Me voittajat!

Juhuu, kisat takana ja olympialaiset edessä! Menestyttiin ihan huikeasti, 70-80 -luokassa tyrin, kun unohdin yhden esteen. No, mutta niitä on niin monta siellä, että ei kai se ole niin justiinsa. En murehtinut sitä lain, sillä varsinainen kohteeni olikin 100 cm -luokka. Ja kah: nolla-nolla-rata! Parilla sekunnilla jäin hopeasijasta. Ei harmita yhtään, sillä oli NIIIIIIIN kivaa ja hevo meni kuin unelma! Johtuuko se a) uusista suojista, jotka on hovikauppiaani Karon mukaan ihan parhaat, jotkut sellaiset muovautuvat vai b) uusista ratsastushousuista, joissa ei ole ensimmäistäkään blingiä vai c) ihan vaan siitä, että ollaan parhaita? Vaikea sanoa. Mutta se on varma, että tämä ei jää tähän. Suorastaan villiinnyin nyt!

Ai miten kiva on mennä keskiviikkona (vai hetkinen, onko 26.9. keskiviikko?) Hipposportiin tapaamaan ja haastattelemaan Katja Karjalaista ja Jaana Kivimäkeä, kun voidaan jutella näin hyvien ratsastajien kesken. Katjojen kesken tuumitaan miten hienoa on, kun osaa. Mikä hauskinta, sinne voi tulla kaikki muutkin ja tarjolla on kakkua ja kahvia – ilmaiseksi! Ja odottakaas kun näette sen kakun. Ei mikään tavallinen pitko.

On myös salaista tietoa Jaana Kivimäen hevosesta, Grivisistä (Griviksestä?). Edesmennyt heppani asui samassa tallissa kuin Grivis. Voin kertoa, että Grivisin hyvät tavat ja upeat liikkeet eivät siirtyneet yli karsinoiden minun hevoseeni. Outoa.

Ja sitten hieronta/hiplailu-uutisia. Hepalla kävi kraniosakraali-hoitaja, joka luetteli melko monta paikkaa, jotka hepallain on jumissa. Nauroin kepeästi. En edes tiedä miltä kuulostaa hieroja tms. hoitaja, joka ei luettele kaikkia jumissa olevia alueita. Usein kuultu sana on ohhoh. Ei meillä pelätä kipeyttää lihaksia. Saakohan se raukka nukuttua ollenkaan? Siis hevonen. Mä en ainakaan saa, jos on selkä jumissa. Mutta eihän se Unskillakaan ollut selkä, vaan kaikki muut paikat. Ehkä tuikkaan ens yöks pari sirdaludia iltaruokaan. Ainakin itselleni.

Nähdään keskiviikkona, eikös juu?

Viitta päälle ja luontoon

Syksy on ihana, kun aurinko paistaa ja ilma on kirpeä. Paitsi ettei se ikinä ole sitä. Se on aina sateinen, tuulinen, hikinen tai kylmä. Laita siinä sitten ittelles oikea takki ja hevoselle myös! Hevosen lämmönpito on 200-kertainen ihmiseen verrattuna, joten ihan ei kannata vaatekertoja rinnastaa, mutta on se hyvä silti alkaa hieman tutkia loimistoa. Onko hiiret syöneet/kakanneet? Onko isojakin reikiä, saako niitä umpeen? Ja sitten tietysti tekee mieli ostaa uusia, oli miten oli. Bucas ois kiva, eikö.

Sitten alkaa klippauskreisiys. Eihän se kreisiä ole, jos hevonen pysyy aloillaan, mutta jos ei se pysy. Ehkä mulla on kohta issikan näköinen hollannista tuotu estetamma. Estetammoista puheenollen, edustamme huomenna estekisoissa! Ai kamala. Ilmoittauduin kahteen luokkaan, koska viimeks osallistuin vain yhteen ja se meni käteen, joten nyt on varaa sekoilla yks luokka ja menestyä toisessa.
Haha! Kyllä täältä keinot löytyy. Lienee turha mainita, että reenit on menneet TÄYDELLISESTI.

Varusteisiinkin on nyt panostettu: ostin uudet ratsastushousut ja minichapsit Hipposportista. Ihan törkeen hienot. Että jos epäonnistun, se tapahtuu tyylikkäästi. Viimeksi taisinkin ostaa housut samaisen Hipposportin löytölaarista noin kuusi vuotta sitten. Ja siltä ne näyttääkin. Ihailen aina muita ratsastajia, he jaksavat panostaa. Itse marssin useinkin em. kantakauppaani, mutta jaarittelen siellä henkilökunnan kanssa niin kauan, että tulee kiire tai kauppa menee kiinni. Ei siinä ehdi mitään ostaa.

Jaaha! Raporttia saatte kisojen jälkeen.

Antares minores

Tämä on rakkautta, this is love! Helvetinmoisen rallin jälkeen uskoisin, että estesatula on kuulkaa löytynyt. Sen nimi on Antares ja se on ainakin 15 vuotta vanha. Saattaa olla vanhempikin. Nyt on siis käsissä ainakin a) yks Frank Baines -close contact -koulusatula vuodelta 425 eKr. (ihana!) ja b) Heritage estepenkki ihan männävuosilta. Kuka haluaa? Uudellamaalla voin vaikka toimittaa kotiovelle pusun kera, kunhan maksattekin jotain ropoja.

Kuvateksti: Kattokaa nyt miten ihana!

Viime estetunti meni niin, että yhteistyö hevosen kanssa sujui kuin tanssi, mutta satula siinä välissä yritti kaikkensa vaikeuttaakseen elämäämme ynnä tasapainoa ja harmoniaa. Ristiselkä on ns. pikkusen jumissa, mutta se on pientä, jos reenit meni muuten putkeen!

Ruokinta on seuraava kiinnostuksen kohteeni. Tästä päivästä alkaen heppa saa enemmän kauraa. Ymmärrän, jos jännityksenne, hyvät lulkijat, kohoaa äärimmilleen, sillä siitähän voi seurata vaikka mitä.  Kuten esimerkiksi eteenpäinpyrkimystä. Iik! Lisäksi ostin edesmenneen tallikaverin (hevonen) jäämistöstä melassia ja jotain muita murusia. Tuntuu jotenkin rajulta syöttää kuolleen hevosen eväitä omalle, terveelle ja elävälle kopukalle. No, katotaan kuinka ämmän käy.

Ruokinnasta vielä – henkilö A sanoi, että öljystä saa energiaa. Otin todesta. Lisäsin hevon ruokaan öljyä. Sitten henkilö B (nimi muutettu) sanoi, että häh, öljyhän vaan lihottaa, anna sille kauraa. Otin todesta. Lisäsin kauraa. Henkilö C sanoi, että kaura on suora tie tuhoon, ähkyyn ja maailmantalouden lopulliseen kriisiin. Anna mysliä. No voi penaali, sanoin tähän minä. Tämähän on kuin lasten kasvattaminen. Kaikilla on ihan hirveesti hyviä vinkkejä, mutta jokainen ipana on yksilö, jokaisesta saa parhaan omilla konsteilla. Olen siis TAAS sekaisin kuin seinäkello, jäämme tarkkailemaan toistaiseksi henkilön B (nimi muutettu) ohjeistuksen tuloksia.