Lähes valmis hevosfysioanalyytikko ja muita kertomuksia

Sattunut hiljattain seuraavaa: olin iltasella hevoistalleilla (lue: kello ehk 21.30). Hevosein herpaantui jostain ja kolautti kaviolla oveen. Siitäkös koira sydämistymään ja karkuun lähtemään. Ulkoilutin hevoa ohjeiden mukaisesti, mutta samalla koiraa huudellen. Ei jälkiä, ei koiraa. Hevosen tuikkasin takaisin häkkiinsä ja läksin taas koirajahtiin. Ei häntää, ei tassua. Itku pääsi. Justiinsa olin istunut autoon miettimään mihin päin kurvaisin, kun auton takalasin läpi näkyi tupakan tulipää. Siellä oli mies, mutta siellä oli myös koira. Oli niin pimiää, että en nähnyt minkä näköinen juippi koiran palautti, mutta rakastan häntä siitä huolimatta. Koiralle sanoin haista sinä paska. Näin toimii aikuinen kriisitilanteessa.

Aamulla tallilta soitettiin, että hevosesi on täällä vapaana tallissa. On syönyt kaverin myslit, mutta vaikuttaa silti onnelliselta. Kai nyt! Kerrankin sai tarpeeksi ruokaa. Kannattaa varmaan ens kerralla laittaa karsinan ovi kiinni.

No sitten: jälkitarkastus Viikissä. Isabella ja Heli kolkuttelivat (palpoivat) likaisehkon kopukkani kauttaaltaan ja sanoivat taikasanat: saatte aloittaa ratsastuksen. Jee! Siis minkä? En ole kahteen kuukauteen ollut oman heponi selässä. Arvaako sinne enää mennäkään. Tulee kylmä ja huimaa. Ja ette ikinä usko mikä nyt alkaa? Aivan totta, satulanmetsästys! Hiphei. Helpommin löydän satulan, jos sovittelen sitä itselleni. Tai jänikselle. Tai marsulle. Tai jukka-palmulle. Tai.

Saatiin uudet jumppaohjeetkin. Nyt juoksutetaan niin, että juoksutusvyön ”vyön” tilalle laitetaan kuminauha. Hevo juoksee ja kuminauha menee kurttuun ja kah: selkä nousee. Aivan upeeta. Myös lumijumppa on käytössä. Siinä tulee hiki ihmiselle. Hevonen vain syö lunta.

Että tämän tyyppistä! Tiedä vaikka ens postauksessa olis taas kokeiltu seuraavat 476 satulaa ja edelleen hyvä haussa. Mutta meillähän on aikaa.

Reikäisä ja kireä hevonen

Onko mitään käsitystä kuinka ärsyttävää on yrittää
kirjoitta blogia, kun sivun avaaminen kestää noin puoli tuntia? Minäpä kerron:
todella ärsyttävää.
Ja nyt se vielä kertoo,
ettei aio tallentaa tätä tekstiä, mutta HAHA! Minä en alennu tekniikan
ylivallan tempuille, vaan tallennan tekstin itse wordille. 
Kun nyt lähti hyvin
kulkemaan, niin antaa sitten mennä kunnolla. Hevoseni alkoi kireäpipoiseksi.
Arvatkaa, mistä se johtui? Hän sai saman verran heinää kun muut kaverinsa,
mutta söi ne NOIN 80% NOPEAMMIN KUIN VIERUSKAVERI. Näin ollen minun pikku
hevospupujussini saa nykyään sata kiloa heinää, ettei hermo pala. Eikö ole
kiva. Kohta hän ei mahdu ovesta. Ja ehei, en laita heinäverkkoa, koska
selkälihasten kannalta on oleellista, että naama koskettaa maata. Voin
sitäpaitsi vain kuvitella sitä kireyden määrää, kun ei saisi kerralla heinää
suuhun puolta paalia. Se on varmaan kauhea tunne. Nyt hevoseni on tyytyväinen
eläin. Häntä ruokitaan.
Häntä on myös kuntoutettu.
Hän osaa kaikki puomihommat etu- ja takaperin ja pysähtyy aina optimaalisen
ajan kuluttua katsomaan kysyvästi: mikä on seuraava sarja. Pitääkö mun
seuraavaksi harjoitella sen kanssa jollain trapetsilla, että mielenkiinto
säilyy? Eikö pakkanen riitä? Meillä on myös rakennettu laskettelumäki maneesin
keskelle, jottei porukka ihan tylsisty. Todellisuudessa katossa oli reikä ja
sieltä tuiversi myrskyssä lunta sisään. Oli siinä elukoilla ihmettelemistä.
Ja sitten veilä kerron,
että hokkeja ei ole vielä ainuttakaan, mutta reikiä on kuitenkin vtj:ssa.
Innolla odotan millaisia reiät ovat sitten, kun hokit saapuu. Ehkä niihin
mahtuu jo pikkutavaraa.
Että semmosta!

Fysikaalinen hevoinen

Ai että! Enpä arvannut, että tulen tilanteeseen, jossa suoraan sanoen nautin maasta käsin harjoittelusta hepan kanssa. Tilanne on siis seuraava: jalkatilanne ok, selkälihastilanne ok, mutta selkärangassa on vielä vaamma. Sen kanssa kuulemma kestä, kestää, kestää ja kestää. Sanoinko jo, että se kestää? Vamma on verrattavissa jänneshowhun. Että kävellään kaks kertaa maailman ympäri ja sitten alkaa helpottaa. Hevonen on varmaan mitä kiitollisin, koska saa keskittyä pelkästään lempihommaansa: syömiseen.
Eli: fysio-Heli kävi tutustumassa tilanteeseemme ja kiitteli erinomaisesta työskentelystä sähköshokkivehkeen kanssa. Tähän kohtaan tulee aplodit. Olen nero. Heli sanoi, että jos satula olisi parempi kuin sopiva, sen voisi ehkä jo laittaa selkään. Minä sanoin ei laiteta. Annetaan parantua. Ja sitten alkaa taas satulapeijaiset. Onneksi Atte lupasi lämpökameroineen lentää paikalle kuin teräsmies.

Ennen kuin aloitamme satulatieteet, on fysio-healingin aika. Ensin kävellään hepan kanssa ja tökitään sitä rytmikkäästi takakainaloon juoksutusraipan päällä – tietyllä sekunnilla. Näin takajalka astuu pidemmälle ja vatsalihas aktivoituu. Ai että! On muuten hienon näköistä. Ja sitten. Puomityöskentelyä tähän malliinhttp://www.youtube.com/watch?v=j7ySwo6WZZg. Seuraavaksi mennään pohkeenväistöllä puomien yli niin, että ne on hevosen suuntaisesti. Ei helppoa sekään!

Nyt siirrymme sisätiloihin. Siellä hepan etujalka otetaan ylös ja tuupitaan hevosta pikkusen sivuttaissuuntaan. Kun päästää, lihakset hakee tasapainon. Ihanaa! Eli mulla on täydellisen tasapainoinen ja lihaksikas hevonen, kun pääsen selkään joskus kolmen vuoden päästä. Juhuu!

Mitäpä tässä. Jos ei jaksa stressata hevosta, voi aina miettiä miten ikinä voin selviytyä puolen tunnin uutislähetyksestä – viikon päästä. *huoh* Ens kertaan! Moe.