Onnen piruetteja – kun mikään ei hierrä

Hyvää ystävänpäivää kaikki!

Ihan huima aamu tämä aamu! Olen iloa ja onnea täynnä, enkä tajua mistä se tuli. Heräsin viideltä ja totesin, että ihan turhaa yrittää nukkua enempää. Nousin ylös ja tein 20 minuutin yhdistetyn Fustra- ja joogatreenin. Sitten pyöräytin tuorepuurot mulle ja mun ihanalle, joka vielä nukkuu. Päässä soi hyvät musat ja muutenkin ihanat vibat jotenkin kropassa.

Tämä kuva on otettu Havaijilla monta vuotta sitten, mutta just toi kuvan  fiilis mulla on nyt. Ja vähän päälle ;)

Tämä kuva on otettu Havaijilla pari vuotta sitten, mutta just toi kuvan fiilis mulla on nyt. Ja vähän päälle ;)

Hulluinta on, että on sairaan hyvät fiilikset tanssista. Rakastan meidän ensimmäistä tanssia ja mun pukua eikä jaloissa ole rakkoja ei hierrä kengät eikä mikään muukaan hierrä. Tuntuu, että voisin tanssia sen kolmen vartin ajomatkan treeneihin. Mitä on tapahtunut? En tiedä, ehkä joku enkeli kävi yöllä heittämässä taikapölyä mun tyynylle ja päätti, että näin ystävänpäivänä on parasta, että toi tyyppi on ystävä ensin itsensä kanssa. Se olis aina parasta, vaikka se on välillä vähän vaikeaa. Viime viikot olen joka aamu herännyt pään paikalla surisevaan mehiläispesään, joka on singonnut vain epäileviä ja tuskaisia ajatuksia kaikkiin suuntiin. Nyt on toisin. Miten nastaa!

Onnen päivää kaikille! Ole ystävä itsellesi ❤

Hanna

 

Auttamisesta

 

Olin ihan loppu. Työtä, työtä ja työtä. Ei vapaapäiviä ollenkaan. Vapaina tunteina päässä pörrää tulevat työt, jotka on pian tehtävä. Suunnitelmat. Kaikki on yhtä mössöä päässä. Päivät alkavat aikaisin ja loppuvat myöhään. Ravaan paikasta toiseen.

Kerron ystävälle työtapaamisen yhteydessä, että oon aivan poikki. En jaksa hitto soikoon enää yhtään. kyyneleet valuu pitkin poskia. Kerron kuinka kotikin on aivan kaaoksessa, kun en ehdi laittaa mitään paikoilleen. Tavaraa seilaa kaikkialla. Ystävä katsoo silmiin ja sanoo ”pidä kuule sellaset talkoot, pyydät sun lapset ja meidät ja pannaan paikat kuntoon” Sydän muljahtaa ympäri rinnassa ja vain tuijotan häntä.

Ei meidän huusholli ollut kuin kolmen vartin siivoamisen päässä siististä. On vaan niin ärsyttävää lähteä kotoa ja jättää kaikenlaista pitkin poikin. Mutta tiedättekö nämä ihmiset, joita ei ole oikeasti kovin paljoa – ne jotka oikeasti auttavat ystävää? He ovat niin ainutlaatuisia. On paljon puhetta, mutta lopulta vähän tekoja.

Olen miettinyt nyt pari päivää tuota hetkeä ja kuinka se lämmittääkään. Ihan takuulla hän olisi tullut siivousämpäri kainalossa ja pistänyt tuulemaan. Ei tarvinnut, kaikki on kunnossa jo. Pää jotenkuten ja huusholli myös.

Kerran eräs ystävä tuli tuomaan minulle piikkimattoa migreenin taltuttamiseen viikonloppuaamuna joskus seitsemän aikaan ja jos keittiössäni heiluu kauha tai on juhlat tulossa apu on puhelinsoiton päässä. Kerran, kun olin huolien musertama, ystävä seisoi oven takana tarjottimella vasta leivottua pullaa ja paketti kahvia. Ja kerran kun ystävä tiesi, että minulle tehtiin kenkku temppu, hän soitti ja varoitti ja lähetti perään kimpun kukkia. Yhden kerran olin katastrofin partaalla ja ystävä toi kuuma keittoa, istui viereeni ja piti huolen että söin lautasillisen. Laihduin silloin viikossa viisi kiloa, joten soppa tuli tarpeeseen. Siinä on nippu hienoja ihmisiä ja unohtumattomia hetkiä.

Niin se on, että hädässä ystävä tunnetaan. Kiitos jokaiselle, joka on joskus jotakuta auttanut. Ja muuten – hän joka olisi tullut siivoamaan on mies. Ihan vaan tiedoksi, koska luulitte että hän on nainen. Takuulla.

Hanna

Ihana eilinen!

Herään ani harvoin kahvin tuoksuun, sillä olen yleensä ensimmäisenä jalkeilla. Eilen se kuitenkin tapahtui. Meillä oli jopa ystävä yötä, mutta mieheni ja hän olivat syöneet aamupalan ja lähteneet töihin niin hiiren hiljaa etten herännyt. Siitä kyllä tietää, että olin huikean väsynyt. Olin kyllä valvonut yöllä pari tuntia, joten varmaan olin syvän unen vaiheessa aamulla.

Aromikas kahvin tuoksu siis saatteli minut aurinkoiseen aamuun. Se oli jotenkin ihanaa, mutta myös ihan pienen aavistuksen veran suruisaa. Tunnen helposti outoa haikeutta juuri aamuisin. Aloin siinä sitten miettiä äitiäni ja aikaa, kun isä kuoli. Äidille ei kukaan sanonut hyvää huomenta ja se tuntui surulliselta. Pidimme hänen luonaan pienet kestit ja teimme mätivoileipiä. Äidillä ei ollut paahdinta joten toin meidän kreisin Mikki Hiiri -leivänpaahtimen mukanani. Kun leivät oli paahdettu ja ne pomppasivat ylös (Mikki Hiiren kuva paahtuneena leipiin!!!) paahdin luritti iloisen laulun. Äidin mielestä se oli hupaisa ja paahdin jäi hänen aamujensa iloksi.

Lähdin aika äkkiä liikkeelle, ensimmäinen etappi oli oli Fustra-treenit. Treenaan Fustran neljännellä tasolla ja treeni on todella kovaa. Hiki valuu, painoja nousee, kyykkyihin joustetaan ja syke on korkealla. Tykkään siitä tosi paljon. Olo on huikea tunnin jälkeen. Harmittaa ettei ole yhtään kuvaa, mutta ei siinä ehdi kuvia juuri ajatella.

Käsilläseisonta on nyt haasteellisin juttuni, kun selvitän sen rastin, kerron koko stoorin. En oikein diggaa olla pää alaspäin ja harjoittelun alkuvaihe varsinkin on ihan oman postauksen arvoista hupia.

img_4777

Salilta säntäsin syömään (todellakin, sillä Mannerheimintien peltipoliisi kyllä välähti. Voi paska!) ja tapaamaan rakasta ystävääni, joka on mieheni kaima eli Jari. Toden totta lounas tuli tarpeeseen kovan treenin jälkeen. Miksi se leipäkori täytyy aina tuoda siihen sen voiastian kanssa ennen ruokaa…! Olin nälkäinen kuin susi. Istuimme yhdessä pitkästä aikaa. Jari on loistava tyyppi. Hänen kanssaan asiat menevät niin, että vuoroin ulvon naurusta ja vuoroin pyyhin kyyneleitä. Kun hän vuosia sitten yhdellä lounaalla kertoi muuttavansa Ranskaan, ulvoin ääneen kaikkien lounastajien, henkilökunnan ja Jarin kyseenalaiseksi viihdytykseksi. No nyt hän asuu onneksi taas Suomessa. On jännittävää, kuinka vain yhden lounaan aikana ystävä voi sanoa asioita, jotka laukaisevat lukkoja omassa päässä tai vapauttavat jonkun haasteen olemassaolon kokonaan. Ystävyys on ihana juttu.

Pekka :)

Pekka :)

Lounaan jälkeen mieli oli kevyt ja onnellinen. Ja lisää mannaa oli tulossa. Aamulla, kun ajoin treeniin, ystäväni Pekka soitti ja kysyi olinko unohtanut hänet kokonaan….Uuh pisto sydämessä! Ei saisi olla niin kiire. Mutta sovimme siitä paikasta, että menemme iltapäivällä kävelytreffeille ja Pekka tuo mulle urheilupuseron ja -takin lainaksi. Niinpä vaihdoin angorapuseroni urheilupaitaan keskellä Lauttasaaren raittia, kenenkään piittaamatta!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Katso tarkaan. Vedessä pulikoi surffaaja!

Kävelimme merenrannassa, tuulessa, tyrskyssä ja auringossa. Luonto oli aivan mielettömän kaunis ja ilma tuoksui merelle, metsälle ja sammaleelle. Puhetta ja salaisuuksiakin riitti kerrottavaksi. Asioita, joita en kerro muille, juttuja joita voi paljastaa vain tosi luotetulle ystävälle. Ajatelkaa, kaksi samanlaista ystävää peräkkäin samana päivänä. Se on huippua se! (Ja jonon jatkoksi voi kyllä laittaa kolmannenkin, nimittäin Fustra-ohjaajani Juhon)

Meri!

Meri!

Yhtäkkiä reippaillessamme sain viestin naprapaatiltani Merja Avolalta, että pääsisin vastaanotolle puolen tunnin päästä, jos ehtisin. Pidensimme Pekan kanssa askeleita autolle ja ehdin hyvin. Tunnin Merja leipoi minua ja kenkku kireys helpotti niskassa, selässä ja reidessä. Venäytin selkäni kuperkeikkatreeneissä ja se teki kiusaa koko vasemmalle puolelleni. Merja on ihana ja on hoitanut minua jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ei ole jumia, jota hän ei selvittäisi. Minun läksynäni on oppia rentoutumaan erityisessä kylkiasennossa jossa si-nivelen saa avattua. (Olen hidas oppimaan joitain asioita…)

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kuvassa oikella näkyy hienon kerrostalon kulma. Kuakana näkyy Lauttasaaren Humauksen laituri. Siellä käydään siis ympäri vuoden uimassa. Kerrostalon asukkaat vaativat upeaa laituria purettavaksi, koska se rumentaa heidän mielestään maisemaa. Onneksi kaupunki ei siihen suostunut. Sitäpaisti laituri on minusta upea! Makunsa kullakin!

Kotiin tullessa minua tervehtivät huikeissa väreissään edelleen kukkivat kesäkukat ja ilta meni kullan kainalossa Vain elämää –sarjaa katsoessa. Taitaa olla paras tuotantokausi menossa. Ryhmä on aivan huippu. Fanitan Lauri Tähkää, hänellä on vimmaa josta pidän. Chisu on virtuoosimaisen taitava. Mikael Gabriel on sielukas nuori mies syvällisine ajatuksineen. Hector on legenda ja Suvi Teräsniskan ja Anna Puun äänet soivat kevätpurojen lailla.

img_4785

Vain elämää oli minunkin päiväni – mutta täyttä elämää. Niin ihana päivä, ihmisten takia. Tunteikasta ja aurinkoista. Poissa oli aamun haikeus.

Terveisin – onnellinen vielä tänäänkin

Hanna