Taide kiistakapulana – loistavaa!

Olen aina ajatellut, että taiteen tarkoitus on viedä ajatukset pois arjesta, jonnekin kauas, muihin juttuihin. Että taideteos on kertomus, mutta tarinan luo jokainen taiteen kokija itse omista lähtökohdistaan. Taiteena voi minusta käsittää monenlaiset asiat, ei ainoastaan taiteilijoiden luomat teokset, vaan myös ihan omat sommitelmat vaikka Nizzasta tuoduista rantakivistä. Se onko taide hyvää vai huonoa on subjektiivinen käsite, vaikka usein monet ihmiset pitävät ja inhoavat samoja asioita.

Kiiltokuvamainen, helppo taide on nopeasti ammennettu tyhjiin, kun taas vähän rosoisempi ja vaikeasti lähestyttävä teos ruokkii ihmistä pidempään. Ja yhtenä päivänä ruma voikin muuttua kauniiksi ja kiehtovaksi tai hauskaksi. Näin minulle kävi Tommi Toijan pissaava poikaa esittävän bad bad boy –veistoksen kanssa. Inhosin pitkään, nyt ilahdun aina sen nähdessäni.

Lapsuuden kodissani oli monenlaista taidetta. Kahden taulun kuvat opin näkemään väärin. Toisessa nuotiolla istuvan espanjalaisen miehen hiha näytti nunnalta ja toisessa, Johannes Kastajan lannevaate näytti siltä, että miehen sisälmykset valuivat vyötäröltä ulos. Tuijottelin hypnoottisesti noita kuvia ja loin päässäni tarinoita siitä mitä tauluissa tapahtui. Ajatukset karkasivat rajattomiin maailmoihin, joissa saattoi tapahtua mitä vain.

Lastensairaala on saanut lahjoitusvaroja edellytyksenä, että niillä hankitaan sairaalaan taidetta. Ympäristön viihtyisyydellä ja taiteella on todettu olevan suora yhteys potilaiden paranemiseen. Miten upeaa onkaan, että sekin asia otetaan alusta asti huomioon uudessa sairaalassa.

12510479_10154064971571412_4559672039732139789_n

Sairaalaan on nyt hankittu Veikko Hirvimäen veistämä Kalajuttu-niminen teos, joka on jo saanut uuden lempinimen Kiiski. Lähes kaksimetrinen puuveistos on tarkoitus ripustaa lastensairaalan kahvilan kattoon. Ja ihmiset ovat raivoissaan. Hinta on hirveä, samoin veistos. Se on pelottava ja ainakin lasten mielestä varmasti aivan äärimmäisen pelottava. Toisaalta lapsikin osaisi tehdä samanlaisen. (Tangokunigas vuodelta 2000 oli energinen ja jopa kokeili omia taitojaan puisen kalankuvan veistämisessä. Siitäkin lopputuloksesta voidaan olla montaa mieltä, samoin kuin syystä miksi Antti Raiski sen teki.)

Kommentit veistoksesta ovat moninaiset. Ja juuri se on niin hienoa! Taide tekee tehtäväänsä. Puhuttaa, vie ajatukset kauas omista harmeista, viihdyttää ja kiihdyttää!

Mitä lapsiin tulee, niin takuulla ei kala pelota, jos kerran teoksen valmistaminen onnistuisi lapseltakin, ei se voi pelottaa. Ja jos Minionsit (Kätyrit) eivät pelota, ei pelota kalakaan. Sitä paitsi eikö muumit muka ole pelottavia? Ja hattivatit, entä Grimmin sadut?

Veistoksen 20.000 €:n hintaa pidetään hävyttömän korkeana. En tiedä kauanko suuren veistoksen tekemiseen on mennyt aikaa, enkä osaa arvioida muutenkaan taideteosten hintoja, mutta kannattaa muistaa, että ropoakaan ei ole rokotettu sairaalan lapsipotilaiden laitteista tai vastaavista. Rahat taiteeseen on saatu kahdelta säätiöltä Svenska Kulturfondenilta ja Stiftelsen Brita Maria Renlunds minneltä, taiteen hankkimista varten. Siis korvamerkittyä rahaa vain taiteeseen. Suuret kiitokset puolestani näille säätiöille. Toivon, että veistos puhuttaa pitkään vielä kun sitä pääsee kummastelemaan sairaalan katossa!

 

Hanna

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *