Kylmää vettä kintuille

Olisi ihanaa päästä hevosen kanssa uimaan. Tai edes kahlaamaan. No eihän se onnistu, koska lähilammikoissa ei saa uittaa hevosta. Se taas varmaankin johtuu siitä, että hevonen saattaa kakata sinne. Tai sitten siitä, että ihmisiä inhottaa uida samassa lammikossa hevosen kanssa, vaikka vastarannalla, mutta silti. Yök. No, perustettiin sitten oma allas. Pyytämättä.

Yhtenä aamuna avasin facebookin ja kas: tallimme sivuilla oli kuva, jonka perusteella hevosemme uivat karsinoissaan. Oli pikkusen satanut yöllä! Haha, vähän ylimääräistä jännää tallintekijälle ja hepoille kans. Not. Yksi tallimme hevosenomistajista oli lomalla ja katsoi asiakseen mennä auttamaan siivoamisessa. Me kaikki kiitämme häntä kaviosta pitäen. Jos katsotaan asiaa positiiviselta kantilta, niin on ainakin kopukoiden kintut kylmätty.

Samoihin aikoihin tallillamme käytiin ankaraa taistoa kaapeista. Jokainenhan haluaa tietysti mahdollisimman suuren tarvikekaapin mahdollisimman läheltä hevosen karsinaa. No, järkikin sanoo, että ihan kaikkien kohdalla se ei välttämättä onnistu, koska karsinoita on 46 ja hevosia vastaava määrä ja kaappejakin on 46, mutta jokainen niistä ei ole ihan kotelon välittömässä läheisyydessä. Taisto päätyi meidän perheen osalta niin, että suostuin luopumaan isosta, hienosta kaapistani (jonka sisällön täytti kolme ihmistä ja puolitoista hevosta), jotta toinen, jonka tarve on itseäni suurempi (!), saa ison, hienon kaapin. Jos olisin viisas aikuinen, olisin jo tässä vaiheessa hiljaa, mutta kun en tajua. Mikä saa ihmisen pitämään omia asioitaan toisia tärkeämpinä? Miksi jonkun hevosen liikunta on tärkeämpää ja tilaavievempää kuin toisen? Miksi toisen tarvikkeet voi heittää nurkkaan, mutta toisen pitää olla hyllyllä siistissä järjestyksessä? Melkein ottaa päähän.

Pim! Ja olen aikuinen. Tajuan, että meitä on moneen junaan. Minä olen joustava, enkä välitä moisesta vaativuudesta. Hevosenikin on joustava, sille on ihan sama vaikka se asuisi päällään vessassa, kunhan ruokapalvelu pelaa ja joku raapii välillä tisseistä, kun ei itse yllä. Itellä on toi sama. Kestän hyvin mystistä paskaa ihmisiltä, koska tajuan, että se on mystistä paskaa. He eivät itse sitä välttämättä tajua. Minun pitää ymmärtää! Haluan kovasti ymmärtää, miksi kaappi tai karsinapaikan sijainti on niin tärkeä. Tai miksi katsomossa ei saa jutella jonkun hevosen läsnäollessa. Tai miksi jollain pitää olla kaksi loimea +17 asteen lämmössä, kun minä olen t-paidassa. Tai miksi märällä kentällä ei voi ratsastaa.

Mutta tiedättekö mikä on vaikeaa kaiken tämän ymmärtämisen keskellä? Tuon kaiken sekoilun selittäminen lapselle. Kun ei kuitenkaan oikein itsekään ymmärrä.

Onko peräänanto ratsastuskyvyn mittari?

Kaksi kuukautta on naishevonen ollut nyt raskaana. Saman verran hän on ollut pelkällä laidunravinnolla. Laidunranvinto on hänelle riittävää. Kun valitan, että hevoseni lihoo laitsalla muodottomaksi, viisaammat sanovat, että kyllä se laihtuu kun heinä vähenee. No ei laihdu. Ja että muka laitumella juostessa haihtuu läski. Ei haihdu, kun ei juokse. Hänellä ei ole kiire. Hän on ympyrän muotoinen eläin. Käpylehmä. Mutta niin onnellinen!

Kun ihmiset näkevät tyttäreni höntsäävän kopukalla ilman satulaa, ne alkavat nauraa. Siinä on niin onnellinen parivaljakko, että ei voi kuin ihailla, sanovat. Vertailukohtaakin löytyy, ei tamma aina ole ollut niin happy. Välillä on näytetty penseää naamaa, milloin mistäkin syytä. Siksipä ero onkin niin suuri.

Tamman loma on siirtynyt hiukka vielä eteenpäin, koska on ollut niin kuuma. Ai, eikö teistä? Mun mielestä 31 astetta on vähän liikaa. Ainakaan lihavalla hevosella kouluratsastamiseen kentällä. Maastoon ei voi mennä, koska paarmat. Hypätä ei voi, koska jalat menee poikki heti. Joten: missä päin pidetään ”Onnellistuta hevosesi elämänlaatua maksimaalisesti niin, että saat kuitenkin myös ratsastaa sillä” – kurssit? Ilmoittaudun heti.

Ensimmäinen askel onnellisempaan huomiseen oli selvästi suora kumipelham. Se hyväksyttiin mukisematta ja siihen nojattiin kuin vanhaan kaveriin. Ei ollut tarvetta kysyä yläkautta kelloa. Te, joiden hevonen kulkee aina ns. periksessä, ette voi tietää miten kivaa on saada hevonen TOISINAAN kulkemaan könkässä. Tekee heti mieli ottaa kuvia.

Se on muuten melkoinen juttu se peräänanto. Ihmiset arvioivat kolleegoidensa ratsastusta hyvinkin paljon juuri sen perusteella. Jollet saa hevostasi peräänantoon, olet huono ratsastaja. Suuri osa ratsastajista soimaa myös itseään hanakasti, jollei eläin ymmärrä heti vetäytyä virkkuukoukuksi, kun pomppaa selkään ja ottaa narut käteen. Väitän, että on myös eläimiä jotka eivät siihen taivu. Täytyy siis aina muistaa huudella mahdolliselle yleisölle, jos sattuu ratsastamaan semmoisella kurjella, että ”tää on vähän tämmönen, en tiedä miks se on AINA tällanen”. Ettei kukaan vaan luule, että olen huono. Jos olen huono, minusta kuiskitaan selän takana, mutta harva tulee neuvomaan ääneen. On sitäkin kyllä kuultu. Että ratsasta tosiaan sen hevosen takapää alle, niin kyllä se pää sieltä tulee perässä. Okei, kiitti.

Siitä ei tunnuta olevan ollenkaan niin huolissaan, kun hevonen vedetään väen vängällä könkkään. Että jos päästät narut irti, naama pompsahtaa takasin ylös. Mikäs peräänanto se on, kun hevonen vaan odottaa milloin pääsee ottamaan kanan uunista, kun se jäi sinne karsinaan muhimaan. En arvosta. Äänestetään! Kumpi on parempi: a) pakkoperis, eli erikseen nyhdetty peräänanto vai b) naama pitkänä kulkeminen.

Vastaajien kesken arvotaan vanhat, lähes ehjät minichapsit, väri musta!