Kinkimpi kissajuttu

Kerkko eli EP Mythai Fah Ngern Laa Si Fah, DSM on pian 13-vuotias kastraattiherra. Kuvat: Marko Lumikangas

Kissoilla on usein persoonallisia tapoja, jotka vaikuttavat ihmisnäkökulmasta sangen omituisilta. Yksi haluaa syödä kinkkuherkkunsa kahdella jalalla seisten, toinen taas nuolee suolalamppua. Yleisöpalautteen perusteella laumani kummallisin viiksiniekka on ehdottomasti Kerkko, joka tapaa viihdyttää niin tuttuja kuin tuntemattomampia kävijöitä hyvin mieleen jäävällä tavalla. Vihjeeksi: kotioloissa Kerde tunnetaan myös nimellä Kinky Cat.

Kerkko, paperinimeltään EP Mythai Fah Ngern Laa Si Fah, DSM on oma kasvattini, ensimmäinen korattini ja kasvatusnaaraani Nyssen vuonna 2002 syntynyt poika. Jo edesmennyt Nysse-emo ei kuitenkaan ollut vain riemuissaan uuninpankkopoikansa kotiin jäämisestä: äiti-poikasuhde rypistyi vuosien varrella kerran jos toisenkin, mutta vanheneminen onneksi tasoitti kaksikon särmiä ja teki sijaa samaan petiin. Jonkinlainen kiusanhenki Kerkossa kuitenkin elää yhä – liekö syy akkavallan – mutta nykyään kiusausyritykset kilpistyvät siihen, että poika saa itse kuonolleen. Koratnaaraat ovat kovia luita.

Jälkeläisiä Kerkolla ei ole, ja sen kollius vietiin jo alle vuoden iässä. Sen sijaan näyttelyissä Kerkko teki hienon uran, josta muistoksi jäi DSM-liite sen nimeen. Kisakehät jäivät viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen areenoilla on käyty vain pari satunnaista kertaa.

Kerkko on ollut koko kissa-aikani ainoa koraturos – olkoonkin kastraatti – kotonani. Kaiken uhallakin siis muutama huomio sukupuolten välisistä eroista: Kerkko on selvästi kömpelömpi kuin naaraat, eikä kissamainen sulavuus yleensä ole paras termi kuvaamaan sen liikkumista. Kerkko on myös 99,99-prosenttisesti syyllinen, jos jossain muualla kuin laatikossa haiskahtaa eau de kusi. Ja kaiken lisäksi Kerkolla on nämä omat oudot tapansa…

Ai ja jai, kun tekee hyvää! Kerkko odottaa messeviä iskuja vakipaikallaan sohvalla.

Ai ja jai, kun tekee hyvää! Kerkko odottaa messeviä iskuja vakipaikallaan sohvalla.

Kerkko rakastaa toimintaa, jota kutsuttakoon tässä hienovaraisesti peputukseksi. Tosin touhu näyttää kaikkea muuta kuin hienovaraiselta: kun joku, tuttu tai tuiki tuntematon, vain kiinnittää huomionsa Kerdeen, se laskeutuu nopeasti sammakkoasentoon sohvan käsinojalle, nostaa takalistonsa ylös – ja odottaa iskuja.

Siis iskuja. Kerdeä on taputettava niin, että tuntuu; mikään lempeä sively ei todellakaan riitä! Mitä kiivaampi rytmi, sen onnellisempi kissapoika. Nautinto saa Kerkon kehräämään, puskemaan ja huutelemaan. Ja kun tuntuu oikein hyvältä, se näykkäisee kevyesti taputtajan kättä. Aijaijaijai ja uuh tätä euforiaa!

Iän karttuessa Kerden peputusaddiktio on vain voimistunut. Usein kissapoika kerjää taputuksia kyläilijöiltä siihen malliin, että (minua) jo hieman nolottaa. Toisaalta kissalla pitää olla oikeus suurimpaan nautintoonsa. Pepun taputus on pieni vaiva ihmiselle, mutta suuri ilo kissalle.

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *