Täysin hullumainen päivä tallilla (=greisi)!

Siis voi ei! Mitäköhän jengi ajattelee, kun mä meen näissä tallille?

Siis voi ei! Mitäköhän jengi ajattelee, kun mä meen näissä tallille?

Cosmo-girl Natalien innoittamana tajusin, kuinka pienilläkin asioilla on merkitystä. Niinpä osasin suhtautua päivääni tallilla aivan uusin asentein.

Otsikko: SE GREISIMPI PÄIVÄ

Oli aivan ihana torstai, olin juuri tullut töistä ja syönyt kaksi leipää, joiden päällä oli graavilohta (siis RAKASTAN graavilohta) ja arvoin menisinkö hetkeksi sohvalle köllöttelemään vai lähtisinkö tallille. Vaikea päättää!

Kun päätin, että nyt tämä tyttö lähtee tallille, kaivoin kaapista Euro-Star -housuni ja vedin ne ensi töikseni jalkaan. Mutta arvatkaa mitä! Juuri kun olin vetänyt ne jalkaan, tajusin, että eih, kaikki ratsastussukkani ovat pyykissä!!! Siis ei voi tallipäivä alkaa näin. Vedin kuin vedinkin jalkaani ihan tavalliset sukat. Minä olen just semmoinen tyttö, joka tekee mitä haluaa. Takkina sai luvan toimia Equipagen fleece, vaikka se onkin jo toivottoman vanha. Päälle puin Mountain Horsen toppaliivin. Pärjäänköhän näillä? No hitsi vie, syteen tai saveen!

Koirat saivat lähteä mukaan, ne laukkasivat pilke silmäkulmassa kohti autoa. Senkin höpsökäiset! Aukaisin auton oven, ja toinen koira hyppäsi autoon tuosta vaan, mutta ei voi olla totta, toista piti vähän työntää pyllystä. Yök 😀

Autossa huomasin, että vitsit, kuppitelineeseen on jäänyt vanha kahvikuppi. Kyllä minä olen kanssa sellainen hulivili, tuolla tavalla jättelen tavaroita mihin sattuu. Mitä jos minulla olisi ollut uusi kahvikuppi, mihin sen olisin sitten laittanut? Niinpä!

Tallille päästyäni menin hakemaan hevosen tarhasta. Arvatkaa oliko kura jäätynyt pihalla kovaksi? No oli! Ihan kiva !? Hain hevoseni, joka seisoikin jo portilla odottamassa. Taskustani löytyi hevosille tarkoitettu makupalanen, jonka annoin Pullukalle ja halasin sitä hellästi kaulasta. Olen todella onnekas, koska minulla on oma hevonen, jota saa halata. Kaikilla ei ole omia hevosia! Muista olla kiitollinen siitä mitä sinulla on!

Tallissa aloin harjata valkeaa ratsuani, mutta siis ei voi olla totta: kumisuka tippui kädestä maahan! Ja arvatkaa onko meillä turvepatja? No on! Ihan tosi kiva kuule rapsutella ja kopistella niitä turpeita siitä kumisuasta sitten. Onnistuuko tänään siis mikään?! Jatkoin hommia, koska en ole periksiantavaa tyyppiä. Ottaessani toista takakaviota hevonen PIERAISI. Se tekee sen melkein joka kerta! Onpa kiva hei! Jääköhän pierunhaju pipoon kiinni?

Tällainen ihan tavallinen kumisuka putosi maahan!

Tällainen ihan tavallinen kumisuka putosi maahan!

Suitsin hevosen ja laitoin suojat kaikkiin jalkoihin. Otin vehnäterrierin ja australianpaimenkoiran mukaan ja lähdimme yhdessä maastoon. Aurinko paistoi ja rakkaus sydämessäni oli polttava. Olen niin onnekas, kun minulla on katto pään päällä (ei juuri nyt, kun ollaan ulkona), ystäviä (töissä) ja ihanat lapset (koulussa) ja eläimet! Hymyssä suin tallustin kohti hiekkatietä, jota pitkin saisin laukata kuin mikäkin höperö.

Onni on oman hevosen säkä, joka ei ole liian korkea :-D

Onni on oman hevosen säkä, joka ei ole liian korkea :-D

Ravasin hiekkatietä ja laukkasin. Laukassa hevonen lähtikin hirveän kovaa ja pukittikin takajaloilla ylöspäin. Onnexi oli ylämäki, niin ei tuntunut missään! Tämä ei ole minkään nyhverönyyssösten laji! Koirat laukkasivat perässä aivan hurjana.

Senkin hurjimukset :-D

Senkin hurjimukset :-D

Tallin pihalla juttelin hetken kaverini kanssa. Hänellä on monirotuisia koiria, mutta se on minulle ihan okei, koska kaikki koirat voivat olla kivoja yhtä lailla. Pilke silmäkulmassa hyppäsin alas hevosen selästä ja te ETTE VOI ARVATA mitä sitten huomasin: toinen takasuoja oli valahtanut kavion päälle! Siis nyt kyllä riittää! Ei tämmöistä hullunmyllyä jaksa kukaan!

Olisin laittanut hevoselle lämpöisen Bucas-loimen, mutta kun se on edestä liian ahdas, niin jouduin laittamaan sellaisen merkittömän sadeloimen. Mutta hei, ne voi olla ihan yhtä hyviä! Mun mielestä erilaisuus on valtava voima ja kaikki hyvä ei välttämättä ole jonkun merkkistä.

Tämmöinen päivä tänään! Ehkä ens kerralla on sitten vähän rauhallisempaa 😀

 

 

 

 

Kohti uuden alun aloittamissuunnitelmaa

Tässä lähtökuoppa. Tai möykky. Vertaillaan sitten vuoden päästä miltä näyttää.

Tässä lähtökuoppa. Tai möykky. Vertaillaan sitten vuoden päästä miltä näyttää.

Olen siitä onnekkaassa tilassa, että voin aloittaa käteen menneen ratsastuksellisen uran hevoseni kanssa täysin alusta. Hän on viettänyt saletisti elämänsä vuoden, suuren osan siitä villihevosena aroilla. Ruokaa on ollut silmänkantamattomiin ja kupeessa kiehnännyt paitsi oma lapsi, myös uskollinen lauma. Mikäs siinä on alfanaaraan elellessä. No sori sitten vaan, Pullukka, mutta nyt se on loppu.

Pian on kulunut kuukausi siitä, kun Hilppa muutti omaan kotiinsa. Tämän ajan olen koittanut lähinnä kävellä sanoinkuvaamattoman pitkiä lenkkejä ja ravailla ja laukkailla jonkun verran. Siihenkin tuli stoppi, kun rintatulehdus iski ja kainloihin ilmestyivät mystiset reiät. Jäi hetkeksi laukat vähemmälle, kun jalat pölkkyyntyivät.

Nyt on tilanne äitynyt siihen, että kun satun hieman höntsäilemään ilman satulaa maneesissa, Opettaja huutaa ohimennessään :”Katja, you look like a bag of potatoes.” En usko, että hän huutaa sitä ajatellen lausahduksen herkullista näkökulmaa. Jouduin kaivamaan ryhdin naftaliinista! Jouduin ajattelemaan mitä teen! Ja nyt en osaa lakata ajattelemasta miten etenen.

Lapsi on tässä bag of potatoes.

Lapsi on tässä bag of potatoes.

No, ensiksi kävin ostamassa satulavyöhön karvan. Näin voimme köyttää Pullukkaan satulan ilman, että kainalot kärsivät. Olen siis päättänyt, että nyt alamme satuloida hevosta. Sen kunniaksi kävin eräällä hiekkatiellä hieman rentouttavalla ravi- ja laukkakeikalla. Ravia mentiin pää pystyssä, sieraimet pitkänä. Laukkaa mentiin niin kovaa, että ärsyttävä paimenkoira jäi kyydistä. Maltillisessa laukassa se roikku koko ajan hännässä. Näillä keinoin karistetaan turhat lemmikit jaloista. Kyllä se pannahinen pukittikin parit kerrat, mutta onneksi oli ylämäki, eli ihan sama.

Nyt alkaa jo jännittää: kohotanko ensin kuntoa, vai varaanko jo tunnin? Jos varaan tunnin, mitä kaikkea sössötän Opettajalle menneistä? Vai aloitanko tabula rasa -henkisesti tyhjältä kentältä? Varmuuden vuoksi olen jo juoksuttanut Pullukkaa kavalettien yli joitakin kertoja, vahvistaahan se nimenomaan oikeista paikoista. Siitä se tykkää.

Hölkyn-kölkyn!

Hölkyn-kölkyn!

Höntsä4

Hopotiti heijaa.

Ja milloin uskaltaa alkaa hypätä? Entä ruokkia väkirehulla? Ei hajuakaan. Jos poliisi kuulee, se hakee hevosen pois. Mutta siihen asti ajattelin alkaa ryhtymään. Ehkä. Jotain.

Yhdelle en taputtanut

Jestas, miten jännä World Cupin osakilpailu! Erityisen jännäksi sen teki se, että kakkoseksi tuli nainen, jolle en taputtanut. Olimme lauantai-iltana muutaman ystävän kanssa katsomassa verrytteleviä ratsukoita. Ihastelimme estoitta sekä hevosia että ratsastajia. Suorastaan nauroimme sille, miten eleettömästi lähes kaikki ratsastivat, vailla mitään ylimääräistä hosumista. Väkisinkin joukossa oli nuoriakin hevosia, mutta kaikki käyttäytyivät moitteettomasti, ihmiset ja hevoset. Laskimme, että parhaimmillaan verkassa oli 18 ratsukkoa, jotka menivät kukin suuntaansa ja hyppivät milloin mihinkin päin, eikä mitään ongelmaa.

Sitten yksi hevonen pelästyi jotain, pysähtyi ja peruutti pari askelta. Ratsastajan ratkaisu oli välitön: ohjat toiseen käteen, raippa toiseen ja kovalla voimalla raippa kylkeen. Hevosen silmät pullahtivat vähän päästä. Näky oli tökerö kaiken sen sulosointuisuuden keskellä. Jos hevonen olisi kieltänyt tai sekoillut mielin määrin, olisin varmaan ymmärtänytkin, mutta kun kyseessä oli niin päivänselvä pelästyminen, meni fiilis. Ei voi mitään. Kuva jäi niin syvälle päähän, että vaikka World Cupissa nainen hyppäsikin eri hevosella, ei tehnyt mieli hurrata. Mukiloi pelästyvää hevostasi omalla ajallasi, älä täällä, muiden nähden. Saat helposti kusipään maineen vaikket ihan hullu olisikaan.

Voi Jessica, Jessica. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

Voi Jessica, Jessica. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

Kutakuinkin kaikelle ja kaikille muille voisin jatkaa taputtamista vieläkin. Andrew MacLean on niin hieno mies, että ansaitsee jokaisen aploodin. Juuli Kontio veti sellaisen radan perjantain 145-luokassa, etten ole kuunaan nähnyt: jos hevonen ei ole salamannopea, on keskittävä parhaat reitit. Ja Fardonin kanssa se onnistui. Aivan maailman hienointa katsottavaa.

Pääsin FWB-osastolle haastattelemaan Ville Kulkasta ja Jenna Eeronheimoa, samalla koko kakka kuvattiin myös hevostiimille. Samoin tehtiin myös Hippoksen kuukauden hevosenomistajaksi valitun Stella Hagelstamin kanssa. Stella antoi tulla ihan kunnolla eurooppalaisista hevoskauppiaista: osta suomalainen, niin tiedät mistä se on tehty ja kuka teki. Stella on kunnon ihminen, ja mukava!

Yksi World Cup -luokan ukoista oli melko onnellinen...

Yksi World Cup -luokan oreista oli saavutuksestaan melko onnellinen…

Sori, oli pakko laittaa tuo kuva. Tirskututti!

Päivän päätteeksi mentiin vielä omalle tallille juoksuttamaan Pullukkaa. Pullukan ja Hilpan kuulumisia sitten ensi numerossa,moe!

 

Siellä se hölkkää, keskellä yötä. Sori, Pullukka, oli menoa.

Siellä se hölkkää, keskellä yötä. Sori, Pullukka, oli menoa.