ostosta on selkeästi saatu aikaan ongelma, kuinka matkustusmukavuutta voidaan kuvitella kohennettavan sillä, että asiakas kohtaa konnarin? Mitenkään heidän ammattikuntaansa väheksymättä. Enimmäkseen ovat olleet hauskaa joukkoa.

Voin jotenkin kuvitella sen presentaation, jossa tästä kohtaamisesta on kauniisti puhuttu ja esitelty kuinka helppoa on ostaa lippu netistä tai automaatista tietyistä paikoista. Se on näyttänyt varmaan hienolta siinä kaaviokuvassa. Mutta kun automaatit eivät toimikaan ja nettisivut kaatuvat. Mitä sitten tapahtuu? Konnari kohtaa tyhjän junan. Mä oikeesti vihaan tällaista soopaa.

Grrrrrrr – tämmönen niin nyppii!

Hanna

Isot tytöt vaatekaupassa ja mediassa

Mies sanoi: meiltä saa vaatteita isoillekin tytöille. Isoille tytöille!?

Kuinka voinkaan inhota tuota sanaparia tässä yhteydessä! Se juuttuu kurkkuuni, kuin liian suuri kuiva leivän pala. Vaatekokoon viitattaessa paino on sanalla isoille.

Mitä ovat ”isot työt”? Tyttö on naispuolinen lapsi tai nuori. Nainen on nainen. Aivan kuin sanaparin käyttäjä koettaisi lepytellä asiakasta, joka on oikeastaan hänen mielestään liian suuri, liian vääränlainen, normeihin sopimaton erikoisuus ja kummajainen.

Miksi vaatekoot ylipäätään eivät vain jatku tarpeeksi pitkälle, jotta kaikki voisivat nauttia ihanista vaatteista, kuten haluavat? Miksi vaatteet loppuvat kokoon XL tai 42 ja sen jälkeen alkavat erilaiset mallistot? Yleensä ankeat, ei muodikkaat ja varmasti yleisin väri niissä malleissa on musta.

Miksi joku kuvittelee, että tietyn kokonumeron jälkeen naisen maku, toiveet ja mieltymykset muuttuvat ja muoti lakkaa kiinnostamasta. Värit ja muodot loppuvat yhtäkkiä, kun mittanauha siirtyy jonkun mielestä punaiselle alueelle. Miksi joku kuvittelee, että nainen haluaa tulla kutsuksi isoksi tytöksi?

Myös muotilehtien käyttämien mallien koko puhuttaa ihmisiä ja mietityttää minuakin. Olen pohtinut sitä miksi mallien halutaan olevan niin kovin laihoja, kun vaatteet näyttävät heidän päällään aivan toisenlaisilta, kuin aitojen käyttäjien yllä.

Muotilehdet vastaavat valituksiin kertomalla, että kuvauksiin saatavissa olevien vaatteiden koot, määrittelevät käytettävien valokuvamallien koon.

Miksi vaatteiden mallikoot ovat niin pieniä? Koska muotisuunnittelijat rakastavat sitä miltä heidän luomuksensa näyttävät superlaihojen naisten yllä. He ovat taitelijoita, guruja, muodinluojia. Käyttömuotia suunnittelevat designerit ehkä kopioivat guruja, vaikka käyttömuoti ja massojen valmisvaatteet ovat kaukana siitä maailmasta, jossa Karl Lagerfeldit tekevät työtään.

Kuka uskaltaa olla erilainen? Kun maailman huippusuunnittelijat marssittavat catwalkilla tikkulaihoja, rinnattomia, lantiottomia naisia, joista on tehty upeita luomuksia vaatteissaan, meikeissään ja kampauksissaan, kuka on se päätoimittaja, joka uskaltaa olla asiasta eri mieltä? Suurimpien muotilehtien päätoimittajat, muotitoimittajat ja stylistit ovat superjulkkiksia, jotka istuvat näytösten eturivissä. Heitä palvotaan, pelätään, kadehditaan, kopioidaan ja lahjotaan. Normaali tai normien mukaan ylipainokseksi määritelty nainen ei ole heistä houkutteleva. Miksi? Sitä en tiedä. Meistä muista normaali, pyöreä ja mehevä on upea siinä missä muutkin. Upeus ei korreloi koon kanssa. Upea on upea. Kaunis ja hehkeä on sitä koosta riippumatta.

Myös Raakel Lignell kirjoittaa tästä samasta aiheesta ja kritisoi vaatteiden ”rotuerottelua”

Kirjoitin aiheesta tänään Facebook päivityksen aamulla. Siihen tuli välittömästi valtavasti kommentteja, voit käydä lukemassa niistä täällä.

 

Hanna

 

 

Päivän kaktus – hemmetin hedelmät!

Mua sitten risoo, kun kaupasta ei saa kypsiä hedelmiä. Persikat, nektariinit, päärynät, avocadot, luumut, aprikoosit – raakoja kaikki tyynni!

Avocadoja saa syöntikypsinä, mikä useimmiten tarkoittaa ylikypsiä. Jos onnistuu löytämään kaupasta täydellisen avocadon, voi lähteä saman tien lottoamaan, sillä on Fortunan suosiossa. Tummat luumut ovat yleensä kypsiä, keltaiset ani harvoin. Päärynöillä voi pommittaa ikkunoita rikki, sillä ovat aina kivikovia. Entäpä persikat ja nektariinit! Pahimmat kaikista. Eivät ole ikinä kypsiä ja jos ostat silti saat jotain mitä en voi käsittää: Päältä kauniita, mutta kovia ja sisältä mätiä tai oudosti ruskeapilkullisia. Niitä en saata hedelmiksi kutsua. Roskiin pamahtelevat aina, kun erehdyn ostamaan. Sama tapahtuu kun koettaa kypsyttää niitä kotona. Se ei tahadu. Tapahtuu pinnalta ryppyisiä, sisältä kovia, mutta silti mätiä persikan irvikuvia.

Persikka on ehkä maailman ihanin hedelmä. Makea, niin mehukas, ettei sitä voi syödä kuin lavuaarin yläpuolelle kumartuneena, kun mehu valuu pitkin leukaa ja käsivarsia. Kuori lähtee sormin vetämällä.

Ymmärrän että hedelmät ovat herkkiä, eivätkä ne kestä esimerkiksi kaatamista laatikoista toisiin, ihmissormien ahnaita puristeluja, eivätkä kassahenkilön vallatonta viskausta pitkin hihnaa tai oleskelua kotimatkalla muovikassissa kahden maitotölkin välissä. Mutta tiedättekö mitä? Kuresaaressa Saarenmaalla on monta valtavaa markettia, joissa hedelmät myydään aina kypsinä. Notta joku tässä nyt mättää ja se saa ärsyyntymään. Hedelmätiskiä piisaa jättimäisissä marketeissa kymmeniä metrejä, ellei peräti toista sataa – olisi se hienoa, jos sieltä voisi ostaa jotain kypsää, muttei ylikypsää.

expensive-rotten-peaches