Hevoskauppa – kuin ostaisi hometalon

Kun minä olin nuori, oli pelkkiä ratsuja ja ravureita. Tosin oli varmaan koulu- ja estehevosiakin, mutta en niitä koskaan nähnyt, kun ei kellään ollut niihin varaa. Ruskeasuolla saattoi moisia kuulemma nähdä.

Olen omistajalleni pelkkä synnytyskone. Tehkää jotain.

Olen omistajalleni pelkkä synnytyskone. Tehkää jotain.

Oma hevonen oli rikkauden merkki. Jos minulle olisi tarjottu hevosta ilmaiseksi, olisin ottanut sen kirkuen. Vaikka se olisi ollut paloittelusurmaajaksi luokiteltava, kesäihottumainen entinen ravuri, niin tänne vaan. Olisin aivan varmasti rakastanut jonkun 700-kiloisen hakatun polon ehjäksi. Saihan sitä kuitenkin harjata, ja siitähän hevoset tykkää, eikö.

Niin on ihminen ronkeli, että enää en moista ottaisi. En edelleenkään näe mitään syytä sujauttaa 30 tonnia hevoskauppiaan taskuun, mutta joitain vaatimuksia kyllä esitän. Hevosen tulee olla koulutettu ratsukäyttöön. Sen tulee olla myös ihmisiin ja maailmaan tottunut. Positiivista plussaa tulee hyppykokemuksesta. Hevosen terveys on myös ihan prioriteettilistan kärkeä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole niin kuin minä. Joku haluaa laittaa sen 50 tuhatta hevoseen. Laittaisi enemmänkin, mutta ei saa pankista isompaa lainaa. Odotukset moiselle kopukalle ovat kovat: pitää olla näyttöjä, kykyjä, sukua, TERVEYTTÄ  ja verta. Pitää olla myös ratsastettavuutta. On ihmisiä, joilla on moinen summa heittää roskiin, mutta useimmilla meistä ei ole. Niinpä panostus on kova. Joskus käy niin, että mainoslauseiden määreet eivät toteudukaan. Joko hevonen ei sovellu ratsastajalle ollenkaan tai se on rikki tai pahimmillaan molemmat. Kauppa halutaan purkaa. Se ei myyjälle käy. Mitäs ostitte. Soitetaan lakimiehelle. Lakimies sanoo: ”yritetään sopia, jooko.” Ei onnistu. Kauppaa vatvotaan eritasoisissa oikeusasteissa ja lopulta kaikki menettävät rahaa.

Kysyin lakimieheltä, joka toisinaan ratkoo moisia pulmia, mitä hänen mielestään pitäisi tehdä, että kyseisenlaisia soppia ei syntyisi? Vastaus ei ole ns. painokelpoinen, mutta asian ydin oli tämä: hevoskauppias voisi vaikka edes harjoitella vastuunkantamista. Nyt se ei toteudu. Äkkinäinen luulisi, että kyse on asiakaspalvelusta, mutta hah! Mitä vielä.

Ratsastuskouluilla meni noin 20 vuotta vaihtaa ”jos olet noin huono, niin vaihda vaikka surffaamiseen” -letkautus asiakaspalveluhenkisemmäksi ”no hei, ensi viikolla menee varmaan paremmin” -lauseeksi. Nykyään ratsastaja onkin Asiakas, eikä v**tun ridaaja. Ei varmasti tarvitse odottaa kolmeakymmentäkään vuotta, niin hevoskaupassa käy samoin.

Hevosurheilu-lehdessä oli taannoin kiintoisa artikkeli hevoskaupasta. Haastateltavana ollut lakimies Antti Linna totesi siinä, että hometalon ostaminen on ihan helppo keissi pieleen menneeseen hevoskauppaan verrattuna.

Mitä tekee Katja? Synnytyttää itse omat hevosensa. Sehän on pelkkää ”säästöä” eikä tulee riitaa myyjän kanssa. Maksimissaan tekijän kanssa.

