Olen huippu ja hevoseni paras

Tämä on nyt sitten niitä päiviä!

Tulen maneesista ulos (törkeä hiki) ja vastaan lampsii tallikaverini. Kysyin: miten kävi kisoissa. Hän vastaa: voitettiin! Siihen on kiva kommentoida: upeeta – ja arvaa mitä, meillä oli paras tunti miesmuistiin! (miesmuisti on kuulemma 2-3 vuotta, että ehkä hieman liiottelin)

Eihän siitä ole kuin muutama jumalan päivä, kun olin täysin valmis vaihtamaan hevoseni esim. maitolitraan. No nyt se ei lähde enää pikkurahalla. Sori vaan. Laatueläin. Palkkioksi saa hierojan kaivelemaan kupeitaan tiistaina. Huomenna kävelen eläimen kanssa luonnossa. Hänellä menee hyvin!

Itsellä ei ole niin väliä. Säärikarvat kasvaa ku olis jotkut kisat. Nyt tajuan miehiä, jotka joutuu sheivaamaan naamansa kahdesti päivässä. Kiitänkin luojaa nyt siitä, että karvankasvuni on sijoittunut sääriin eikä naamaan. Olis siinä vanhempainillassa selittämistä, jos viikset kutittelis poskia.

Ja sitten uutisiin: lese on nykyään kuulemma iso paha susi. Siinä on jotain nitraattia tai -riittiä ja voi kamala ku hevoset pyörtyy. Että melassia kuulemma mieluummin. Jaahas. No sitä sitten kaupalle hakemaan! Samalla tuikkaan eläimeen myös jotain psylliumia tai sen tyyppistä, josko masussa lojuu jonkun hiekkalaatikko. Ei kuulemma haittaa vaikka syöttää varmuuden vuoksi. Jännittävää. Muuttuukohan hevoseni täysin?

Sitten satulauutisia: Isabell Werth on pelastanut meidät kamalan kivalla wintec-satulamallillaan. Meillä istutaan nykyään suorassa ja hevonen kulkee hyvin. Olen täysin valmis silti keskustelemaan pyöreille hevosille suunnatuista estesatuloista, joihin mahtuu myös pitkä tyttö, sillä sehän me myös tarvitaan. Siis ei pitkää tyttöä, vaan estesatula. Pitkä tyttö on jo. Sanomattakin on selvää, että sovitetuista satuloista Prestigen Meredith oli melko lähellä totuutta, koska se maksaa miljardin. Lotto is the word.

Seuraavaksi ajattelin panna omat rakkausasiat kuntoon, ettei tule mentyä hevosasioissa liian pitkälle.

terve!

Vaihdetaan haastava laji kivempaan, pitovaikeuksien takia

Nyt ollaan taas aallon pohjalla, terveisiä täältä. En yhtään tiedä mistä alan purkaa tätä vyyhtiä.
Hefoisen hampaat on hoidettu, tsek. Satula on hevoselle kiva, mutta kun itse kiipasen selkään, se muuttuu painajaiseksi. Niin kuin kaikki muukin, nyt näyttää siltä. Eilen hain kolme satulaa testiin ja eih. Olen ihan liian pitkä joka suuntaan, sojotan satuloista ulos kuin heinäsirkka. Siis se eläin.

Aargh. Olen tuuminut Wintecin Isabell Werthin hankkimista, mutta eihän sekään mikään ratkaisu ole, kun haluaa hypätäkin. Mistä perikleestä mä siis löydän riittävän siivekkään ja leveän satulan pullealle tytölle, jonka selässä selässä tempoaa espoolainen honkkeli?

Oli tossa hyppytuntikin, eka kesäkuun alun jälkeen. Tuntien välissä tapahtunutta: hevonen lihonnut n. 100 kiloa, ratsastaja vähämielistynyt n. 100 %, molempien kunto laskenut n. 100 astetta. Hyvä meininkiiii!!!!! Kaikki mukaannnn!!!!

Em. tilastotietoihin nähden tunti meni ihan kivasti. Harjoitukset olivat vaikeita, mutta me jäätiin eloon. Lopputunnista ankea tunnelma kerääntyi kentälle, jossa olimme toistaiseksi viihtyneet lähes yksin. Ei, pilvi ei tullut taivaalta, vaan keskelle kenttää ilmestyi eräs tallimme Hieno Estehevonen ja sitä katsomaan Ville Kulkas. Hieno Estehevonen meni niin kuin hienot estehevoset nyt menee: hienosti. Meillä katseltiin luottavaisesti yläkautta silmiin, koska jouduin luopumaan martingaalista, koska se saakeli kiristi ja veti satulaa eteen. Puuskutettiin siinä pallomahoinemme yli esteiden ja jopa pysähdyttiin yhdelle. Ai että nousi itsetunto! On muuten hyvä fiilinki, kun kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen tuntee yhä olevansa jatko ykkösellä ja vieressä paahtaa komealla hevosella komea nuori kloppi, joka tekee hevosella mitä lystää. Ja hevonen myöntyy.

Niin että mitäs lajeja niitä olikaan? Uppopallo? Kanoottipoolo? Freebase? Vapaasukellus?

Hevonen hammaslääkärissä, itte en tarvi

Jos vertaa itsensä viemistä hammaslääkäriin, hepan vieminen on ihan kakkupala.
Ensin vuokraat/lainaat vetoauton jostain. Sitten vuokraat/lainaat kopin. Sitten lainaat/varastat rahaa jostain. Sitä ennen on tietenkin pitänyt saada aika Suomen ainoalle tai ainakin parhaalle hevoshammaslääkärille, Jukka Holopaiselle.

Jos vertaan tätä omaan hammaslääkäriin menooni, homma menisi kutakuinkin näin: varaan ajan, saan sen viikon päähän. Pissaan järkytyksestä housuun ensimmäisen kerran. Lakkaan nukkumasta öisin tai herään hiestä märkänä. Näen kauhu-unia maantieporista ja verestä. Alkoholisoidun, koska yritän turruttaa pelkoani alkoholilla. Menen määräpäivänä paikalle ja vaadin puudutusta jo ovella. Hammashoitaja joutuu avaamaan suuni rakennustyövälineellä. Yritän purra hammaslääkäriä ja sanon vaimeasti anteeksi. Yritän potkaista hammashoitajaa. Sanon oho. Pääsen ulos puolta tuntia myöhemmin poski tunnottomana, kuola valuen, kolmesataa euroa köyhempänä ja kädessä ajanvarauslappu juurihoitoon. Pissaan järkytyksestä housuun.

Hevosen kanssa kipitetään rivakasti koppiin, ajetaan optimaalisesti Vermoon ja viedään hevonen sisään. Lääkäri tuikkaa rauhottavan jutellessa, hevonen ei huomaa, päihtyy. Lääkäri hoitaa hommansa, hevonen hymyilee laiskasti ja omistaja käy maksamassa. Kopukka kärrätään takaisin koppiin ja matka kotiin voi alkaa. Sekin sujuu. Kuin ilmaistakseen rentouttaan hevonen pissaa myös kaksi kertaa koppiin ja kakkaa kerran. Se on reissun rankin osio.

Seuraavan päivänä hevonen on virkeä ja iloinen. Hänellä on suorat hampaat ja kevyt tunnelma. Ei rautoja!