Aina ylös yrittää

Emopoika

Mitä emo edellä, sitä poika perässä. Tättähäärä ja Pelle-poika oven päällä kesällä 2014.

Me ihmiset elämme pääosin kaksiulotteisessa maailmassa. Pituus ja leveys ovat kyllä tehokkaassa käytössä, mutta korkeuden hyödyntäminen jää ainakin kotioloissa vähemmälle, fysiikkamme kun on mitä on. Jo parvisänkyyn kiipeäminen voi olla melkoinen suoritus.

Sen sijaan kissojen todellisuus on mitä suurimmassa määrin kolmiulotteinen. Kissa on luotu kiipeilijäksi, ja siksi kattikotiin kuuluvat kiipeilypuut ja muut mahdollisuudet kavuta ylöspäin. Näin kissa pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään, mikä edistää sen hyvinvointia ja säästää verhoja.

Kissoissa on tietysti eroja – toiset kaipaavat korkeuksiin enemmän kuin toiset. Meillä kiipeilymestarin titteli kuuluu Tättähäärälle, joka on luonut aivan omat reittinsä kaappien ja ovien päälle. Kiipeilypuu taitaa olla sen mielestä melkoista lällärikamaa. Esimerkiksi sisäikkunan yläreunan päällä tasapainoilu antaa jo hieman haastetta.

Tättähäärän kyvyt tulivat ilmi jo pikkupentuna. Tuolloin, reilut kolme vuotta sitten, makuuhuoneen korkean puukaapin kuningatar oli Gilda, joka valvoi valtakuntaansa ylväästi katon rajasta. Pomppu ”Linnaan” kävi puolimatkasta kampauspöydän päältä. Ja mitä isot edellä, sitä pennut perässä. Pikku-Häärän ensiyritykset päästä ylös olivat hieman haparoivia mutta huomattavan sinnikkäitä. Tovin treenin jälkeen noin neljän kuukauden ikäinen pentu onnistui  nousemaan ylös Linnaan – Gildan ärsytykseksi. Pian Häärä oppi myös laskeutumaan tyylikkäästi voimahypyllä suoraan sängylle.

Sittemmin Gildan käynnit Linnassa harvenivat, arvatenkin elopainon roiman lisäyksen vuoksi. Tättähäärä sai siis hallita Linnaa hyvän aikaa miten tahtoi, kunnes Io tuli taloon – ja ajan mittaan sekin oppi hyppäämään kaapin päälle, tosin ei yhtä nopeasti kuin Häärä aikoinaan.

Häärällä oli kuitenkin yhä ässiä tassuissaan, ylivertaisten akrobatiakykyjensä ansiosta. Vaikka kaapin päällä ei enää saanutkaan olla rauhassa, jossain oli oltava paikka, jonne muut eivät pääse. Viime talvena Häärä kehitteli omintakeisen reitin, joka kulkee suunnilleen näin: keskimmäinen seinäkaapin ovi auki, hyllyjä myöten ylös (ja pudotellaan hieman vaatteita samalla lattialle), sitten kaapin oven päälle, tassulla viereinen yläkaappi auki – ja sinne sisään. Poistuminen hypyllä sängylle. Suoritetaan mieluusti aamuyöllä.

Tälle reitille Io ei ole vielä koettanut perässä. Onko se rohkeuden puutetta vai silkkaa viisautta, en ole varma. Joka tapauksessa kerran Häärä päätti kivuta vieläkin ylemmäs, oleilukaappinsa oven päälle… ja loput näette alla olevasta kuvasta. Poistuminen tapahtui kuitenkin omin tassuin.

Ups, miten tässä nyt näin kävi? Tättähäärällä on ihan omat polkunsa yläsuuntaan.

Ups, miten tässä nyt näin kävi? Tättähäärällä on ihan omat polkunsa yläsuuntaan.

 

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *