Tuhlaan, koska yolo (*

Terve taas. Meillä Kirkkonummella urheillaan kovasti, vaikka ollaan raskaana. ”Kovasti” tarkoittaa sitä, että ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Eli ei mitenkään ihan hulluna. Sillai kivasti, että välillä tulee hiestys. Hypellään esteitäkin, mutta pidättäydytään kisoista, koska stressi. Ei niinkään, että hevosella mitään stressiä olisi, vaan ratsastajalla. Nyt ihmetyttääkin se, että miksi hevosellani on edelleen ihan järjetön heinämaha? Hän oli kesä- ja heinäkuun lomalla, kyllä, ja kesäkuun yötäpäivää laitumella. Sen jälkeen aloitettiin perusjumppa. En tiedä itkisikö vai nauraisi, kun ihmiset taputtelevat hellästi hevoseni mahaa ja juttelevat varsalle. Joka on siis nyt kai 15 senttiä pitkä. Eli vaikka se olisi poikittain jalat harallaan, niin se ei näkyisi mihinkään.

Onko mahdollista, että hevoseni on ottanut raskautensa niin vakavasti, että hän on alkanut psykosomaattisesti varastoida ravintoa kehoonsa? Mielestäni tamma vaikuttaa hyvin lempeältä ja äidilliseltä ja suhtautuu nykyään asioihin ikään kuin hymyillen. Laskettu aikahan on siis 6.5., enkä ole ultrannut neitoa sitten 4. raskausviikon. Sehän voi olla, ettei siellä edes asu ketään. Mitä toki epäilen vahvasti. Mutta siitä saa kyllä kuulla!

Mistä mahtaa muuten kummuta hirmuisen negatiivinen suhtautuminen varsomista kohtaan? Empiirisen tutkimukseni mukaan n. 90% niistä, joille olen kertonut, että tammani on kantavana, ovat ravistelleet tietävänä päätään. ”Vituiks menee”, on useimmin kuultu kommentti. ”Mitä järkee” on toinen, hyvin taajaan kuultu lausunto. Aha? Ja mistähän lähtien ratsuhevoshommissa on ylipäänsä ollut järkeä? Siinäkö se tolkku sitten piilee, kun ostetaan kallis peli Keski-Euroopasta, eikä sitten osatakaan käyttää sitä/se menee saman tien rikki? Tai jos kynnetään ruunalla joka päivä kenttää/maneesia ympäri niin, että silmissä vilisee, eikä mennä koskaan maastoon, koska siellähän katkee jalat? Mitä järkeä on edes ostaa hevonen, nehän on kalliita, eivätkä säilytä arvoaan niin kuin esim. Mercedes-Benz.

Minä olen ajatellut tämän pienen elämäni tuhlata ihan juuri sillä tavalla, kun parhaaksi katson. Viihdyn erinomaisesti hevosten ja koirien kanssa, joten olen hankkinut niitä elämääni. Taivaan kiitos pidän myös lapsistani, joita minulla on kaksi. Aion vastakin laittaa kaikki tienaamani rahat tähän revohkaan, tuntematta pienintäkään huonon omantunnon pistosta. Aion tuhlata älyvapaasti rahojani hevosiini ja lapsiini ja nauttia joka hetkestä. Ja hymyilen pitkään ja irstaasti niille, jotka paheksuvat. Kaikkea voi sattua, mutta sitä kaikkea sattuisi kuitenkin, vaikka olisin harkitseva ja säästeliäskin. Tosin silloin en ehtisi säästämiseltäni nauttia mistään.

Tämä kirjoitus on omistettu idolilleni Diana Timoselle.

(* = You Only Live Once

Hevoseni ja -paatit

Meillä kävi tallilla ryhmä -paatteja. En muista tarkkaan mitä, mutta jotain kranio-asiaa se oli. Hyvin hyödyllistä hipelöintiä! Ensin kranio-oppilas x tutustui hevoseeni ja minuun ratsukkona. Se hävetti jo etukäteen, koska tiesin, että jäykältä näyttää, jumissa ollaan. Hierojalle olin ollut jo soittamassa, mutta sainkin yllätyksenä mahdollisuuden osallistua tähän kranio-hommaan. Kääk.

No. Ratsastaja oli melkein suorassa, mutta toinen jalka roikkui edempänä kuin toinen. Hyi. Lonkka oli ratsastajalla niin kipeä, että jalkaa oli vaikea vääntää kohdilleen. Väännettiin silti. Yksi -paatti kysyi miksei lonkkaa ole avattu. Vastasin käyväni viidettä vuotta osteopaatilla, jotta se pysyisi edes tämmöisenä. Ei tainnut uskoa. Valitettavasti se on totta ja näkyy lompakossani ihan selvästi.

Hevoseni oli jumissa a) sieltä b) täältä c) tuolta) ja d) jostain muualta, mistä. Satulaa käskettiin katsoa sillä silmällä. Kaksi satulamaakaria sen on jo katsonut, mutta. Onhan se heppa lihonnut ja raskaanankin, joten olkoot. Jätän satulan sitten pois.

Loppui piina, alkoi hoito. Hevoseni nautti silminnähden, kun lihakset rentoutuivat ja kireydet poistuivat. Tämän tästä minulle käytiin ilmoittamassa, että hevoseni on kovasti jumissa. Sanoin, että niin on, mitäs nyt tehdään. Hoidetaan, sanoivat. Toivoin lähinnä käytännön vinkkiä miten estää jumit, mutta niitä ei tullut. Joskus saan sivustaseuraajilta ”ratsasta eteen-alas” -vinkkejä, jotka ovat tosi hyödyllisiä, jos vain saisi hevosen joskus menemään eteen-alas. Oikein rankan reenin päätteeksi se menee sinne, mutta vain noin kerran vuodessa ja jouluna ihan muuten vaan.

Hevonen jäi hyvin onnellisena toljottamaan karsinaansa. Minä jäin lähinnä miettimään kenelle myyn varusteeni, sillä olen hevoseni selässä pelkäksi riesaksi.

Ja tiedoksi teille, jotka aikovat antaa vinkkiä: hevoseni on päivät ulkona kaverin kanssa. Iltaisin sillä ratsastetaan melko maltillisesti, ainakin kerran vkossa juoksutetaan. Maastossa käydään 1-2 krt/vko. Hypätään silloin tällöin. Ohjelma siis EI ole puuduttava. Puomejakin mahtuu ohjelmaan, ja niissä hevoni loistaa. Oikein leuhkii. Myöskin kiropraktikko-eläinlääkäri Cybil Moffat on tarkistanut kopukkani ja todennut sen ihan normaaliksi. Neuvoi muutaman venytysjutun, ja siinä se. Kehui eläintä. Ottakaa siis nämä huomioon ennen kuin alatte ladata!

Kiitos ja kuulemiin, I’ll just get my coat.