 

Hevosnaisen auto

Taas on se hetki, kun joku kaveri on vaihtanut autoa, ja täälläkin alkaa kuumottaa. Tällä hetkellä ajan Toyota Priuksella, joka on erinomainen peli. Se vie naurettavan vähän bensaa ja sen vero on vielä naurettavampi. Se ei myöskään ole koskaan rikki. Valoista lähtee kuin kuppa Töölöstä. Ja silti kun vastaani tulee Jeep Wrangler, sydämeni vuotaa verta. Näyttäis olevan Nettiautossa hintana pilkalliset 30 tuhatta seitsemän vuotta vanhasta autosta. Ristus. Viisaus ei asu meissä.

Aah, päiväunieni kohde: auto, jonka vero on kauhea ja kulutuskin liikaa.

Aah, päiväunieni kohde: auto, jonka vero on kauhea ja kulutuskin liikaa. Kuva: jeep.com

Tallin pihaa skannatessani näen enimmäkseen nelivetoja. On Toyota Hiacea, Volkswagen Passatia ja Volvo XC90:stä. Ihania, järeitä pelejä, joilla napataan peräkoukkuun koppi kuin koppi ja ei kun tien päälle. Jaa että mihin tien päälle? No ihan mihin vaan, laukkamaastoon, meren rantaan, kisoihin, klinikalle, valmennukseen, kyllä mä aina jotain keksisin. Mutta kun ei ole autoa eikä koppia. Toistaiseksi haaveilen järeästä autosta. Ensin puhdistan omatuntoni ajamalla autolla, jonka pakoputkesta tulee pelkkiä kukkasia.

Ja sitten se koppi. Olisihan se kerrassaan ihanaa, jos kopissa olisi sellainen Ifor Williamsin etupurku. Uskaltaa sitten kriittisempikin hevonen hiippailla kyytiin. Eikä mene raiteiltaan kun kaveri otetaan ensin ulos. Hinta: noin 9100 uutena.

Miten voi olla näin ihana hevosenkuljetuslaatikko? Kuva: Piccola Oy

Miten voi olla näin ihana hevosenkuljetuslaatikko? Kuva: Piccola Oy

Lähes kaikki viimeiset keikat olen saanut ajaa jumalan lahjalla hevosihmiskunnalle: b-kortilla ajettavalla heppa-autolla. Ystäväni osti sellaisen tultuaan siihen tulokseen, että se on turvallisin peli pitkässä juoksussa. Ja sanotaan nyt näin, että on turvallinen tai ei, niin herrajumala miten ihanaa on ajaa autoa ja katsella samalla pieneltä teevee-ruudulta kyydissä keikkuvaa hevosta. Kyllä ei tarvitse miettiä miten päin kaveri on kyydissä kun perille päästään. Rehellisyyden nimissä olen miettinyt sitäkin, että ottaisin moisen auton aivan arkikäyttöön. Niin ihana se on. Olisihan se miehekästä kurvata Alepan pihaan ihan vaan iltamakeaa hakemaan – HEVOSAUTOLLA. Hinta voi olla alhaisimmillaan 50 tuhatta. Kulutus varmaan around saman verran kuussa.

                           

Tällä aamuisin töihin konttorille? Miksei, koska yolo! Kuva: Piccola Oy

Tällä aamuisin töihin konttorille? Miksei, koska yolo! Kuva: Piccola Oy

Onneksi on ihmisiä, jotka tietävät näistä asioista enemmän kuin minä. Minulle kerrottiin, että tämä b-kortilla ajettava hevospakettiauto on itse asiassa taas kerran verotuksellisesti järkälemäinen hankinta. Kuulemma huomattavasti halvemmaksi tulee ajaa c-kortti ja ostaa kuorma-autoksi luokiteltava vehje. Siis puhutaan kymppitonneista. Toinen taho taas kertoi, että kaksi samanlaista isoa hevosautoa oli viety katsastukseen eri paikkoihin Suomessa. Molemmissa oli ns. livinki eli pieni ihmiskämppä. Toinen luokiteltiin asuntoautoksi ja toinen hevoskuljetusautoksi. Näin ollen kaikki verotkin ovat aivan eri luokkaa keskenään. Toisen perheen tulee olla maailman rikkain onnistuakseen pitämään hienon kulkuneuvonsa. Ostohinta uutena esim Krismar  viime vuoden malli 167 000. Jjjjep.

Tässä on siis tiedonlevityksen paikka, toverit. Millä autolla kannattaa vetää mitäkin koppia, entäpä missä kannattaa katsastaa heppa-auto, ettei joudu puille paljaille? En ole myöskään törmännyt yhteenkään autokauppiaseen, joka olisi osannut neuvoa millä autolla on minkäkinlaisia veto-ominaisuuksia. Koska virallista tahoa ei siis ole, julistan salaseuran perustetuksi. Tervetuloa mukaan. Sharing is caring.

Hevonen tai mopo rikki, aivan sama asia

Istuin kerran prätkäbileiden baaritiskillä ja join olutta. Vieressäni seisoi puukkareissa mopomies, kaljapullo kädessään myös. Hän kiroili antaumuksella. Kyselin mikä sieppaa miestä kesken juhlan. Hän manasi kosahtanutta moottoripyöräänsä. Oli kuulemma koko talven laitellut vehjettä, ja nyt kun pääsisi kisoihin, niin eikö se paska leviä käsiin saman tien.

Kysyin onko tullut paljonkin laitettua rahaa vehkeeseen.

– Kaikki, sanoi mies.

Onko aikaa kulunut satoja tunteja?

– Vähintään, sanoi mies.

Kuulosti oudon tutulta. Jaa mutta kas, keskusteluhan olisi voitu käydä myös hevosihmisten kesken. Koko talvi on kerätty intoa, kuntoa ja voimaa ja kisakauden kynnyksellä PAM, jänne/hankkari/polvi/kavio/selkä/niska kaputt. Neuvokkaimmat teistä tietty huomauttavat, että jos hevosta treenaa ja ruokkii oikein, se ei leviä. Kunpa asia olisikin niin. Sillä leviäähän se, toisinaan, ihan tuosta vaan. Ikään kuin vittuillakseen, mutta ei kuitenkaan. Samalla logiikalla, millä kielletään uusinnan vikalle esteelle, vaikka ei muuten kielletä ikinä ja lähestyminenkin on ihan okei. Because it’s possible.

Ilmeisesti takkini on nyt ollut liikaa auki, sillä meidän virkaa tekevä heppa ontuu nyt. Mistään ei turvota eikä ole lämmin, eikä oikein saa edes selvää mistä se on ep, mutta on kumminkin. Edistys hepan kanssa onkin ollut huimaa. Aivan yletöntä, suorastaan. Kaveri on mitä yritteliäin ja yhteistyöhaluisin. Upea.

Ja nyt viittaankin nerokkaan Kasper Strömmanin blogiin, jossa mystinen hallitusneuvottelija Jukka Saaresmaa peräänkuuluttaa, että koko ajan tässä luonnon eteen tehdään yhtä ja toista, mutta mitä antaa luonto takaisin, no ei mitään! Sama vika täällä. Ei tajua hevonen ollenkaan mitä kaikkea olen sen eteen tehnyt. Siis hevonen lajina, ei välttämättä yksilönä. Kyllä ei ole yksi tai kaksi tuhatta kilometriä, jotka on poljettu hevosen hyvinvoinnin vuoksi.

Ja tässä on kiitos. Kostoksi oheistan tähän kuvia virkaa tekevästä hevosesta ei-ihan-parhaasta kulmasta.

Pientä hölkkää hitaalla liekillä.

Pientä hölkkää hitaalla liekillä.

Epävarmoin katsein, onkohan se tukka kuitenkaan hyvin. No ei ole.

Epävarmoin katsein, onkohan se tukka kuitenkaan hyvin. No ei ole.

No okei, ollaan sitte nättinä ja kiinnostuneena.

No okei, ollaan sitte nättinä ja kiinnostuneena.