Viinakirsikoita aamupalalla ja patalappuja sohvan alla

Meinasin just mennä päiväunille ja sitten pomppasin ylös ja sanoin ääneen, että ei hitto soikoon sittenkään! Mikä näissä päivissä oikein mättää? Yhtenä päivänä koko päivä on onnellista liitoa paikasta toiseen energisenä kuin pallosalama ja toisena raahustan paikasta toiseen kuin Harry Potterin Ankeuttaja.

Ankeuttaja - iloisen harmaata!

Ankeuttaja – iloisen harmaata!

Onko niissä muinoin kovin suosituissa biorytmeissä jotain perää?

Kävin kokeilemassa ilmaisilla sivustoilla, mikä biorytminen tilanne minulla on menossa ja kas kas kuinka hupaisaa. Fyysinen biorytmini on sen mukaan tänään 97%, tunne 100% ja äly 9%

YHDEKSÄN!! Ehdotan että lopetat lukemisen tähän, mitään älyllistä viihdykettä ei ole luvassa. Tosin en ole varma voiko tulokseen luottaa, sillä olen aivan kuitti, finaalissa ja kaput.

Olin Fustra-treeneissä tänään heti aamusta ja onnistumiseni siellä ei ollut ollenkaan kehuttavaa. Päinvastoin se oli surkeaa.

Tämä liike on ikuinen haasteeni. Toinen puoli ei oikein pelitä ja kaikkein huonoiten pelittää pää.

Tämä liike on ikuinen haasteeni. Toinen puoli ei oikein pelitä ja kaikkein huonoiten pelittää pää.

Älykkyydestä en mene sanomaan mitään, koska en osaa, mutta biorytmeihin ei ole uskominen, se on selvää.

Kaikki asiat on jotenkin ihan levällään kotona ja tuijotan erinäisiä kasoja sellainen tyhjä katse silmissäni, joka ei lupaa hyvää. Tai siis tarkemmin, se ei lupaa mitään. Kasat ovat muodostuneet, kun päätin yhtäkkiä muuttaa täällä himassa vähän järjestystä ja muutakin. Tehdä kodista toisen näköisen. Hillitön inspiraatio iski moukarin lailla ja otin käyttööni jokaisen sisustajan tärkeimmät välineet – patalaput ja villasukat. Niillä siis siirretään yksin suuria esineitä pitkin lattiaa. Otin käteeni myös järeät aseet eli desilitran vetoisen maalipurkin, siveltimen ja kameran. Niitä tarvittiin pöydän maalaamiseen ja niiden kalusteiden kuvaamiseen, joista haluan eroon. Ja kyllä sitä kamaa onkin lähtenyt! Ihmiset kyselevät aiommeko muuttaa – emme me mihinkään täältä lähde. Kamat lähtee. Systerini Ritu kysyi mitä laitan tilalle, kun yksi huone on melkein tyhjä ja nauroi makeat naurut, kun sanoin, ettei mitään käryä. Ensin tyhjäksi – mietin sitten. Täytyy toivoa, ettei lapsi niin sanotusti, mene pesuveden mukana. Mutta erittäin spontaanina ja nopeana käänteissäni, olen kyllä ajatellut tätä muutosta pitkään. Täällä on kalusteita, jotka ovat vain tulleet ovesta sisään eri syistä. Ja nyt ne jonottavat täältä ulos! GOOD BYE!

Myyty!

Myyty!

No mutta siis miksi yhtenä päivänä voin siirtää vuoria ja toisena jalan siirtämien toisen eteen on tuskaisaa?

Saattaa kyllä olla kyse on heikosta ravinnon saannista. Lähdin treeniin suoraan sängystä, kun suussani oli käynyt vain hammasharja. On varmaan syytä tehdä tehotankkaus. Tulikin muuten mieleeni eilinen tehotankkaus.

Säilöin kesällä ihania valkoisia Saarenmaan kirsikoita rommiin. Oli tarkoitus antaa niitä joululahjoiksi ihmisille. En kuitenkaan vakuuttunut onnistumisestani, joten avasin yhden purkin ja maistoin. Karsean pahoja. Maistuivat simppelisti väkevältä viinalta. Hyi. Koetin vähän säätää ja tyhjensin purkkeja viinaliemestä ja kaadoin joukkoon vaahterasiirappia.

Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä!

Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä!

Maistoin. Pahaaaa! Jatkoin toimiani vielä tovin ja siinä kun tyhjään vatsaani aamulla vetelin niitä viinakirsikoita ja latkin lientä, niin pianhan olin somassa aamupörössä. Lopulta kaadoin viinaliemet viemäriin ja kirsikat roskiin. Sinne menivät uurastukseni tulokset! Keittiö haisi viehkeästi viinaksilta ja rouvan pää oli aivan pyörällä. Että jos on päivissä eroja, niin on tietysti aamuissakin!

Ei muuta tällä erää. Lähden illansuuksi joogaamaan, jos takalistoni kireys vähän helpottuisi!

 

Iloa perstaihin, kuten äidilläni oli tapana sanoa!

Hanna

Kommentit
  1. 1

    kikka sanoo

    Hei Hanna

    Miten voitkin sanoa juuri samalla lailla kuin minäkin tuosta olotilasta. Harry Potterin ankeuttaja häärii meilläkin ja on häärinyt jo pitkään. Olin jo huolissani kaiken ikävän kokemani jälkeen- olenko muuttunut itse kokonaan ankeuttajaksi. Toki tiedän, että oman äidin menetyksen ja oman sairastelun jälkeen on normaalia vaan olla down. Tuntuu, ettei iloa löydy mistään kunnes luen taas blogiasi ja nauran silmät kyyneleissä jutullesi. Kiitos ihana Hanna siitä että vaan olet. Nyt tiedän, että ton ankeuttajan pitäisi kohta puoleen häippästä eikä jää tänne nurkkiin asumaan lopullisesti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *