Hevoseni onkin kaasupallo

Lähdin Afrikkaan yhdeksäksi päiväksi. Ennen sitä totuttelin huolellisesti hevoiseni laidunelämään. Hän ehti keskittyä syömiseen kokopäiväisesti lähes viikon ennen kuin nostin kytkintä. Varmaan arvaattekin millaisen viestin olisin saanut Malawiin, jos siellä ylipäänsä saisi mitään viestejä: hevosesi on syönyt itsensä tainnoksiin.

Ystäväni katsoi hevoseni perään sillä aikaa, kun olin reissussa. Yhtenä päivänä ystävä meni illalla kopukkaa tarkistamaan, ja kah. Hevo seisoo jalat harallaan boksissaan ja ähkii. Salamannopeasti ympärille oli muodostunut rinki asiantuntijoita, jotka arvelivat hevosen olevan seuraavassa tilassa: anafylaktinen shokki, kantava – kohta synnyttää, ähky, lannehalvaus, lämpöhalvaus jne. Varsasta olisin suorastaan ilahtunut (hevonen tuli Hollannista joulukuussa ja on lihonnut sen jälkeen ihan kivasti), mutta valitettavasti hevoseni olikin vain ylittänyt rajansa evästyksen kanssa. Pienen viilennyksen ja kävelylenkin jälkeen hevonen oli piereskellyt itsensä noin 30 kiloa laihemmaksi. Kai se vähän tukalaksi vetää, jos on pikkulapsen verran pierua suolessa! Saman tien olo helpotti ja saattoi taas  keskittyä oleelliseen – syömiseen.

Tarkka analyysini on, että Neiti Hollantilainen ei ole koskaan elämässään (11v.) nähnyt niin paljon ja niin pitkää heinää, joka on tarkoitettu syötäväksi. Hän ilmeisesti luuli, että joku vie heinän pois millä hetkellä hyvänsä ja hänen tehtävänsä on vetää siihen mennessä niin paljon kun ehtii. Itse en osaa hollantia ollenkaan, joten en voi hänelle kertoa, että ei se kuule noin mene.

Nyt suhtaudun tulevaisuuten luottavaisesti: laidun on jo siinä määrin kaluttu, että ei kai se saa itteänsä niillä nurmilla tärviölle? Aion nimittäin jättää hevoseni heitteille juhannukseksi.

Loppuhuipennus. Hevoseni haaveilee kampaajan ammatista: eilen kun hain neidon laitumelta, hän oli laittanut rullat otsatukkaan. Otsiksessa oli kivasti pikkusen sivuun vedetty muutama takiaispallo. Kun otin ne pois, otsis oli nätisti kesäkiharalla. Että se on tyylitajunen!

Gone fishing!

Heppa lähti lomalle. Harjoittelimme ensihätään vihreän värisen nurmen syömistä, niin kuin asiaan kuuluu. Tai itse asiassa, riippuu keneltä kysyy. No, neiti Hollantilaisen kanssa aloitettiin ruokavalio pari viikkoa sitten. Se oli emännän mielestä parhaita ideoita, mitä mulla on ollut. Mumms, mums.

Ja sitten harjoiteltiinkin jo laidunlaiffia. Ensimmäisenä parivaljakkona laitsalle sujahtivat tammani ja ystävänsä Wimppu. Hetken tytöt tuijottivat toisiaan, laukkasivat laitumen päästä päähän ja päättivät: nyt aletaan. Sitten alkoi syöminen. Siitä alkoi myös merkittävä ja syvä hevosten välinen ystävyys. Joka kerta kun Paita ja Peppu otetaan sisään, he huutelevat toisilleen ”Nähdään huomenna!” Aamulle ne huutelevat ”Muistaksä eilen!” Sitten päivä ollaan taas hiljaa ja syödään. Melko hyvä elämä, tytöillä.

Tilanne on siis käytännössä se, että hevonen on onnellinen, venyttää selkälihaksiaan, lepää ja lihoo. Omistaja ainoastaan lihoo. Ei veny mikään muu kuin paita. Mutta! Eipä hätää: omistaja lähteekin Afrikkaan kymmeneksi päiväksi. Siellä on kuulemma ruoka kortilla ja sitäkin vähääkin kannattaa varoa. Eli: mähän laihdun! Oujee. Hyvä meno.

Kävin muuten äskettäin Hämeen Ratsastajien tallilla Aulangolla. Olen käynyt siellä ekan kerran olisko ollut vuonna 1975, ja voin kertoa, että nyt näytti talli paremmalta kuin koskaan! Hyvin on pistänyt uusi omistaja tuulemaan. HämR aikoo julkaista myös kirjan historiastaan. Siihen tulee meikäläisenkin edesottamuksia enimmäkseen 70-luvulta. Huippua!

Afrikan jälkeen, eli 19.6. jälkeen palataan taas asiaan. Moi!