Yksinhuoltajako huono ihminen?

Älä arvostele toista, ennen kuin olet kävellyt mailin hänen mokkasiineissaan.

Luin eilisestä Hesarista millaista kuraa yksinhuoltajat saavat toisinaan ottaa vastaan ystäviltä, naapureilta, puolisoiltaan, päiväkodeista. Ihan kenellä tahansa tuntuu olevan oikeus ilmaista ilkeä ja ahdas mielipiteensä asiasta, josta tuskin tietävät yhtään mitään.

Luin pöyristyneenä kommentteja, joita oli poimittu lehden tekemästä nettikyselystä. Voiko oikeasti joku vielä 2010-luvulla ajatella, että yksin lapsiaan kasvattava tai eronnut vanhempi on jotenkin mystisesti huono? Että yksinhuoltajien lapset esimerkiksi erottuisivat jonossa oitis ydinperheessä elävistä lapsista tai että yksinhuoltajan kanssa ei parane näyttäytyä, koska heillä on tietty maine!

Uskon, että tällaisia mielipiteitä sydämessään kantavat ihmiset eivät voi antaa omille lapsilleen kasvatusta, joka tuottaa lähimmäisen rakkauteen kannustavaa elämäntapaa. Jos voi kuvitella olevansa paljon parempi kuin joku toinen, olisi syytä kurkottaa ylemmäs. Tavoitella parempaa kuin muiden ihmisten elämän valintojen arvostelua, joiden syistä ei ole kuitenkaan mitään käsitystä.

14997072_10202083309040905_797091836_n

Aikanaan lähipiirissäni oli yksinhuoltajaäiti, joka välillä päivitteli lapsensa mahdottomuutta ja kuinka elämä saattoi olla raskasta aja hankalaa ja kuinka hän antoi periksi välillä. Hän saattoi esimerkiksi luovuttaa ja antaa lapsensa syödä aamupalaksi suklaata tai sokeroituja muroja. (Todella vaarallista!) Istuin siinä kuuntelemassa ja kannustin näsäviisaana olemaan tiukka ja pistämään rajoja ihmistaimelle. Vähänpä mistään mitään tiesin!

Kun kasvattajia on kaksi, elämä saattaa olla helpompaa. Tai sitten ei. Jos ollaan hyvässä suhteessa ja kaikki on hyvin vanhemmat tukevat toisiaan ja kun toiselta loppuu keinot, toisella niitä vielä riittää. Mutta aina ei ole niin. Vaikka vanhempia olisi samassa osoitteessa kaksi, saattaa koko vastuu olla vain toisella. Ja pahimmassa tapauksessa hän vastaa myös toisesta vanhemmasta. Ja ehkä kaikista perheen tuloista.

Kun vanhempi kasvattaa yksin jälkikasvua, häneltä vaaditaan poikkeuksellisen paljon voimaa ja osaamista, hermoja, luovuutta, luovimista, läsnäoloa, väsymättömyyttä. Soisi muiden ihmisten arvostelun sijaan, antaa kaikki tukensa ihmiselle, joka huolehtii lapsistaan yksin.

Sanoin myöhemmin lastaan yksin kasvattaneelle ihmiselle, että hän on upea ihminen ja vanhempi. Hän ansaitsee 10 pistettä ja kultamitalin. Vaikka ei niitä tarvitsekaan, koska hänen lapsensa on elävä kunniamerkki kaikesta. Pyysin myös anteeksi kaikkitietäviä neuvojani. Olin ymmärtänyt omien lasteni myötä, kuinka kovaa hänen ulkoa kaunis elämänsä välillä oli. Onhan se raskasta hyvin toimivassa perheessäkin, jossa on kaksi vanhempaa. Ne hetket kun kaikki kaatuu päälle on kuitenkin aina helpompia kun ne voi jakaa. Yksinhuoltaja on yksin.

Tsemppiä perhe-elämään kaikille ja kakeinlaisiin perheisiin

Hanna

Kun perinteet siirtyvät – se sykähdyttää

Sinne se meni pääsiäinen ja loppui miniloma. Lennettiin kotiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Nukuin koneessa korvakuulokkeista soivan musiikin ansiosta, vaikka on se koneessa istuminen kyllä ahdasta ja ahdistavaa.

Oltiin siis kotona aamulla klo 6.30 ja aloitin kotielämän puuron ja kahvin keitolla. Niin kotoista. Lisäksi lämmitin aamusaunan. (Niin kuin se olisi isokin homma – kääntää vipua…!)

Aamupuuron jälkeen mentiin sängyn päälle katsomaan Netflixistä House of Cards jaksoa ja mieheni totesi, että tähän se onkin hyvä nukahtaa. Hymähdin vaan ja ajattelin että en todella aio tuhlata aamuani nukkumiseen, kunnes heräsin tunnin kuluttua!! No saunakin oli siinä vaiheessa jo lämmin. Pitkän koneessa istumisen jälkeen tein huolellisen Saunayoga harjoituksen ja totesin olevani aika pahasti jumissa. Saunassa joogaaminen on lempeän tehokasta. Sauna ei saa olla liian kuuma, noin 50-60 astetta on hyvä. Olen sellainen hätähousu, että en usein malta tehdä harjoituksia loppuun, mutta nyt ei ollut kiire minnekään. Tuli ihan mahtavan hyvä olo.

Iltapäivällä mentiin koko perheen voimalla ravintolaan syömään. Oli ihanaa istua pitkään ja höpistä kaikenlaista siinä pitkän pöydän ääressä koko joukkueen kanssa. Kolme tytärtä ja yksi vävy, mun tärkeimmät ihmiset. Mutta parasta kaikessa oli se mitä he olivat tehneet kun olimme mieheni kanssa poissa pääsiäisen. He olivat kokoontuneet ja syöneet pääsiäisbrunssin yhdessä ja maalanneet munia.

pääsiäisistutus viime vuodelta

pääsiäisistutus viime vuodelta

 

Sisareni Ritva antaa minulle perinteisesti joka päsiäisenä itse tekemänsä "Fabergen"! Upeita vai mitä!

Sisareni Ritva antaa minulle perinteisesti joka päsiäisenä itse tekemänsä ”Fabergen”! Upeita vai mitä!

 

IMG_4725

oikeita pääsiäispupuja

oikeita pääsiäispupuja

Tulin niin hyvälle mielelle siitä, että meidän perinne on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Voi kuulostaa pikkujutulta, mutta olen riemuinnut tästä nyt aika tehokkaasti. Perinne tulee minun kotoani ja siihen liittyy paljon muistoja. Koti koristeltiin pääsiäisenä (kuten kaikkina muinakin juhlapyhinä) runsain koristein ja pääsiäisaamuna syötiin muhkea brunssi upeasta pöydästä, jossa oli jos jonkin sortin syötävää, mutta tärkein asia suklaamunien lisäksi oli munien maalaus vesiväreillä. Olen toteuttanut samaa kaavaa koko elämäni ajan ja nyt nuo kolme tekivät sen itse. Se on niin ihana asia. Mahtaako kukaan ymmärtää minua tässä, en tiedä, mutta hällä väliä, minä olen onnellinen.

Ihanaa keväistä päivää – paistakoon aurinko sydämeesi saakka

Hanna

Isän tärkein tehtävä?

Mun isä oli mun sankari. Voittamaton. Isä petkutti perhettään lintsaamalla koulusta. Isoisällä oli huonekalu- ja talotehdas Kylmäkoskella ja isä viihtyi paremmin oikeissa töissä kuin koulussa. Se meni sisarustensa kanssa junaan, kuin olisi ollut kouluun menossa, mutta juoksi junan läpi ja hyppäsi toisessa päässä ulos ja meni tehtaalle töihin. Kunnes tuli sota. Isä taisteli Karjalan kannaksella legendaarisen Laguksen joukoissa ja otti vielä toisen erän Lapinsodassa.

Kun sota loppui isä nappasi äidin – vai olikohan se toisinpäin…. Isä oli kihloissa ja äiti meni auttamaan hääfrakin ostossa. Tapasivat seitsemän kertaa, joista seitsemäs oli Liisan päivänä syyskuussa, jolloin vietettiin heidän häänsä.

Häitä juhlittiin seitsemän päivää Helsingissä Klaus Kurjessa. Sulhasen ja morsiamen isät halusivat vuoronperään tarjota, eikä juhlista oikein tullut loppua.

Isä alkoi johtaa tehdasta Kylmäkoskella. Kävi paha onnettomuus ja tehdas paloi. Isä kuvasi sitä kaitafilmikameralla. Sen on täytynyt olla hirvittävää.

Isällä ja äidillä oli kolme tytärtä ja he päättivät lähteä Australiaan. Sattuman kautta isän isä sai tietää suunnitelmasta ja perui kaiken isäni selän takana. He jäivät Suomeen ja isä perusti agentuuriliikkeen. Hän toi Tšekkoslovakiasta Suomeen polkupyöriä ja luistimia ja lopulta kaikkea retkeilyyn liittyvää. Hän rakensi talon omin käsin ja lopulta minäkin synnyin ja perheessä oli neljä tytärtä.

Isä teki aamiaisen joka päivä ja rakasti liekitettyjä lättyjä, jäätelöä ja hunajaa, osso buccoa ja lännen leffoja joissa oli kunnon tappeluita. Isää odottivat lentokoneet Seutulassa, kun hän oli myöhässä ja hän rakasti hyviä autoja, mutta ei huolehtinut niistä. Itsestään hän huolehti jumppaamalla joka aamu.

Typistettynäkin kova elämäntarina. Mutta tiedättekö mikä minusta oli parasta? No se kun isä ryhtyi aina heittelemään palloa mun kanssa, kun pyysin, tykkäsi kun lauloin pientä nokipoikaa ja antoi muutaman hyvän elämän ohjeen. Älä pelkää ketään, kaikki ihmiset ovat vain ihmisiä ja keskenään saman arvoisia. Ja jos saat jostain ikään kuin ylimääräistä rahaa, tee sillä jotain hauskaa.

 

Että hyvät isät, kun pinnistelette kaikissa jutuissanne, niin se mikä on se tärkein juttu on sitten kuitenkin se pallon heittäminen.

 

Hyvää isänelämää kaikille isille

Hanna