Lomariennoista kissa-arkeen

Pihapuun sepelkyyhky tarjosi Iolle ja Häärälle jännittävää katseltavaa.

Pihapuun sepelkyyhky tarjosi Iolle ja Häärälle jännittävää katseltavaa.

Loma on lopussa ja edessä paluu normaaliin päiväjärjestykseen. Tämä koskee myös kissojani, sillä lomani aikana ne ovat tottuneet viettämään pitkiä aamupäiviä ihmisten kera vuoteessa loikoillen – mikä on kissoille ihan luontaista, voivathan ne nukkua 16 tuntia vuorokaudessa.

Itse palaan naputtamaan näppäimistöä päivät pääksytysten, joten tähänkin blogiin alkaa taas tipahdella tekstiä tiuhemmassa tahdissa. Kesälomalla otin tarkoituksella etäisyyttä koneen ääressä istumiseen ja latasin akkuja auringossa – silloin harvoin kuin paistetta saatiin.  Kesämökkivisiitillä pääsin myös osallistumaan klassisen ”miten kissa saadaan alas puusta” -ongelman ratkaisuun. Pulmatilanteesta onneksi päästiin, kun kissa (ei oma, mutta kasvattini) kuperkeikkaili runkoa pitkin lopulta itse, eikä saareen siis jouduttu kutsumaan palokuntaa…

Piipi mökillä

Mökkivisiitilläkin sai onneksi nauttia kissamaisesta seurasta.

Kotona Ion tiineys on edennyt vaiheeseen, jossa tulevan emon vartalo muistuttaa päärynää. Tiineysviikkoja on takana kuusi ja painoa tullut lisää noin 700 grammaa. Ennustaminen menee usein metsään, mutta tulossa saattaisi olla (noin) nelisen pentua – tai sitten jotain ihan muuta. Arvoituksen on tarkoitus ratketa elokuun 22. päivän jälkeen. Odottavan emon vauhti hidastuu nyt vääjäämättä, vaikka vielä toistaiseksi Io pääsee esimerkiksi kipuamaan makuuhuoneen linnakaapin päälle.

Tättähäärän kanssa taas osallistuimme viikko sitten Suomen Rotukissayhdistyksen näyttelyyn Hämeenlinnassa. Tulokset olivat sinänsä kelpoja, vaikka kirkkaimmat kruunut jäivätkin saavuttamatta. Jatkamme siis jahtia syksyn showareenoilla.

Tein myös päätöksen lähteä Malmön World Winner -näyttelyyn lokakuun loppupuolella. World Winner Show on rotukissamaailmassa vuoden kohokohta, suuri ja mahtava näyttely, johon osallistuvat parhaimmat kissat kaikista FIFe-maista. Näyttelypaikka vaihtuu vuosittain, ja tänä vuonna kisataan siis Etelä-Ruotsissa. Lentopaikat on hankittu ja hotelli varattu.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *