Hevosesta luopuminen on hirveää

Välillä on ihan hirveää olla hevosenomistaja. Esimerkiksi silloin, kun mikään ei suju, satula ei istu ja maneesi on turvoksissa valittajia. Itelle flunssa tulossa ja rahatkin on tietty loppu.

Sitten on niitä päiviä, kun hevonen ontuu kolmatta kuukautta ja tepastelet hepan kanssa peräkanaa lumihangessa ja koirat hyppii ympärillä, eikä yhtäkkiä mikään ota päähän. Vaikkei pääse edes ratsastamaan. Mitäpä siitä, näin on hyvä.

Sitten on toki niitä hetkiä, kun oivallat ratsastaessa jotain aivan elintärkeää ja saat hevosen liitämään. Se on semmoinen hetki, jolloin luulet hevosen olevan yhtä onnellinen kuin itse olet ja rakastatkin sitä vähän enemmän kuin ennen. Sellaisena hetkenä ajatus luopumisesta on aivan hirveä. Ja se minulla on juuri nyt käsillä.

"Muistan kun tulin teille. Ajattelin, että ihme nuijat, äiti ja tytär. Amatöörejä. En jää tänne. "

”Muistan kun tulin teille. Ajattelin, että ihme nuijat, äiti ja tytär. Amatöörejä. En jää tänne. ” Tyttönen, huhtikuu 2015

Toki tiesin alun perinkin, että tämä hevonen on meillä vain korkeintaan siihen asti, kun Pullukka tulee kotiin. Eihän meille edes pitänyt tulla mitään hevosta siihen tilalle! Piti käydä jumpassa ja leffassa ja juosta miesten perässä. No, näin siinä sitten kävi. Tyttönen tuli taloon ja pyrki ihan kärkeen hieman viisastelemaan. Ei muka ymmärtänyt mitään eikä suostunut jarruttamaan. höpöhöpö, sanottiin me tyttären kanssa ja jatkettiin hommia. Viikkojen kuluessa Tyttönen tasaantui. ”Äiti, miksi hevosista tulee aina pulleita ja rauhallisia kun ne tulee meille”, kysyi tyttäreni. Sanoppa se. Rauhalliseksi Tyttönen oppi kuukaudessa, pulleus astui kuvaan kun annoin sille kahden viikon kesäloman laitumella. Hups. Kuka sanoi, että ne laihtuu sitten kun heinä ei enää ole niin tykkiä? Ja pah, ei todellakaan laihdu. Eikä liikunnalla.

"Sitten tajusin, että noihan päästää mut laitumelle kaheks viikoks, eikä tartte tehä mitään. Siistii. Ehkä jään sittenkin." Tyttönen, kesäkuu 2015

”Sitten tajusin, että noihan päästää mut laitumelle kaheks viikoks, eikä tartte tehä mitään. Siistii. Ehkä jään sittenkin.” Tyttönen, kesäkuu 2015

No niin, asiaan. Hauholta ilmoitettiin, että haethan sitten Pullukan ja Hilpan kotiin syyskuun loputtua. Jassoo, tuumin, ja oragnisoin Hilpalle kodin. Siitä olen iloinen. Pullukkaa on ollut kova ikävä, mutta se tuleekin sitten takaisin kotiin. Nyt olen tietty ehtinyt rakastua tähän Tyttöseen ja siitä on tullut aivan meidän tyttö. On hyvin rauhallinen ja luottavainen meidän kanssa, vaikka alkuun olikin kiire joka paikkaan. Maastoilukin sujuu jo itsekseen hienosti. Koirien kanssa ollaan samaa jengiä. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Ja sitten se lähtee, koska:

1. En ole rahahenkilö, enkä voi ylläpitää kolmea kopukkaa

2. Tähän joku hyvä syy, ei kuitenkaan se, että eivät kaksi ihmistä tarvitse kolmea hevosta

Asia saattaa tosin ratketa vielä täysin yllättäen, sillä olen juuri nyt, as we speak, Joensuun Kuninkuusraveissa ja aion kuin aionkin lyödä vetoa pää märkänä. Eikä ole lainkaan poissuljettua, että lähden täältä setelit taskuista lennellen, jolloin toki ostan Tyttösen meille ja kaikki ovat onnellisia. Eli. Keneen satsaan? En tiedä raveista juuri mitään, mutta Suivikas on kiva nimi. Ja Mokomani. Isommat rahat toki saa, jos veikkaa epätodennäköistä ja se voittaa. On ne nimittäin kaikki huippuja, joten kaikki on mahdollista. Jopa se, että tapaan täällä kivan romaniravimiehen ja käännyn romaniksi ja alan pukeutua pönkkähameeseen. Ja vaihdan ratsuista ravureihin. Mutta puidaan sitä sitten, kun se on ajankohtaista.

"Ootte te oikeesti ihan jees porukkaa. Hyvä maku jäi suuhun. Ehkä moikkaillaan ku tavataan." Tyttönen, heinäkuu 2015

”Ootte te oikeesti ihan jees porukkaa. Hyvä maku jäi suuhun. Ehkä moikkaillaan ku tavataan.” Tyttönen, heinäkuu 2015

Nyt suren ja itken, koska saattaapi olla, että Tyttönen on ensi viikolla toisen ihmisen Tyttönen. Se särkee, sattuu ja pistää. Mutta onneksi Pullukka palaa kohta.

"Onks mulla teidän mielestä kerääntyny kesän aikana ylimäärästä? En o varma, mutta jotenki tuntuu siltä." Pullukka, luomakunnan kruunu, heinäkuu 2015

”Onks mulla teidän mielestä kerääntyny kesän aikana ylimäärästä? En o varma, mutta jotenki tuntuu siltä.” Pullukka, luomakunnan kruunu, heinäkuu 2015

Hevosella patti poskessa ja hyvä tunti

Terveisiä tallilta, jonne kuului tänään kummia, mutta maanantaina meillä oli AIVAN SUPER tunti, jolloin mentiin vastalaukkoja, ja against alla odds ME OLTIIN TYTTÖSEN KANS AIVAN HUIKEITA! Kaikenlaista supervoimaa sitä toisinaan löytyy paitsi hevosesta, myös itsestä. Pahoittelen kuvien puuttumista tilanteesta, mutta kuvaaja (lapseni) on mökillä Ähtärissä. Ei se ehkä näyttäisikään ihan niin hienolta, mutta tuntu pirun hienolta. Se saa nyt riittää. Liittyyköhän tunnin onnistumiseen millään lailla se, että heti kun meinasin aloitella alkuverkkaa, Ope ryntäsi paikalle ja otti jalustimet pois. Ok, sitä olin jo tavallaan odotellutkin, että koska se tulee, mutta siinä vaiheessa kun reisini alle laitettiin pienet solumuovimuoviputket, alkoi itku häämöttää. Sitten komennettiin laukkaan. Että kato rentoutuuu se  reisi, ettei purista! No pikkusen on vaikea puristaa, kun on putki siinä välissä. Laukkailin siinä aikani suuntaan ja toiseen ja oikeasti ajattelin, että näin se tunti sitten menee, tuskissa. Mutta sitten Ope ottikin ne pois. Aloitettiin ihan normi avoväistö-ulkotaivutus-vuoropuhelu, joka näytti alkuun kaiketi aika rumalta. Sitten Ope sanoi, että ajattele sitä sisempää istuinluuta ja ikään kuin työnnät sillä kopukan mutkalle. Johan valkeni! Näin monta vuosikymmentä ja nyt mä tajusin. Sen jälkeen harjoite sujui kuin tanssi.

Tässä kyllä sujuu, kiitos kysymästä!

Tässä kyllä sujuu, kiitos kysymästä!

Sitten aloitettiin vastalaukkashow, jonka alku oli kuin huumorielokuvasta. Vastalaukan nostoyritys kirvoitti merkittävän ravin, jonka tuloksena hevosen naama toki hapuili pilviä. Ihanaa. Ei näin, siis. Sitten Ope sanoi, että tulet nääs pikkusen uran sisäpuolelle ja käännät häntä sitten takaisin uralle, jolloin hän on otollisesti asetettu ja tsip! Vastalaukka lähtee. Ja lähtihän se, kuin kuppa Töölöstä. Eli hyvin. Ihan tykkinä vedeltiin! Ja arvatkaa onko myötälaukka sen jälkeen melko sujuvaa? No on kyllä. Suosittelen lämpimästi.

Voiko olla, että lopputunnin onnistuminen liittyi a) siihen, että en puristanut reisillä hevosta ensinkään tai b) siihen, että oivalsin ainakin kaksi asiaa, joita olin kipuillut sen 20 vuotta? Arvaa oikea vastaus ja voita pyyhekumi ja viivain!

Heppa sai ansaitsemansa vapiksen siihen päälle. Emäntä läks nimittäin mielenosoittamaan Helsinkiin! Voi että, oli Anssi Kelaa, Antti Holmaa, Anna Puuta ja ketä meitä oli. Ihan mahtavaa. Ketään tallikavereita ei näkyny, kai ne oli tallilla. Kerrankin minä olin IHMISTEN ilmoilla, toki koirat mukana.

Lähös mielenosotukseen, jätä viesti.

Lähös mielenosotukseen, jätä viesti.

Tänään menin sitten pakkoruotsijumpan jälkeen laittamaan hevosta kuntoon ja ihmettelin, että kylläpä repii päätään poni. Ajattelin, että josko on paarma tai joku. No ei ollut, sitten huomasin, että siunakkoon, sillähän on takahampaiden kohdalla karmea turvoke. Justiinsa siinä kuolainrenkaan kohdalla. Ohhoh. Otin sitten vehkeet pois ja menin juoksuttamaan riimun kanssa. Hän vaikutti tyytyväiseltä ratkaisuun. Joku sitten kehotti kaivelemaan hepan suuta myös sisältä, josko syypää löytyisikin sieltä. No, sielläkin oli pattia, että enpäs tiedä oliko ulkona vai sisällä ensin. Hampaat raspattiin noin kuukausi sitten, että siitä ei voi olla kyse. Tyttösen parhaalla ystävällä oli silmä turvoksissa kun hain heidät ulkoa, jotain kaiketi kyseessä on suunniteltu, yhteinen saikku. Annoin yöksi Metacam-tällin, onpahan Tyttösellä leppoinen yö. Sinne se jäi syömään melko onnellisen näköisenä, ei jäänyt pyytelemään, että kaivatko vielä mun suuta, jooko.

Tää kuva on vielä niiltä ajoilta, kun suitsia sopi käyttää. Patti on JUST kuolainrenkaan alla.

Tää kuva on vielä niiltä ajoilta, kun suitsia sopi käyttää. Patti on JUST kuolainrenkaan alla.

Palaan huomenna rikospaikalle. Jos turvokki ei ole laskenut, soitan poliisit. Siihen asti, moi ny!

Hyvähän sen on, kun…

Äiti on opettanut, että kateus on ihan turhaa. Ymmärrän toki, jos olet kateellinen minulle, koska olen hienoakin hienompi.

Äiti on opettanut, että kateus on ihan turhaa. Ymmärrän toki, jos olet kateellinen minulle, koska olen hienoakin hienompi.

Tällä viikolla on taas nähty monenkirjavaa kilvanratsastajaa kylillä näyttämässä taitojaan. Valtaisat virrat ovat valuneet ainakin Hankoon Seahorse Weekille. Ja missä kohtaavat ratsukot, äidit ja tyttäret, siellä on läsnä myös kateus, tuo ties-mistä kumpuava suomalainen tunne.

Aloitetaan vaikka ratsastustyylistä. Joillain on istunta kuin hansikas, joka on luotu pikku kätöseen. Eleettömin liikesarjoin he ohjaavat ratsujaan esteeltä toiselle, virheettä. Ihmekös tuo, kun on isolla rahalla ostettu tuollainen hevonen!

Jos ratsastustyyli sattuukin olemaan vähän hajanaisempi ja ulkopuolisen silmään jopa rämäkkä, pohditaan miksei ratsukkoa diskvalifioida, koska touhu näyttää niin kauhealta. Selässäkin se pysyy vain, koska sillä on isän ja äidin ostama, kallis hevonen.

Joku taas on ihmisenä epäsosiaalinen tai jopa tyly, joten hänen halutaan nähdä epäonnistuvan.

Suurin ongelma on usein se, että jollain muulla kuin minulla on varaa asioihin a), b), c) ja d). On hyvät varusteet, hieno hevonen ja iiiiiso hevosauto. Kuvaan kuuluu oletusarvo: nuo ovat rikkaita ja vihaavat meitä, koska emme ole rikkaita. Niiden hevoset on hienoja, koska niillä on varaa hienoihin hevosiin, ja niiden valkut ratsastaa hevoset niille valmiiksi. Me persaukiset joudutaan itse jumppaamaan hevosemme sellaisiksi, että niillä kehtaa kulkea. Jos MINULLA olisi rahaa, ostaisin…(ja tähän voi laittaa kaikki ne, mitä rikkailla on). Sitten olisin onnellinen. (lähde: hevostalli.net)

Mutta eipä se menekään niin. Kerran tuijottelin yhtä urheilijaa (ei ratsastaja) telkkarista ja mietin itsekseni, että onpas rasittavan täydellinen ihminen. Kaunis, maailman paras lajissaan, onnellisesti avioliitossa ja juuri palkittu merkittävästä urasta. Ehdin olla noin kaksi päivää kateellinen, kunnes luin jostain, että kyseisellä naisella on krooninen paksusuolen tulehdus ja miehellä vakavia mielenterveysongelmia. Siihen loppui kateus. Minähän en voi koskaan tietää mitä taustalta löytyy.

Tänä vuonna en ollut Hangossa, mutta viime vuonna olin, ja kylläpä se narina kalskahti korvaan. Ehkä osittain siksi en tänä vuonna mennyt ollenkaan. Minä tiedän, että jonkun rikkaus ei ole minulta pois, jollei se ole ihan asiakseen käynyt tyhjentämässä pankkitiliäni+kotiani+talliani (eikä siitäkään vielä rikkaaksi päädy). En myöskään tunne minkäänlaista kateutta sellaista ihmistä kohtaan, joka on nainut rahaa saadakseen hienoja hevosia. Ehkä kannattaisi itse kokeilla moista ennen kuin ryhtyy kateelliseksi. Rikas perhe saattaisi olla hyvinkin tarkka maineestaan, siitä hosuttaisiin joka mutkassa. Ehkäpä äiti ja isä olisivat ylisuojelevia jälkikasvuaan kohtaan, mikä johtaisi siihen, että minä olisin aina väärässä. Olisin aina epäiltyjen listalla, jos jotain sattuisi tai tulisi kärhämää. Ei olisi päivää, ettei minua kutsuttaisi onnenonkijaksi, joka toki olisinkin. Heräisin joka aamu sellaisen tyypin vierestä, joka ei olisi erityisen viehättävä, mutta mahdollistaisi sen, että saisin ratsastaa joka päivä maailman hienoimmilla hevosilla. Joku muu kuitenkin päättäisi myydäänkö ne vai pidetäänkö. Haaveilisin jatkuvasti pettäväni puolisoani, koska ympärilläni olisi paljon kiehtovampiakin persoonallisuuksia. Valehtelisin vuodesta toiseen äidilleni, että olen onnellinen.

Ehkä SITTENKIN olen ihan tavallinen tallukka. Tallissa halvahko hevonen ja päässä rajallinen annos kunnianhimoa. Ympäristöllä ei ole vääriä luuloja minusta, what you see is what you get. Tervetuloa porukkaan, hännillä on tilaa!