Pasi on syntynyt!

…ja perkule se onkin Hilppa! Miten voi mennä tieteellinen tutkimus niin mettään? Aivan selvästi tunsin sillä kuuluisalla gut-feelingillä, että oria tässä tehdään. Myös Tössän vakuuttava kultasormustemppu kertoi lapsen olevan ori. Tosin tulkintatavasta on jo nyt esitetty vastaväitteitä. Että onko se pyörivä kultasormus sittenkin tamma. Lisää rahaa tieteelle, sanon minä!

Kattokaa nyt, herran jumala!
21.4. klo  00.26 puhelimeeni tuli viesti. Pasi repsotti äidistään ulos melkein kokonaan. Ja sitten info: tammavarsa on syntynyt. Ei siis mitä! Laksettu aika oli siis 6.5.! Ja muka tamma! Mitä peliä tämä on? Seuraava päivä sovittuna aamusta iltaan ohjelmaa!
Ajoimme samana iltapäivänä tyttäreni, hevosenomistajan kanssa Hauholle, mukanamme oiva valokuvaaja Anna Aalto. Pääsimme lähtemään aiottua rivakammin, koska Me Naiset -lehteen tekeillä oleva juttu minusta alkoi vaikuttaa Hevosurheilun artikkelilta, kun ei suusta oikein muuta tullut kuin hevosläppää. Juttuihini täysin väsyneinä toimittaja ja kuvaaja päästivät mut karkuun. Kiitos siitä.

Mikään ei ole kuin ennen.

Äiti, tuo oma hevoseni, on totaalinen curling-vanhempi, ei sekunniksikaan päästä lasta silmistään. Kuulemma normaalisti lapsi seuraa äitiä, meillä Hilppa menee minne lippa näyttää ja äiti vouhottaa perässä.
Kuvissa Hilppa on noin 18 tuntia vanha. VANHA. Eihän täs o mitään järkee.

Laitan lisää matskua kun ymmärrän miten se tehdään. Koittakaa kestää!

Täällä kehitytään

Arvatkaa mitä. Tässä on nyt kauhea riski, että mä alan päivittää useammin. Mitä siitäkin tulee? Sanomista.
Nyttenkin aion kertoa seuraavaa: käydessämme Hauholla Pullukkaa katsomassa, teimme myös tieteellisen kokeen varsan sukupuolesta. Äkkinäinen luulisi, että ultrattiin, mutta ehei. Eihän se ole kivaa. Tosi ammattilainen nykäisee hännästä jouhen ja varastaa jostain kultasormuksen. Sitten jouhi kiinnitetään kultasormukseen, ja kehitelmää roikotetaan tamman pyllyn yläpuolella. Mikäli kiikku alkaa keinua poikittaislinjassa, on varsa tamma. Jos taas keinu alkaa pyöriä, on kyseessä ori.

JA IHAN VOITTE ARVAILLA KUMPI SATTUI OLEMAAN TILANNE MEIDÄN PULLUKAN KOHDALLA. No nimenomaan! Mähän sanoin, että se on Pasi ja Pasit on oreja!

Pullukka oli kautta linjan hirveän onnellisen näköinen, riippumatta siitä, että me tultiin käymään. Hänen ulkotakkinsa pönkötti nätisti a-linjaisena mekkona hänen yllään. Hänen tarhaystävättärellään on laskettu aika neljä päivää ennen Pullukkaa. Saas nähdä! Jännäks pääsee!

Samaan aikaan Kirkkonummella, i Kyrkslätt. Vt. hevosemme aka Hyrrä aka Pistamiini on aivan sairaan kiva ratsastaa. Mulle alkaa pikku hiljaa valjeta, että mä en ehkä olekaan maailman huonoin ratsastaja, vaan Pullukka on vaan erityisen haastava ratsu. Yhtä jormaamista ja sepeämistä tämän tästä. Ikään kuin kiitoksena siitä, että olen jaksanut kuitenkin yrittää kaikki nämä vuodet, maailma (jumala?) antoi meille nyt käyttöön kopukan, jolla on KIVA RATSASTAA, EIKÄ SELKÄ TULE KIPEÄKSI. Ai tällaistakin on.

No mut ei kait siinä! Palaan taas kun keksin jotain nerokasta! Moi ny.

Toiset yrittää, toiset vaan on

Nyt vähän vakavampaa settiä.

Mietin tuossa yks päivä, että olen aika lailla lapsen tasolla noiden hevosten kanssa. Esittelen innoissani kuuvia hevosestani ihmisille, joita ei kiinnosta ratsastus pätkääkään. Halun kuulla kuinka he huokaisevat, että ”oih, hyppäätkö sä noin isoja esteitä sillä?” Ja sitten pääsen sanomaan, että ei ne nyt niin isoja ole.
Jos vahingossa esittelen kuvia jollekin ns. tositekijälle, se katsoo kuvaa ja toteaa ok. Keskustelu tyrehtyy, ellen ala kysellä mitä ite oot puuhaillu. Vastauksen alkaessa ”Saksassa tuli ihan hyviä tuloksia 130-luokissa, mutta ei sen hevosen kapasiteetti riittänyt sen ylemmäs. Myin sen pois”, synkkenen. En olekaan yhtään rohkea ja makea. Joku on ihan työn ja baarissa luuhaamisen ohella huikea ammattilainen, eikä pidä sitä minään. Haluaisi korkeammalle, mutta kun välineet on huonot. Polttelee vaan tupakkaa ja puhuu viikonlopun riennoista, vaikka minä haluaisin puhua hevosista.

Mikä siinä on, että toiset ramppaa kisoissa minkä ehtivät, eivätkä pidä siitä mitään meteliä. Menstyvät tai eivät. Minä kirjoitan jokaisesta valmennuksestakin blogin. Hyvä etten perusta kisoille omaa blogia, onhan niitä ollut, mitä, kolmet vuodessa. Hirveä elämä niistä. Se ärsyttää.
Haluaisin olla muina miehinä, ikään kuin salaa hirveän taitava. Että muille paljastuisi yhtäkkiä, että onpas Katja etevä hyppäämään. Sitten minusta puhuttaisiin selän takana kunnioittavaan sävyyn.

Ja toisaalta: paskanko väliä sillä on, mikä tasoni on? Varmasi voisin kaahata kisoissa harva se viikonloppu, mutta a) rahat b) poikani, joka jäis vaille äitiä hyvin usein. Olen siis valinnut lapseni. Sitä ei kukaan erikseen mainitse. Olen ajatellut, että kunhan tuo ipana tuosta lähtee maailmaan, niin meikätäti uppoaa hevoisuuteen ihan koko rahan edestä. Ehtiihän tuota.
Enkä muuten valita! Poikani on ihan sairaan hieno ihminen. Parasta seuraa. Ja sopivasti allerginen sekä hevosille, että hevosjutuille. Pysyn minäkin hetken maan tasalla. Sillä tyttäreni – no, hänet on jo menetetty. Hevosille.