Hevoseni on raskaana – minä lihon

Kesäterveinen sateisesta etelän kaupungista! Koska minä ja hevoseni olemme kasvaneet yhteen, kävi näin: kun vein hevoseni lomalle, sairastuin samana iltana flunssaan. Päätin selättää taudin kolmessa päivässä, koska en viihdy flunssassa. Melkein onnistuin, sillä vain puolitoista viikkoa myöhemmin tallustelin metsässä lentsusta vapaana. Imin kesäistä luontoilmaa onnellisena keuhkoihini. Onpas tämä terveys hieno asia!

Terveydestäni villiintyneenä lähdin viemään lastani uimaan metsälammelle. Retki oli fantastinen. Reissu olisi heilahtanut kyselemättä kaikkien uimareissujen top kymppiin, ellen olisi kaatunut metsässä. Koska olen äiti ja hevosihminen, en moisesta juuri hätkähtänyt vaan kehotin seuruettani jatkamaan matkaa, vaikka säärtäni koristi verinen kohokuvio. Vasta kotosalla tutustuin polvessani olevaan metsän kostoon. Piru vie, siinähän oli sieluun asti menevä reikä! Reikä ei ollut suuri, mutta se oli ns. antava. Näin hyvin syvälle itseeni. Illemmalla tajusin, että moinen haavahan on myös kipeä. Kolmantena päivänä nousin kuolleista (sohvalta) ja klenkkasin lääkäriin, koska olimme lähdössä mökille. Lääkäri totesi, ettei se vielä ole tulehtunut, mutta kyllä se kohta tulehtuu, joten tässä sinulle ns. hevoskuuri antibioottia.

Mökillä tajusin, että kyykkypissa on muuten melko vaikea suorittaa niin, että toinen jalka on suorana edessä. Summa summarum, niin kuin fiksuimmat teistä jo päättelivätkin, kuntoni laski kuin eläimen häntä. Ja sekös passasi yhteen hepan kanssa.

Hain hevoisen kotiin pornoleiriltä 30.6. Hevoseni oli muhkeassa kunnossa, jotakuinkin selvästi raskaana. Ihmisnaisillahan turpoaa raskausaikana huulet, odotan jännityksellä mikä hevosellani turpoaa. Pylly? Silmät? Alakaula?

Tamma kotiutui moitteettomasti, olihan tarjolla kotopuolessakin laidunmaata silmän kantamattomiin. Muutahan ei tarvita. Itse olin tamman lemmenleirin aikana tajunnut, että ruokahan on tosiaan kamalan hyvää. Karkkikin on ihanaa. Ja makkara. Ja leipä. Ja kakku. Viiniäkin voi juoda. Mikäs tässä.

Kiinnostava olikin ensimmäinen yhteinen lenkkimme, jonka teimme kummatkin kävellen. Kävelimme metsään ja takaisin, matkaa noin 1/2 km. Puuskutimme molemmat kuin ylipainoiset labradorit. Hiki lensi. Askeleemmekin ovat tod.näk. vääristyneet tuki- ja liikuntaelinten lösähdettya kerrassaan muodottomiksi. Tämän lenkin jälkeen minä menin kotiin nukkumaan ja hevonen heitti pitkäkseen. On vain ajan kysymys milloin palaamme kilparadoille. Lämpimät terveiset Olga Temoselle, joka lasten- ja tilanhoidon, ruokien itsekasvatuksen ja rakennustöiden ynnä ompelun lomassa kilparatsastaa nykyään. Täältä tullaan.

Tuleva varsa on Pasi. Sain Pasista ultrakuvan. Pasi oli kuvassa 1kk. Ihan äitinsä näköinen, paitsi takajaloissa paremmat kulmat. Isänsä kaunis orikaula ja pitkät kintut. Luonne selvästi peritty molemmilta, eli täydellinen. Kyllä mahtaa Paula Shockemöhleä harmittaa, kun Pasi paahtaa 2025 olympialaisissa vasemmalta ohi! Ahhaha!

Joo, nyt pitää pikkusen imuroida, ens kertaan heleijaa!