Viimeinen pentu kaapista ulos

Nyt kuuluu pikku jalkojen tepsutusta! Eikä pelkästään tepsutusta, vaan myös hyppypomppuja ja kirmauskipitystä. Ion pennut ovat kasvaneet viidessä viikossa terhakoiksi pikkukissoiksi, joiden taidot karttuvat päivä päivältä.

Kissamainen liikekieli kehittyy, kun puolen kilon painoiset kissaneidit ottavat maailmaa haltuun. Pääasiassa harjoitusareenana toimii yhä oman huoneen lattia, mutta pienet ovat päässeet myös pari kertaa vilkaisemaan oven toiselle puolelle. Pikkukissat tietävät jo, ettei oma emo ole ainoa laatuaan.

Tästä on pitänyt huolen myös Helmi-mummo, joka puolestaan on piipahtanut välillä tervehtimässä lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapsiaan. Tosin grand old ladya taitaa kiinnostaa enemmän pentujen ruokakuppi.

Aida, viisi viikkoa. Kuvat: Marko Lumikangas

Aida kehittelee söpöstelyn taitoa. Kuvat: Marko Lumikangas

Pennuilla on myös uusi suosikkinukkumapaikka – joka tosin on testattu monesti aiemminkin. Jokaikinen pentueeni nimittäin tajuaa jossain vaiheessa, että pentuhuoneen keskimmäisen seinäkaapin ovet on varsin helppo avata. Eikä niitä tarvitse edes avata, koska pieni pentu pujahtaa ovien altakin vaivatta.

Jalkakylvyn takana, tangosta roikkuvien vaatteiden alla on lämmin ja turvallinen paikka päiväunosille siskojen kesken. Kun kissat tulevat meillä kaapista, kyseessä ei ole kielikuva. Kaapista pukkaa jalkaa, häntää ja korvaa.

Baba ei ole enää porukan pienin.

Baba ei ole enää porukan pienin.

Syöminen kiinnostaa pentuja jo siinä määrin, että varsinkin Baba osaa jo odottaa aamupalaa – ja kertoa siitä äänekkäästi. Myös saniteettiasiat ovat alkaneet sujua, mitä nyt muutaman kerran hätä on iskenyt vessalaatikon vieressä, vaikka tarkoitus olisi toki hoitaa asiat laatikon reunojen sisäpuolella. Harjoittelu tekee kuitenkin tässäkin asiassa mestarin.

Yleensä kissanpennut oppivat käyttämään hiekkalaatikkoa yleensä sen ihmeemmin opettamatta. Ne jäljittelevät toisiaan ja emoaan, kuten monessa muussakin asiassa. Kun taas koirat… eipä siitä sen enempää. Onkin helppo luvata, että pennut hallitsevat luovutusiässä laatikonkäytön tärkeän taidon.

Coco näyttä mallia kissamaisesta pörhistelystä.

Coco näyttä mallia kissamaisesta pörhistelystä.

Sisaruksista kahdelle on tiedossa jo yhteinen koti, mutta toiset kaksi vielä etsivät sitä oikeaa. Mahdollisia tulevia koratinomistajia saattaa tulla vastaan jo ensi sunnuntaina Forssassa, kun rotuyhdistyksemme Suomen Koratrengas järjestää siellä esittelynäyttelyn. Kissan hankintaa suunnitteleville näyttelyt ovat hyvä tilaisuus nähdä eri rotuja ja keskustella kasvattajien kanssa.

Dana syntyi siskoista viimeisenä ja myös oppi kiinteällä ruoalle muiden jälkeen.

Dana oppi kiinteälle ruoalle muiden jälkeen, mutta nyt pöperö jo maistuu.

Rotukissojen esittelynäyttelyssä ei ole arvostelua eikä kilpailua, vaan kyseessä on pr-tapahtuma, jossa tehdään tunnetuksi kissoja ja kissaharrastusta. Samalla yhdistyksen kassaan kilahtanee ehkä jokunen ropo pääsylippu- ja arpajaistulojen muodossa. Järjestelyt tehdään talkoovoimin, joten sunnuntaiksi on luvassa kukkoaikainen herätys ja puuhakas päivä Forssassa.

Forssa netti

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *