Mitä vit…?!

Kuulin pitkästä aikaa lauseen, jonka tarkoitus on minulle tyystin hämärän peitossa. ”Ai, sulla on vain tyttöjä, etkö saanut yhtään poikaa?”

Olimme liikkeellä yhden kolmesta tyttärestäni, Carolinan, kanssa ja selasimme yhden viehättävän vaateliikkeen tarjontaa. Aikomukseni oli ostaa tyttärelleni syntymäpäivälahja. Se jäi ostamatta. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Päädyin nauramaan.

Itse synnyin kuopuksena perheeseen, jossa jo oli kolme tytärtä. Me neljä ja äiti olimme isän ylpeyden aiheita, joita hän esitteli mielellään ja oli polleana katraansa keskellä kuin kuningas. Perheen sisällä ei koskaan käyty mitään keskustelua tyttö/poika -akselilla, mutta silloin tällöin vanhat ihmiset saattoivat taivastella samaa asiaa. Vain tyttöjä. Oi oi. Isä ja äiti sanoivat aina, että meille pojat valitaan ihan erikseen ja viittasivat tällä siihen, että tuomme poikia perheeseen avioliiton kautta. Muistan kuitenkin, että oli se vähän noloa seistä siinä, kun ei ollutkaan se sukulaistädin toivoma poika. Minähän olin kuopuksena se viimeinen oljenkorsi. Mutta isä (me sanottiin kyllä faija, ja on kamalan hankalaa kirjoittaa isä, kun puhun hänestä) nautti meistä, samoin äiti. Siitä ei ollut pienintäkään epäilystä. Meillä ei myöskään ollut mitään sellaisia asioita, joita emme olisi voineet tehdä tyttöinä tai mitä olisi tyttöyden tähden pakko tehdä. Pois sulkien asiat, joita hieno nainen ei tee. Niihin kuului mm. se, että hieno nainen ei polta tupakkaa kävellessään tai syljeskele. Miehet voivat luultavasti tehdä niitä molempia.11119519_10153321323382679_3644439543240304012_n

Mietin miksi joku haluaa sanoa niin. Vähätellä kolmea tervettä upeaa nuorta naista. (Myyjätär tietää heidät kaikki, mutta ei ollut koskaan nähnyt nyt mukanani ollutta keskimäistäni) Eihän heitä voi vähätellä. Ei millään mittarilla. Se, että on saanut kolme tervettä lasta on lahja, ajattelin ja pam – silloin muistin. Naisella ei ole lapsia lainkaan ja hän on lapseton tahtomattaan. Eli piikki joka yritettiin iskeä minuun ja siinä ohessa tyttäreeni, ponnahti käsittelemättömästä surusta, pettymyksestä, kateudesta ja katkeruudesta. Ikävää. Olen pahoillani hänen puolestaan.

Anteeksi pyytäminen, vaikka kuinka myöhään jälkikäteen, on hieno tapa. Joskus jos huomaa vaikka päiviä, viikkoja jopa vuosia jälkeenpäin, että on ollut idiootti, sitä kannattaa pyytää anteeksi. Ja se on myös aivan helppoa siinä vaiheessa, kun asian on käsitellyt.

Muuten en ymmärrä koko ajattelutapaa, että maassa, jossa tytöt ja pojat perivät vanhempansa tasapuolisesti, olisi mitään eroa siinä onko lapsi tyttö tai poika. Tuntuu täysin naurettavalta edes ajatella sellaista. Sama koskee sitä ihmeellistä ajatusta, että esikoisen asema olisi jotenkin mojovampi, kuin järjestyksessä myöhemmin syntyneiden. Sitäkin näkemystä löytyy edelleen.

On mahtavaa, että olen saanut kolme lasta. Heistä on suunnattomasti iloa ja ihmetystä, olen heistä järjettömän ylpeä ja he tuovat elämääni huippujuttuja, uusia asioita ja ajatuksia.

Elämänpolut ovat niin erilaisia. Kukaan ei selviä ilman haasteita.

♥️

Aurinkoa päivään

Hanna

 

Yksinhuoltajako huono ihminen?

Älä arvostele toista, ennen kuin olet kävellyt mailin hänen mokkasiineissaan.

Luin eilisestä Hesarista millaista kuraa yksinhuoltajat saavat toisinaan ottaa vastaan ystäviltä, naapureilta, puolisoiltaan, päiväkodeista. Ihan kenellä tahansa tuntuu olevan oikeus ilmaista ilkeä ja ahdas mielipiteensä asiasta, josta tuskin tietävät yhtään mitään.

Luin pöyristyneenä kommentteja, joita oli poimittu lehden tekemästä nettikyselystä. Voiko oikeasti joku vielä 2010-luvulla ajatella, että yksin lapsiaan kasvattava tai eronnut vanhempi on jotenkin mystisesti huono? Että yksinhuoltajien lapset esimerkiksi erottuisivat jonossa oitis ydinperheessä elävistä lapsista tai että yksinhuoltajan kanssa ei parane näyttäytyä, koska heillä on tietty maine!

Uskon, että tällaisia mielipiteitä sydämessään kantavat ihmiset eivät voi antaa omille lapsilleen kasvatusta, joka tuottaa lähimmäisen rakkauteen kannustavaa elämäntapaa. Jos voi kuvitella olevansa paljon parempi kuin joku toinen, olisi syytä kurkottaa ylemmäs. Tavoitella parempaa kuin muiden ihmisten elämän valintojen arvostelua, joiden syistä ei ole kuitenkaan mitään käsitystä.

14997072_10202083309040905_797091836_n

Aikanaan lähipiirissäni oli yksinhuoltajaäiti, joka välillä päivitteli lapsensa mahdottomuutta ja kuinka elämä saattoi olla raskasta aja hankalaa ja kuinka hän antoi periksi välillä. Hän saattoi esimerkiksi luovuttaa ja antaa lapsensa syödä aamupalaksi suklaata tai sokeroituja muroja. (Todella vaarallista!) Istuin siinä kuuntelemassa ja kannustin näsäviisaana olemaan tiukka ja pistämään rajoja ihmistaimelle. Vähänpä mistään mitään tiesin!

Kun kasvattajia on kaksi, elämä saattaa olla helpompaa. Tai sitten ei. Jos ollaan hyvässä suhteessa ja kaikki on hyvin vanhemmat tukevat toisiaan ja kun toiselta loppuu keinot, toisella niitä vielä riittää. Mutta aina ei ole niin. Vaikka vanhempia olisi samassa osoitteessa kaksi, saattaa koko vastuu olla vain toisella. Ja pahimmassa tapauksessa hän vastaa myös toisesta vanhemmasta. Ja ehkä kaikista perheen tuloista.

Kun vanhempi kasvattaa yksin jälkikasvua, häneltä vaaditaan poikkeuksellisen paljon voimaa ja osaamista, hermoja, luovuutta, luovimista, läsnäoloa, väsymättömyyttä. Soisi muiden ihmisten arvostelun sijaan, antaa kaikki tukensa ihmiselle, joka huolehtii lapsistaan yksin.

Sanoin myöhemmin lastaan yksin kasvattaneelle ihmiselle, että hän on upea ihminen ja vanhempi. Hän ansaitsee 10 pistettä ja kultamitalin. Vaikka ei niitä tarvitsekaan, koska hänen lapsensa on elävä kunniamerkki kaikesta. Pyysin myös anteeksi kaikkitietäviä neuvojani. Olin ymmärtänyt omien lasteni myötä, kuinka kovaa hänen ulkoa kaunis elämänsä välillä oli. Onhan se raskasta hyvin toimivassa perheessäkin, jossa on kaksi vanhempaa. Ne hetket kun kaikki kaatuu päälle on kuitenkin aina helpompia kun ne voi jakaa. Yksinhuoltaja on yksin.

Tsemppiä perhe-elämään kaikille ja kakeinlaisiin perheisiin

Hanna

Kun perinteet siirtyvät – se sykähdyttää

Sinne se meni pääsiäinen ja loppui miniloma. Lennettiin kotiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Nukuin koneessa korvakuulokkeista soivan musiikin ansiosta, vaikka on se koneessa istuminen kyllä ahdasta ja ahdistavaa.

Oltiin siis kotona aamulla klo 6.30 ja aloitin kotielämän puuron ja kahvin keitolla. Niin kotoista. Lisäksi lämmitin aamusaunan. (Niin kuin se olisi isokin homma – kääntää vipua…!)

Aamupuuron jälkeen mentiin sängyn päälle katsomaan Netflixistä House of Cards jaksoa ja mieheni totesi, että tähän se onkin hyvä nukahtaa. Hymähdin vaan ja ajattelin että en todella aio tuhlata aamuani nukkumiseen, kunnes heräsin tunnin kuluttua!! No saunakin oli siinä vaiheessa jo lämmin. Pitkän koneessa istumisen jälkeen tein huolellisen Saunayoga harjoituksen ja totesin olevani aika pahasti jumissa. Saunassa joogaaminen on lempeän tehokasta. Sauna ei saa olla liian kuuma, noin 50-60 astetta on hyvä. Olen sellainen hätähousu, että en usein malta tehdä harjoituksia loppuun, mutta nyt ei ollut kiire minnekään. Tuli ihan mahtavan hyvä olo.

Iltapäivällä mentiin koko perheen voimalla ravintolaan syömään. Oli ihanaa istua pitkään ja höpistä kaikenlaista siinä pitkän pöydän ääressä koko joukkueen kanssa. Kolme tytärtä ja yksi vävy, mun tärkeimmät ihmiset. Mutta parasta kaikessa oli se mitä he olivat tehneet kun olimme mieheni kanssa poissa pääsiäisen. He olivat kokoontuneet ja syöneet pääsiäisbrunssin yhdessä ja maalanneet munia.

pääsiäisistutus viime vuodelta

pääsiäisistutus viime vuodelta

 

Sisareni Ritva antaa minulle perinteisesti joka päsiäisenä itse tekemänsä "Fabergen"! Upeita vai mitä!

Sisareni Ritva antaa minulle perinteisesti joka päsiäisenä itse tekemänsä ”Fabergen”! Upeita vai mitä!

 

IMG_4725

oikeita pääsiäispupuja

oikeita pääsiäispupuja

Tulin niin hyvälle mielelle siitä, että meidän perinne on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Voi kuulostaa pikkujutulta, mutta olen riemuinnut tästä nyt aika tehokkaasti. Perinne tulee minun kotoani ja siihen liittyy paljon muistoja. Koti koristeltiin pääsiäisenä (kuten kaikkina muinakin juhlapyhinä) runsain koristein ja pääsiäisaamuna syötiin muhkea brunssi upeasta pöydästä, jossa oli jos jonkin sortin syötävää, mutta tärkein asia suklaamunien lisäksi oli munien maalaus vesiväreillä. Olen toteuttanut samaa kaavaa koko elämäni ajan ja nyt nuo kolme tekivät sen itse. Se on niin ihana asia. Mahtaako kukaan ymmärtää minua tässä, en tiedä, mutta hällä väliä, minä olen onnellinen.

Ihanaa keväistä päivää – paistakoon aurinko sydämeesi saakka

Hanna