Torikaupan kujeet

Kouluaikoina mulla kävi loistava tuuri ja pääsin torille töihin useana kesänä. Ensimmäisenä kesänä olin varmaan 14-vuotias. Myin hedelmiä ja marjoja aivan Espan reunassa olevassa rivissä. Opin käyttämään vanhanaikaista vaakaa, johon laitetaan punnuksia. Se on muuten aivan nerokas vehje ja käyttö on helppoa, kuin heinänteko.

Opin myös, että saadessani maksun, laitoin rahan kassalippaan päälle ja laskin asiakkaalle vaihtorahat takaperin. Ja vasta sitten laitoin saamani maksun kassalippaaseen. Silloin voitiin aina tarkistaa minkä setelin alun perin sain. Viisaita oppeja.

mansikat niin makeat!

mansikat niin makeat!

Opin kuinka mitataan litra kirsikoita tai luumuja niin, että se näyttää puoleltatoista, mutta on tasan litra. Ja opin vastaamaan kysymykseen: Kumpi on viisaampaa, ostaa kiloittain vai litroittain? Vastaus on: Kilo on aina kilo…. Tämä viittaa siihen, että litra nyt voi olla mitä tahansa.

Myöhemmin olin töissä Romppasella myymässä perunoita ja porkkanoita. Se oli ihanaa. Taisto Romppanen oli hauska mies, jonka huumori kukki päivästä toiseen ja jolla oli suuri määrä vakioasiakkaita. Heille myytiin perunoita tiskin alta. Nimittäin niitä oikeasti pesemättömiä uusia Lopen perunoita. Kas siihen aikaan kaikki tiskeissä olevat potut oli pestyjä. Ne pestiin erityisissä potunpesukoneissa. Sitten ne aseteltiin kauniisti tiskiin. (Se oli oma taiteenlajinsa ja Taisto teki sen aina itse.) Päälle tuli kananmunan kokoiset Siiklipotut kauniisti kuin Nizzan rantakivet ja alle ja taakse vähän isommat ja ehkäpä peräti vähän rupiset. Olihan nekin myytävä. Päälle ripoteltiin Kekkilän pussista turvetta ja kaikille kysyjille vastattiin, että kyllä kyllä – pesemättömiä ovat! Jaa että miksi? No koska oikeasti pesemättömät olivat niin rumia, ettei niitä kukaan olisi ostanut. Ja pöllöt kaupunkilaiset eivät tienneet mitään siitä miltä maasta nostettu pottu näyttää. Hahahah! Mutta ne jotka tiesivät, kysyivät kuiskaten olisko NIITÄ? Ja oli niitä, ne olivat sisällä autossa perunanvarsien alla pahvilaatikossa ja niistä lähti kuori puhaltamalla vaan! Ja niitä saivat ostaa ne jotka TIESIVÄT.

Pestyä ja pesemätöntä! toista se oli ennen - silloin vähän huijattiin kaupunkilaspöllöjä!

Pestyä ja pesemätöntä! toista se oli ennen – silloin vähän huijattiin kaupunkilaspöllöjä!

Taisto teki myös mittavan keon uusista porkkanoista ja niitä myytiin kuin siimaa. Vanhemmat rouvat kysyivät, että onko tämä sitä Nantesta? (Joku lajike, joka oli voittanut kultamitalin vuonna nakki ja muusi) Taisto vastasi aina että kyyyllä kyyllä, tämä on Nantes Notapee ja viisi markkaa nippu! (Keksi nimen omasta päästään – se oli niin hauskaa!)

Vaikeinta myynnissä oli kaataa isokappa pottuja paperipussiin niin, että yksikään ei mennyt ohi ja niin, että pussi pysyi ehjänä. Iso kappa on nimittäin kohtuullisen iso!

