Lähes viisikymppinen hevostyttö

Miten tämä näin meni? Pikkutyttönä haaveilin hevosista niin hanakasti, että seurasin hiekkatiellä kavionjälkiä pyörän kanssa. Löysin tallin ja ilman muuta ensimmäinen kysmys oli, että saanko alkaa hoitaa noita. En edes tiennyt mitä hevosia siellä asui.

Tässä välissä katselin telkkarista mm. LA Law -nimistä sarjaa ja tuumasin, että alan juristiksi. Toisin kävi. Olen puuhannut yhtä ja toista, ehkä kirsikkana kakun päällä kaksi lasta. Kaikesta huolimatta tieni on hassusti valunut takaisin tallille. Kun kävi ilmi, että meidän tallilla saa tehdä tallitöitä, ilmoittauduin heti. Otan silloin tällöin tallivuoroja ILOKSENI. Saan suurta tyydytystä, kun karsinat on siivottu ja lattia lakaistu minun toimestani.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Hevosenhoitaja kurkistaa lahjahevosen suuhun.

Kun lapseni menee ratsastamaan, laittelen hevoselle mössöjä ja siivoilen kaappia. Ratsastuksen jälkeen putsaan touhuissani kamoja ja välillä hevostakin. Välillä käyn toki rapsuttamassa kopukkaakin ja sössötän sille jotain mielenvikaista. Auttelen muita tallilla olijoita ihan kuin 10-vuotiaanakin, päästäkseni mukaan kuvioihin. Vai mitä muuta se voi olla?

Tallimme kruununjalokivi, suomenhevosori Pimun Vilske osallistuu Suomenhevosten Kuninkaallisiin ensi viikonloppuna Ypäjällä. Kukas sinne ryysää hoitajaksi, muiden 14-vuotiaiden sekaan? Perheenäiti Espoosta. Koirat hoitoon ja kisahessuksi!

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

MItä? Joudunko mä johonkin hoitoon? Miksi?

 

Kävelyttelen heppaa kun ratsastaja on kiertämässä rataa. Siivoilen kakkoja traikusta ja pesen kamoja. Muistutan ratsastajaa hengityksen tärkeydestä henkiinjäämisen kannalta, ja joskus sen muistaminen voi vaikuttaa myönteisesti myös tuloksiin. Pidän yleistä tunnelmaa korkealla laskettelemalla vitsiksi luokiteltavia lohkaisuja. Samalla haaveilen siitä, että jonain päivänä kisaisin itsekin oikea kisatakki päällä oikeita esteitä hypäten, oikeasta palkinnosta taistellen. Ihan niin kuin silloin 10-vuotiaana. Ilmeisesti kehitys kehittyy, mutta minä en.

Silti nautin joka hetkestä.

No onhan se kyllä komee jätkä. Pimun Vilske.

No onhan se kyllä komee jätkä.

 

Huippuhevosten treenaus sisältää tarhaamista ja piehtarointia

Näin eilen uskomattoman dokumentin Yle Teemalla. Kiitos siitä! Dokkarissa kerrottiin brittiläisestä Grand National -estelaukkakisasta, jonka vaativuus ylittää kaikki rajat. Kilpailussa hevoset laukkaavaat radan, joka on yli 7 kilmoteriä pitkä ja sen varrella on 30 pitkää ja korkeaa estettä. Selässä tietysti pienehkö jockey. Kisassa hevoset ikään kuin pakenevat laumana luonnon esteiden yli. Paitsi etteivät pakene.

Dokumentti avaa hienosti sitä, kuinka yksi ukko keksi miettiä miten hevosia pitää treenata niin, että ne a) haluavat ja b) kykenevät parhaaseen suoritukseensa. Suurin piirtein ensimmäisessä kuvassa hevoset laukkaavat meren rannalla. (Ei onnistu Suomessa, rannalle ei saa mennä, koska jos sinne kakkaa niin kuka korjaa.) Hevosen kanssa laukataan ulkona, vaikka tulee RÄNTÄÄ JA VETTÄ. Jockeyltä kysyttäessä mites tämmösessä säässä paahdatte, hän vastaa ”No tämmönen sää täällä meillä on.” Treenin jälkeen heppa kävelee itse traileriin kaikki kamat päällä. (Nyt kannatta jo soittaa poliisit.)

Kaverit siinä vetää melko kovaa.

Kaverit siinä vetää melko kovaa.

Yli 4000 voittoa saavuttanut entinen jockey Martin Pipe keräsi kaiken informaation vanhoista laukkahevosistaan 70-luvulla ja tutki niitä oivaltaakseen miksi juuri tietty hevonen voittaa. Hevosten kortistoista valkeni mitä hevoset söivät, miten niitä treenattiin ja millä varusteilla. Ja kuka reenasi. Pipe halusi tehdä hevosten treenaamisesta niin tieteellistä kuin se vain on mahdollista. Ensimmäisenä mies rakensi hepoille uima-altaan, koska uimalla hevo voi reenata rasittamatta niveliä. Hevot alkoivat voittaa joka paikassa ja Pipeä syytettiin dopingistä. Käteen meni! Treenaaminen oli ainoastaan HUOLELLISESTI MIETITTYÄ.

Hoplaa! On se vähän toista kuin 1-tason estekisat ratsastuskoulun kentällä.

Hoplaa! On se vähän toista kuin 1-tason estekisat ratsastuskoulun kentällä.

Tähän parivaljakkoon ei uskottu.

Tähän parivaljakkoon ei uskottu.

Valmentaja Becky Curtis luottaa kokonaisvaltaisessa valmennusmetodissaan siihen, että hevonen täytyy pitää hevosena.  Se on onnellinen jos se saa olla osana laumaa ja piehtaroida. Satojen tuhansien arvoiset huippuhevoset rypevät porukalla mudassa ja juoksentelevat kuin pihattovarsat. Curtisin filosofia on, että jos hevoselta pyydetään äärisuoritusta, on sille tarjottava myös äärimmäisen onnellinen elämä. Dokumentissa painotetaan sitä, että pelkkä hevosen fyysinen treenaus on ihan 90-lukua, tänä päivänä pitää ajatella myös hevosen psyykeä.

Käänteentekevä idea.

Käänteentekevä idea.

Kaikesta huolimatta sekä treenarit että eläinlääkäri tulivat siihen lopputulokseen, että geenit, ruoka ja treeni voidaan  määritellä, mutta voittamiseen tarvitaan jotain, mihin tiede ei yllä. Jotain, mitä tapahtuu hevosen ja jockeyn yhteistyössä.

Tavallinen päivä tallilla on terapiaa ihmiselle

Välillä ei vaan tapahdu mitään ihmeellistä. Kumpikaan koirista ei ole saanut epileptistä kohtausta, eikä hevosellakaan ole näkyvää hätää. Viikonloppuna havaittiin, että Pullukka on alkanut perhepäivähoitajaksi. Pullukan tissillä käväisi ainakin Hilpan poikaystävä, mutta myös se toinen, iso poika. On tainnut heidän äideillään jo duunit alkaa. Pullukka ruokkii koko kulmakunnan kakarat. Muumimammassa evästä riittää.

 

Hilpan poikaystävä huikalla. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Hilpan poikaystävä huikalla. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Täällä kotosalla ihmetellään, kuinka Tyttösen kaviot on taas kasvaneet sillä aikaa kun katsoin toiseen suuntaan. En ole vieläkään tottunut siihen, että kengittäjälle saa pitää linjan auki koko ajan (kengitysväli n. 5 viikkoa). Pullukallahan se on 10-12 viikkoa. Pikkusen naulat Tyttösen kavioista sojotteli, niistä nappasin yhden pois. Samalla kaivelin hännän tyvestä eilisiä hirvikärpäsiä. Siinäpä vasta paskaa sakkia. Mikään ei ole makeampaa kuin kaivella moottoritiellä rintsikoistaan hirvikärpäsiä.

Ja ei kun satula selkään. Tunti alkaa kohta. Paitsi ettei ala, koska opettaja oli unohtanut meidät. Suoritimme itsenäisiä harjoitteita ja hepat kulki hyvin. Ei mitään mystiikkaa. Osasin ratsastaa. Laukassa oltiin maltillisia ja kannettiin vartaloita. Ainakin hevonen kantoi. Omaansa ja minun.

Olin justiinsa käynyt aivan huikeassa, ihmeellisessä Pilates Reformer -jumpassa. Aivan maagista. Meitä oli siellä kolme ratsastajaa, ja kaikki todettiin, että jo ensi ratsastuskerralla muuten istutaan sata kertaa paremmin kuin ennen. Ja näin kävi! Keskiruumiin hallinnasta on muuten hirmusesti hyötyä tollai ratsastushommissa. Kerron, että tiedätte.

Niin että ah! Nämä on näitä päiviä, jolloin pitää iloita. Loppukäynti suoritettiin tuntikaverin kanssa henkeviä puhuen. Tallimaailman terapeuttinen osasto toimi taas täydellisesti. Sitä mietinkin, että jos keskimäärin yksi ihminen kuolee vuodessa hevosten kanssa saamiinsa vammoihin, niin monikohan pysyy juuri hevosten takia hengissä tai järkevien kirjoissa? Itse saattaisin aivan hyvin nostaa sairaseläkettä ilman elukoita, hevosia tai koiria.

Terapeutit tauolla. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Terapeutit tauolla. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Kokeneempi terapeutti terapiahuppu päässään. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Kokeneempi terapeutti terapiahuppu päässään. Kuva: Vilma Kuoppamäki

Terapiasessio meneillään.

Terapiasessio meneillään.

Edellisellä tallilla kävi yhtä hevosta hoitamassa tyttö, joka asui lastenkodissa. Äidillä oli puhjennut paha skitsofrenia ja tyttö pääsi turvaan. Niin myös äiti. Uskon, että hevosen kanssa vietetyt tunnit ovat tukeneet tyttöä paremmin kuin sadat terapiasessiot jonkun huolestuneen Railin kanssa. Niitäkään väheksymättä. Hevosen läsnäolossa vain on jotain maagista.

Eikö.