Suppilovahveropiirakka – onnenpiiras

Ohut ja hyvä. Makua alusta loppuun

Ohut ja hyvä. Makua alusta loppuun

 

Olen jo kahteen kertaan maininnut, että leivoin sienipiirakkaa viime sunnuntaina. Reseptiä on kyselty, joten toki sen julkaisen. Käytin piiraaseen suppilovahveroita, mutta siihen voi käyttää mitä tahansa sieniä. Muut ainekset valikoituivat sen mukaan, mitä jääkaapista sattui löytymään, mutta onneksi kirjoitin kaiken ylös, sillä hyvää tuli. Suolaiset piiraat on juuri siksi niin kivoja, kun niihin voi laittaa mitä vaan ja lähes aina tulee hyvää.

Yleensä piirakoissa on se vika, että pohja on paksu ja mauton. Oikeasti jos kehtaisin, söisin aina vain sisuksen. Ja homma vaan pahenee mitä pienemmästä piiraasta on kyse. Yhden annoksen pikku quichet eivät usein maistu yhtään miltään, kun paksu taikina on leivonnaisessa pääosassa. Tästä tekee poikkeuksen karjalanpiirakat ja sultsinat, jotka ovat alusta loppuun saakka pelkkää herkkua. Mutta nehän ovatkin ihan oma lukunsa.

Olen kehitellyt ilokseni piirakkapohjia, joissa on makua ja rakennetta. Sienipiirakan pohjaan makua tuo porkkanaraaste ja kaurahiutaleet. Lisäksi pohja ja koko piirakka on ohut.  Ohut ja maukas ja siksi minusta ihan parasta laatua. Lisäksi se on täydellinen hygge-piiras, koska sienet on itse kerättyjä ihanasta metsästä siskoni Ritvan kanssa, porkkanat sain ystäväni kasvimaalta ja kananmuna on tutusta kanalasta. Lisäksi leivoin piiraan onnellisena, ja sehän on tunnettu tosiasia, että leipojan mielialat siirtyvät taikinaan. Usein myös taikinan tunnelma siirtyy kyllä leipojaan. Eli leipomisessa asuu hyvän kierre. Minä rakastan sitä kierrettä. Kun sekoitan taikinaa, olen onnellinen. Aina.

suppilovahveropiirakka_3

 

pala suppilovahveropiirakkaa.

suppilovahveropiirakka_5Sienestäminen on muuten huippulaji. Parasta ulkoilua ikinä. Epätasaisessa maastossa on kivaa kävellä ja loikkia, löytämisen ilo on ihanaa ja metsien kauneus. Jäkälä, naava ja sammalet, harmaat kalliot ja sammalen läpi puskevat varvut.  Metsää on tosi vaikeaa kuvata niin, että kaikki tuo, tai edes osa siitä näkyisi. Mutta onneksi me suomalaiset tunnemme metsät ja onneksi niitä on niin että jokainen joka tahtoo, voi sinne mennä. Mutta eiköhän tässä ole löpisty tarpeeksi jo! Nyt siihen reseptiin.

Sienipiirakka Hannan tapaan

24 cm halkaisijaltaan oleva vuoka

100 g huoneenlämpöistä voita

100 g porkkanaraastetta

1 dl jauhoja

1 dl kaurahiutaleita

½ tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

Täyte

1/2 l tuoreita tai 40 g (n. 2dl) kuivattuja suppilovahveroita

1 pieni valkosipulin kynsi

1 punasipuli

1 rkl öljyä

2 tl tuoretta timjamia

1 tl tuoretta rosmariinia

Suolaa

Mustapippuria

1/ 2 dl pinjansiemenia

100 g Philadelphia tuorejuustoa

1,5 dl kuohukermaa

1 muna

2 dl vasta raastettua parmesaania

 

Tee taikina

(Jos käytät kuivattuja sieniä aloita siitä, että laitat ne likoamaan kylmään veteen.) Sekoita keskenään rasva ja porkkanaraaste. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Yhdistä seokset ja muodosta niistä taikina. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan kostein somin. Paista 225° 10 min ja ota sitten pois uunista ja täytä.

Tee täyte

Paista puhdistettuja sieniä öljyssä pannulla kunnes neste on kiehunut pois niistä. Jos käytät kuivattuja sieniä, kaada liotusvesi pois ja paistele sieniä, kuten tuoreitakin, kunnes neste on melkein haihtunut. Lisää pieneksi silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli ja paistele kunnes sipulit pehmenevät. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla, tuoreella timjamilla ja rosmariinilla. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja ripottele pinnalla pinjansiemenet.

Sekoita keskenään kerma ja tuorejuusto ja lisää joukkoon kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen päälle. Lisää pinnalle vielä parmesaniraaste ja paista kypsäksi 200 asteessa noin 30 min.

Herkkuhetkiä ruokapöytään

♥️

Hanna

 

Pannupuuro! Mikä ihana herkku!

Pannupuuro_Hanna_Sumari

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät lähde mihinkään ilman aamiaista. Aamiainen on ehdottomasti päivän paras ateria ja voisin vaihtaa myös kaikki lounaat ja päivälliset aamiaisiin. Aamiaiset vaihtelevat aamujen, kiireiden, mieltymysten, jääkaapin sisällön ja sen mukaan kuinka monta ihmistä aamiaispöytäni ympärillä istuu. On silläkin tietysti merkitystä, onko aikaa vartti vai tunti.

Pääsääntöisesti aamiaiseeni kuuluvat puurohiutaleet, erilaiset siemenet, marjat tai hedelmät ja joku proteiininlähde muodossa tai toisessa. Syön siis puuroa, mysliä, bircher mysliä, kaura-baaanilettuja, raejuustoa ja turkkilaista jugurttia erilaisina yhdistelminä.

Nyt tuuppasin hiutaleet, siemenet, marjat ja hedelmät uuniin ja tein pannupuuroa! Ihan mielettömän hyvää. Meillä on yksi keittiön laatikko siemeniä, pähkinöitä, marjarouheita ja kuivattuja hedelmiä varten ja kaivoin sieltä esiin Elixi mustikka makurouhetta ja hampun ja chiansiemeniä (Oletko muuten koskaan kokeillut tuota makurouhetta? Se on ihan loistava tuote, joka on tehty Suomessa viljellystä pellavasta ja kuivatuista mustikoista. Sisältää paljon proteiinia ja vatsalle niin hyvää lignaania ja vielä omega-3 rasvahappoa.)

Pannupuuro_2

Laitoin kaurahiutaleita ja siemenet pannulle hedelmien ja marjojen kanssa kerroksittain ja kaadoin joukkoon maitoa vaahterasiirapilla höystettynä. Siitä tuli hillittömän hyvää. Lautasella laitoin vielä joukkoon cashewpähkinäkermaa, joka kuulostaa vaikealta hifistelyltä mutta koeta ja tee! Se on siis ihan sama kuin maapaähkinävoi, joka on notkistettu vedellä, mutta onkin itse tehty cashewpähkinöistä. Tämä setti on sellainen terveyspommi, että alta pois.

Hedelmiä ja marjoja voi vaihdella mielen ja sesongin mukaan. Kokeilin sekä metsämustikoita että pensasmustikoita ja molemmat toimivat ihanasti. Seuraavaksi teen sen puolukoista. Olen kokeillut myös persikoita, luumuja ja aprikooseja. Kirsikat olisivat varmasti taivaallisia.

Pannupuuro_4

Puuro on parasta lämpimänä, mutta ei ollut minusta hyvää lämmitettynä. Eli jos sitä jää, syön sen mieluiten kylmänä. Hampun siemenet eivät juurikaan pehmene uunissa, joten ne rouskuvat ihanasti suussa. Jos et siis taas pidä rouskeesta, vaihda ne vaikka pähkinöihin tai auringonkukan siemeniin.

Valmistus kannattaa alkaa cashewpähkinöiden paahtamisesta. Sitten puuro ja kun se on uunissa niin pähkinät voiksi ja siitä edelleen kastikkeeksi. Nauttikaa!

Ai niin ja onnea voittajille Valion välipala kisassa! Voittajat ovat:

Anne Raittinen, Outi Viikari ja Johanna Heiskanen!

Onnea onnea onnea!

Cashewpähkinävoi

5dl cashewpähkinöitä

½ tl suolaa

Cahewpähkinävoin valmistaminen on lasten leikkiä, jos sinulla on blenderi.

Levitä 5 dl cashewpähkinöitä uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda niitä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä. Kääntele pähkinöitä hiukan paahtamisen aikana.

Laita paahtuneet pähkinät ja ripaus suolaa blenderiin ja ala jauhaa seosta pienimmällä teholla, kunnes pähkinät alkavat muuttua tahnaksi. On tärkeää, ettei blenderiä lataa liian täyteen, ettei se mene tukkoon. Jauhamisen aikana voit joutua auttamaan blenderin työtä. Pysäytä kone välillä ja sekoita seosta lastalla hiukan. Jatka sitten jauhamista. Lopulta pähkinöistä muodostuu tahnaa ja voi on valmista.

Pannupuuro_5

Pannupuuro

 

1 tl voita

2,5 dl suuria kaurahiutaleita

ripaus suolaa

2 rkl hampunsiemeniä tai murskattuja pähkinöitä

2 rkl chia-siemeniä

2 rkl Elixi pellavarouhe + mustikkaa

1 kpl nektariini, luumu tai persikka

2 dl   metsämustikoita

1 dl    vadelmia, puolukoita tai viinimarjoja

4 dl mantelimaitoa tai muuta maitoa, myös tavallinen maito käy

2 rkl vaahterasiirappia

Laita nokare voita uunin kestävään paistinpannuun ja kuumenna pannua sen verran, että voi sulaa. Kierittele voita pannulla niin että se voitelee myös reunat. Voit käyttää myös keraamista tai muuta uunivuokaa. Voitele vuoka silloin tavalliseen tapaan.

Laita sitten kerroksittain pannulle puolet kaikesta:

Kaurahiutaleita, ripaus suolaa, 1rkl hampunsiemeniä, 1rkl chiasiemeniä, 1 rkl pellavarouhetta. Viipaloi päälle puolet nektariinista ja puolet marjoista. Toista sen jälkeen kaikki niin, että päällimmäiseksi tulee nektariinin viipaleita ja marjoja.

Sekoita yhteen käyttämäsi maito ja vaahterasiirappi ja kaada seos varovasti pannuun.

Nosta vuoka 200 asteisen uunin keskitasolle ja paista 30 minuuttia.

Cashew kerma

½ dl cashew voita

1 rkl vaahterasiirappia

ripaus suolaa

½ kuumaa vettä

Cashewpähkinäkerma tehdään notkistamalla cashewpähkinävoita kuumalla vedellä ja maustamalla seos vaahterasiirapilla ja suolalla.

Herkuhetkiä kaikille!

♥️

Hanna

 

Suolisto puhuu aivoille – pidä siitä hyvää huolta

Kaupallinen yhteistyö: Valio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanien kevyiden ja hyvää tekevien juomien reseptit sivun lopussa!

Terveelliset elämäntavat ja omasta terveydestä huolehtiminen kuulostaa helposti nipotukselta ja siltä, ettei elämään kuulu mitään hauskaa, että kaikki on kontrolloitua ja oikeasti hippasen ikävää. Väitän, että elämäntapani ovat terveelliset, en nipota ja suurimmaksi osaksi elämäni on älyttömän hauskaa. Minun terveyteni tukipilareihin kuuluvat tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio, liikunta, uni ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika. Aika helppoa mutta, aina ei ole ollut näin. Pahimmat virheeni ovat kuuluneet kategoriaan ruoka ja perheen sekä ystävien kanssa vietetty aika. Molemmat aiheuttivat minulle terveyden murenemista. Kun ei tapaa ystäviä eikä ole läsnä perheelleen, vaan paahtaa duunia päivät pitkät ja viikonloput lisäksi, mielen täyttää lopulta tyhjyys. Kun koettaa palata ystävien luo, he ovat jo kadonneet. Onneksi heidät voi etsiä uudelleen ja voi löytää uusia ystäviä, mutta siihen tarvitaan elämäntapojen muutosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entäpä ruoka sitten? Kun syö väärin, voi yksinkertaisesti huonosti, sairastuu helposti, on väsynyt eikä jaksa elää täysipainoista ihanaa elämää. Yksi iso hyvinvointiin syömisen kautta liittyvä asia on ehkä hieman yllättäen suolisto ja sen kunto.

Blogin lopussa on ihanat reseptit hyvän olon tuorepuuroon ja superhyviin juomiin.

Kiinnostavaa on, että 70% vastustuskyvystämme sijaitsee suolistossa ja suolistomme myös keskustelee aivojen kanssa. Suoliston hyvinvointi jopa säätelee aivojen toimintaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suolisto on kuin jättiläinen ihmisessä. Jos sen levittäisi koko komeuteensa, se peittäisi kokonaisen jalkapallokentän. Sillä on siis paljon painoarvoa. Sen uumenissa asustaa valtava määrä bakteereita, joista suurin osa on hyödyllisiä. Jokaisen suolistossa on kuitenkin myös bakteereita, jotka muuttuvat haitallisiksi, jos niiden määrä kasvaa liian suureksi. Parhaimmillaan suolistossa vallitsee kaunis tasapaino hyvien ja huonojen bakteerien välillä. Jos tasapaino järkkyy ja paha saa vallan, se tuntuu koko kehossa. Kun suoliston hyödylliset bakteerit ovat vallassa, elimistö voi paremmin. Hyvälaatuinen suolistobakteeristo vähentää akuuttia suolistotulehdusta eli ripulia ja muita infektioita, allergioita, kroonisia suoliston tulehdussairauksia sekä suoliston toiminnallisia vaivoja.

Valion sivuilla sanotaan näin: ”Äkkiseltään ei tulisi ajatelleeksi, että se mitä tapahtuu suolistomme syövereissä, vaikuttaa myös aivojemme toimintaan ja mielialaamme. Suolistomikrobit ja bakteeritasapaino ovat yhteydessä aivoihimme. Kun suolisto voi hyvin, myös aivot toimivat paremmin.

Suoliston toimintahäiriöt voivat näkyä mielialassamme ja johtaa jopa psyykkisiin häiriöihin, kuten masentuneisuuteen ja krooniseen väsymykseen. Toiminnalliset suolistovaivat ja erityisesti ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on tunnettu esimerkki aivojen ja suoliston välisen toiminnan häiriöstä.”

Täällä on hieno animaatio suolen maailmasta ja tapahtumista.

Kannattaa siis pitää yllä bakteeritasapainoa ja siinä auttavat herkullisella tavalla Valion Gefilus tuotteet, joissa on maailman tutkituinta maitohappobakteeria Lactobacillus rhamnosus GG:tä. Sen huippuominaisuuksiin kuuluu, että se säilyy hengissä ruoansulatuskanavan olosuhteissa. Se tarttuu tukevasti karvoillaan suoliston pintaan ja asettuu väliaikaisesti osaksi suoliston bakteeristoa. Mä olen aivan ihastunut tähän tyyppiin joka pitää tiukasti, että minä voisin paremmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAGefilus-tuotteista on tullut perheessämme rutiinia. Vastuu meidän jääkaappimme sisällöstä on yksin minulla. Mieheni ei tiedä ruuasta oikein mitään, vaikka sen terveellisyys onkin hänelle tärkeää. Hän harrastaa enduroa, joka on fyysisesti super-raskas laji ja kokonaishyvinvointi on erittäin tärkeää. Ainoa ateria, jonka hän osaa itse valmistaa on mysliannos Gefilus-piimän kanssa. Gefilus Shotit taas kulkevat mukana kilpailuissakin.  Ihan simppeli ja raikas tapa nauttia piimää ja kefiiriä on tietysti juoda niitä sellaisinaan. Voiko olla parempaa juomaa, kuin raikas piimä? (Äitini muuten sekoitti siihen usein kuplivaa kivennäisvettä kesäkuumalla – ihana janojuoma!)

Valion Gefilus-tuotteita on kokonainen kaunis perhe, jossa on sekä maustamatonta piimää, kefiiriä että hedelmäisiä mehuja ja shotteja. Minä pidän eniten maustamattomista tuotteista ihan sellaisinaan. Elämän iloa ja herkkuhetkiä teen niistä itse, lisäämällä niiden joukkoon milloin mitäkin. Supernopea herkku on pilkkoa lautaselle appelsiini ja kaataa päälle Gefilus kefiiriä. Jos olen liikkeellä ja juoksen palaverista toiseen otan evääksi Gefilus shotteja. Vähintään yhden shotin juon joka päivä. Skoolaan sillä suoliston kunniaksi. Tanssiharjoituksissa niitä on ollut mukana useampia. Nyt on erityisen tärkeää pysyä terveenä!

Tuorepuuroa! Nam! Resepti blogin lopussa ♥️

Tuorepuuroa! Nam! Resepti blogin lopussa ♥️

Ruokavaliooni kuuluu viisi ateriaa päivässä ja niistä ensimmäinen on aamiainen. Aamiaseksi syön aina puuroa ja paras puuro on tuorepuuro. Teen sitä usein ison annoksen, josta riittää muutamaksi aamuksi tai välipalaksi. Vaikka ainesosia on paljon, puuron tekoon ei mene kuin 10 minuuttia.

Välipalaherkkuina juon itse tekemiäni Gefilus piimäjuomia. Teen niistä ohuempia ja kevyempiä kuin smoothiet ovat ja laitan vähän yrttejä mukaan. Juomat ovat huippuhyviä. Kokeile!

Tuorepuuro

4-6 annosta

6 dl kaurahiutaleita

3 dl Valio Gefilusmehua esimerkiksi viisi hedelmää

3 dl Valio Gefilus Kefiiriä

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

½ dl rusinoita

3 omenaa (kuorittuna) ja raastettuna

1 limetin mehu

2 appelsiinia kuorittuna ja paloiteltuna

1 appelsiinin mehu

2 dl cashewpähkiöitä

2 dl pekaanipähkinöitä

2 dl kookoslastuja

marjoja ja/tai hedelmäpaloja maun ja sesongin mukaan

Mittaa kulhoon ja sekoita keskenään kaurahiutaleet, mehu ja kefiiri sekä rusinat, kardemumma ja kaneli.

Kuori ja raasta omenat ja purista raasteeseen limetin mehu. (Näin raaste ei tummu ja mukaan tulee raikas limetin maku)

Kuori ja paloittele appelsiinit pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon.

Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla hetki, että niihin tulee aavistus väriä, mutta ole varovainen, pähkinät palavat helposti.

Nostele puuroa lautaselle ja lisää pinnalle pähkinöitä, kookosta ja marjoja.

Voit tehdä puuron myös etukäteen turpoamaan jääkaappiin, mutta pienet kaurahiutaleet turpoavat niin nopeasti, ettei se ole välttämätöntä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viisi ihanaa piimäjuomaa

Omenainen

1  Granny Smith omena kuorittuna

1 kiivi kuorittuna

1-2 dl Valio Gefilus piimää

2 dl lehtikaalinversoja

Tropiikki

1 banaani paloiteltuna

150 g tuoretta ananasta kuorittuna ja paloiteltuna

½ limetin mehu

2 dl Valio Gefilus piimää

4 viikunaa paloiteltuna

Yrttien kanssa

500 g nektariineja paloiteltuina

2 dl Valio Gefilus piimää

8 hentoa tuoretta oksaa timjamia

5 tuoretta rosmariinin lehteä

1rkl hunajaa

Aurinkoinen

1 kuorittu appelsiini

1 kuorittu porkkana

1dl korianteria

2 dl Valio Gefilus piimää

Ruusua ja mansikkaa

5 tuoretta tai kuivattua viikunaa

125 g pakastettuja mansikoita

1 rkl ruusuvettä

2 dl Valio Gefilus piimää

Hyvää vointia!

Hanna

♥️

OLYMPUS DIGITAL CAMERA