Kaiken kaikkiaan torilla myytiin enimmäkseen tuoretta, mutta vanhatkin vihannekset ja marjat oli myytävä. Kyllä niitä sekoiteltiin ja alla oli usein toista tavaraa kuin päällä. Kanta-asiakkuus kannatti. Vakioasikkaiden puuseihin meni vain parasta laatua. Ja muutenkin mukaville tyypeille pussiin saattoi tipahdella oikeasti ylimääräsitä. Nillittäjät saivat aina vähän huonompaa. Niin se menee! Asiakas voi olla tarkka kivalla ja ei kivalla tavalla. Suosittelen kivaa – sillä pötkii pidemmälle.

Yhtenä aamuna, kun seisoin Taiston pottutiskillä ani varhain, tuli mies ja antoi minulle mustavalkoisen kuvan. Siinä seisoin minä itse, siis kuvassa. Hän oli ottanut sen jonain aamuna huomaamattani. Kiva kuva ja edelleen tallessa. Siitä näkyy, että oli kylmä kesä. Päälläni on ystäväni Tuija Tikanojan kutoma villapusero, jonka sain häneltä lahjaksi. Muistan vieläkin, että se oli Tammisaarenlankaa ja kudontajälki oli tasaista ja kaunista kuin Taiston perunatiski! Harmi että paita on kadonnut. Raitojen värit olivat suoraan lampaista. Luonnonvaaleaa, ruskeaa ja mustanruskeaa.

torikauppa-apulainen vuonna joskus!

torikauppa-apulainen vuonna joskus!

Yksi upea muisto oli sekin, kun siinä seisoessani – juuri kuten kuvassa – näin yhdet maailman kauneimmat siniset silmät todella komean miehen päässä. Hän käveli rantaa pitkin ja katsoi minua pitkään suoraan silmiin. Olin pyörtyä. Syvän siniset silmät miehellä saa sukat pyörimään jaloissani. Iltapäivällä näin lehdestä, että minua oli katsonut itse Warren Beatty! OMG!

Seuraavana kesänä myin vihanneksia. Opin laittamaan salaatit tiskiin. Se tehdään niin että lahtisalaatista leikataan vähän tummunutta kantaa pois, salaatti upotetaan kylmällä vedellä täytettyyn vesiämpäriin kannasta kiinni pitäen ja käännetään äkkiä ympäri. Salaatti täytyy vedellä…ja pysyy freesinä! (Okei ehkä aavistus lisää painoa samalla…) Sellaista oli torikauppa silloin. Taukoja ei ollut, palkka maksettiin  käpälään ja kaikki olivat tai olivat ainakin olevinaan ystäviä keskenään. Ja aina juotiin kahvia ja syötiin Snellmanin lihapiirakoita ja possuja. Siitä on jäänyt tavakseni sallia itselleni moinen rasvapamaus kerran kesässä.

Lihis ja possu.

Lihis ja possu.

Menin siis tänäkin kesänä, viime maantaina, syömään possun ja lihiksen. Pistän ne aina puoliksi ja syön puolikkaan molemmista. Ja mustaa kahvia. Mutta voi mitä oli tapahtunut Eromangan herkkulihikselle?! Sen täyte ei enää ollut muruisaa ja herkullista ja maistuvaa, vaan harmaata puuroa. Eikä possun jalat olleet rapeat ja ihanat. En syönyt edes puolikkaita. Hylkäsin ne. Ja tradition. Keksin jonkun uuden. Jutut muuttuu.

Onnen elokuuta

Pus

Hanna

Kommentit
    • 1.1

      hannasumari sanoo

      Kiitos Anna!
      Tori on niin ihana paikka! Ja ruoka on ihanaa kun on tuoretta! Nam!
      Hanna

  1. 2

    Maija sanoo

    Aivan ihana, nautittava juttu. Suorastaan herkullinen!
    Siklin viljelijää ilahduttava, joka kevättalvisin turvautuu Taiston pottuihin.
    Terveiset Maijalta

  2. 3

    taisto romppanen sanoo

    Hei Hanna, kiitos ihanasta jutusta. Olen hyvästi hengissä. Soittele joskus kun sinulla on aikaa. Mulla ei ole nettiä, mutta puhelin 09 4775773 . Terv taisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *