Ehdotuksia uudelle vuodelle

Myö <3

Myö <3

Terveinen koirien pelkäämöstä! Kello on 20.35 ja uudenvuodenraketit vol 1 on juuri päättynyt, kohta alkaa kai sitten vol 2. Toinen haukkuu niin kuin olis sota, toinen tärisee kuin tärisijä. Tärisijä on doupattu rauhoittavilla ja myöskin kääritty johonkin mystiseen kapaloon, jonka tulisi rauhoittaa, mutta ei tunnu toimivan meillä. Odotan siis malttamattomana huomista!

Tässä telkkarin huutaessa (pakko pitää täysillä ettei raketit kuulu niin kovaa) ja koirien panikoidessa tulee mietittyä syntyjä syviä. Päätinkin listata tähän asioita, joiden olisi hyvä muuttua ensi vuonna. Aloitan muutoksen itsestäni.

1. Mitä jos mietittäisiin hevosta ennemmin kuin muuta materiaa? Otettaisiin selvää onko hevoselle hyvä, että se klipataan ja loimitetaan, jos se hikoaa kerran viikossa jonkun verran. Pohdittaisiin kuinka paljon se oikeasti tarvitsee kaikkia mahdollisia lisäravinteita tai väkirehua. Mietittäisiin vielä kerran sitä, että hevonen on laumaeläin, ja yritettäisiin antaa hepalle se olo. Vaikka menisi loimi rikki.

2. Yritettäisiin harrastaa yhdessä! Pyydettäisiin ja annettaisiin apua. Koko hevosshow on paljon kivempaa, kun sitä tekee porukalla. Moni tarvitsee apua, mutta ei uskalla pyytää, koska pelkää leimautuvansa nuijaksi. Apua tarjoava ei taas halua leimautua besserwisseriksi. Siivotaan toisten kakkoja ja kannetaan puomeja. Se on hyvä asia.

3. Lakataan kirjoittelemasta ihmisistä ikäviä asioita nettiin. Hevostalli.net kuuluu niihin paikkoihin, jossa ihmiset jostain syystä haluavat haukkua toisia, mutta arvatkaa mitä: tutkitusti sekä kirjoittajalle ETTÄ kohteelle tulee asiasta paha mieli. Jos siis haluat pitää mielesi hyvänä, älä jauha paskaa hötönetissä. Jos on pakko haukkua joku, tee se niin, että kirjoitat sen, mutta et lähetä tekstiä koskaan. Pelkkä haukun kirjoittaminen helpottaa.

4. Ratsastus on harrastus. Sen pitää olla hauskaa. Jos se ei ole, tee jotain. Vaihda paikkaa, valmentajaa, hevosta tai asennetta.

5. Jos tekee mieli hankkia jotain (hevonen, traikku, loimi, suitset, satula tms.), hanki se. It’s only money! Kaikki menee kumminkin. En ole koskaan tavannut ihmistä, jonka puhdas säästäminen tekisi onnelliseksi. Siis ettei osta sillä mitään. Sen sijaan olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka roihahtavat onnen ilmiliekkeihin, kun ostavat jotain idioottimaista, kuten hefosen.

6. Jos joku alkaa tilittää, että ratsastaminen on vaarallista, sano, että niin koko elämäkin. Ihan kamalan vaarallista. Miksei siis nauttisi joka hetkestä? Anna mennä! Ja täysillä.

7. Jos intuitio sanoo jotain, joku on pielessä tai oikein. Kuuntele ituitiotasi, se on viisas. Jos se sanoo ”älä tee sitä”, niin älä tee. Jos se sanoo, että hevonen on kipeä, se tod.näk on.

8. Melko moni ihminen on oppinut ratsastamaan ilman Animoita, Kingslandeja tai käsintehtyjä saappaita. Sinäkin pystyt siihen!

9. Jollet pysty olemaan ystävällinen ihmisille, ole sitä edes eläimille. Ne eivät ole tehneet sinulle mitään.

10. Pyri eroon ihmisistä, jotka huonontavat tunnelmaa. Se on oikeutesi. Kaikki muu on velvollisuutta.

 

Parasta hevosvuotta 2016! Kyllä se siitä taas lähtee.

 

t. Katja, Pullukka ja Hilppa

Tällaista sen menon pitää olla! Kuvassa Vilma ja Metu ja Harri ja Ilona.

Tällaista sen menon pitää olla! Kuvassa Vilma ja Metu ja Harri ja Ilona.

 

Namuset ja lisäravinteet, juu vai ei vai vaarinhousut?

Aion isona syödä sopivasti ravinteita.

Aion isona syödä sopivasti ravinteita.

Olen taas kerran tehnyt mittavan virheen hevoseni kanssa. Juuri niin kuin kaikki maailman hevoskuiskaajat yhteen ääneen kuiskaavat, että ei saa tehdä, olen tehnyt: antanut hevosnameja kädestä ilman sen kummempaa syytä. Ihan vaan, koska niitä oli. Vähän niin kuin me ihmiset vedellään suklaata tässä joulun aikaan – koska sitä on. No, nythän se valkea kuningatar tietty vaatii namipalaa joka mutkassa. Tokihan kohta se ei enää niitä saa, koska ne loppuu, enkä uusia osta. En ostanut näitäkään, lapsi sai ne pikkujoululahjaksi. Syyllistäkää vaan! Olen hevosia inhimillistävä täti, hevostalouden karmein uhkakuva.

Ja sitten toinen pulma. Hevosellani oli ennen varsaa melko ankeat kaviot. Kasvu oli hidasta ja aina oltiin lohkeilemassa. Siihen pulmaan aloin lappaa hevoseen biotiinia. Ensin katsoin ohjeita ilman rillejä, jonka johdosta lapioin hevoselle viisinkertaista annosta pari viikkoa, ja ihmettelin miten näin pieni purkki voi riittää mihinkään. Hups. No, rillien kanssa materiaali muuttuikin melko riittoisaksi. Kavion laatu on parantunut merkittävästi, johtuu se sitten varsomisesta, kengättömästä ajasta, biotiinista tai horoskoopista, sama se. Nyt mietinkin pitääkö biotiinia syöttää edelleen. Jotkut ovat sitä mieltä, että se auttaa vain jos usko on riittävän kova.

Toinen on tämä nivelhomma. Harvalla 15-vuotiaalla hevosella nivelten tilanne paranee vuosien saatossa. Niinpä olen syötellyt hevoselleni MSM:ää ja popsinut sitä myös itse. Että oltaisiin vetreitä. Sitten kuulin jostain, että se mitään auta, jos haluaa niveliin jeesiä, pitää piikittää. Yök. Ei tunnu kivalta ajatukselta.

Eräs kaveri sanoi, että vitamiinia pitää lappaa jatkuvalla syötöllä. Toinen taas on sitä mieltä, että vitamiinien oma tuotanto lakkaa, jos niitä paukuttaa koko ajan menemään.

Sitten on niitä, joiden mielestä kaura ja heinä ja kivennäiset on ihan hyvä setti, eikä muuta tarvita. Joku taas pitää kauraa kaiken pahan alkuna ja syöttää pelkkää mysliä. Ja heinästäkin pitäisi koko ajan olla mittaamassa sokeria, ettei tule vaikka jotain saamarin kakkostyypin diabetesta.

Ei ole helpoksi tehty tätä. Toisaalta, syötät mitä syötät, mutta jos hevonen liikutetaan huonosti ja väärin, se kipeytyy ja on aivan romu. Hiphei. Tai syötät mitä syötät, niin joku alkaa avautua, että tolla keinoin saatat hevosesi ennenaikaiseen hautaan. Ok.

Ja juoko ne tarpeeksi? Mistä tietää juoko ne automaatista riittävästi? Ja herran tähden, Pullukka dippaa sekä kaurat että heinät juomakupin kautta, miten se ei kuole ähkyyn? Eihän kauran kanssa saa antaa vettä, siunaa ja varjele! Nyt en saa nukuttua.

Mitenkähän tuntihevoset voi ikinä jäädä edes eloon? Tuskin niiden hivenaineita mitataan kokoa ajan pipetin kanssa. Tai loimimääriä venkslaillaan niin, että itsellä valuu hiki. Tai pintelöidään tarhaan tms. Ehkä ne vaan on järeämpää tekoa. Semmosia hyviä.

Jarruja on hyvä kokeilla aika ajoin, etenkin talvisaikaan.

Jarruja on hyvä kokeilla aika ajoin, etenkin talvisaikaan.

Kiihtyvyys on myös tärkeä ominaisuus.

Kiihtyvyys on myös tärkeä ominaisuus.

Mikäs tämä liikesarja on nimeltään?

Mikäs tämä liikesarja on nimeltään?

Kuvissa Hilppa pikku peura noin viikon ikäisenä. Muistaakseni.

Paraneeko se vaihtamalla?

Me harrastajat.

Me harrastajat.

Koska en ole vieläkään olympialaisissa, olen joutunut miettimään kykyjeni rajallisuutta monelta kantilta. Kaikkia ei tietenkään harmita, että on ihan tavallinen hiihtäjä, mutta minua kyllä harmittaa. Haluan kehittyä. Välillä sitä tosiaan tapahtuu, välillä taas käy mielessä, että saatoinko olla parempi ratsastaja joskus 80-luvulla, ja onko se ylipäätään mahdollista?

Ensimmäisenä katse kääntyy hevosta kohti. Ostin ensimmäisen hevoseni ihmiseltä, jolla oli ranteet poikki. Hevonen veteli semmoisia rodeoita, että kyllä huomattiin ja jäätiin mieliin. Saatoin jopa profiloitua merkittäväksi selässäpysyjäksi, koska putosin melko harvoin. Aloittaessamme hikiset treenit, olimme molemmat melko ankeakuntoisia ja tekniikkakin oli pyllyssä poikittain. Ankaralla reenillä (kerran viikossa esteitä, kerran koulua) kehityimme ihan oikeasti. Meistä saatettiin puhua ratsukkona.

Ennen kehittymisen tunnetta mietin oikeasti miksi ihmiset ostavat hevosia ja sitten myyvät ne, jos eivät osaakaan ratsastaa niillä. Eikö kiinnosta oppia? Eikö houkuttele kesyttää? Kyllä minullakin kävi mielessä, että onko tämä sittenkään oikea kopukka minulle, mutta ajattelin, että häpeä on suuri, jos seuraavakin on yllättäen ”liian vaikea.” Päätin, että vaikeaa tässä on vain oppiminen. Mutta kyllä se sitten tuli sieltä ja tunne oli melko hieno. Ihan oli verrannollinen Musta Ori -kirjaan. Sitten, kesken kaiken, hevonen jouduttiin lopettamaan. Sen jälkeen tulikin kolmen vuoden tauko.

Seuraavaksi elämääni tuli Pullukka, jonka totesin heti kärkeen kerrassan mutkikkaaksi hevoseksi tasaisella. Etsin apua monilta tahoilta, sekä ratsastavaa apua, että opettajan apua. En löytänyt. Meni vuosia ennen kuin löysin jonkun, joka sai minut kehittymään. Edelleen mietin, että mites tämä hevonen? Onko se oikea? Mistä huomaan onko se? Pitääkö oman hevosen kanssa onnistua usein tai jopa aina? Mitä jos en onnistu? Pitääkö laskea rimaa?

No ainakin katse on esteelle, jollei muuta.

No ainakin katse on esteelle, jollei muuta.

Minusta tuntuu, että olen vasta nyt päässyt EHKÄ jyvälle omasta hevosestani. Olen käynyt henkisissä pohjamudissa ja etsinyt vikaa itsestäni. Olen myös etsinyt vikaa hevosesta. Molemmista on ongelmia löytynyt ja ne on pyritty selättämään. Silloin tällöin hevonen vilauttaa sitä puoltaan, jonka takia sen ostin. Tokihan se on koko ajan hypännyt hyvin, mutta entäs minä? Mitä jos minä hyppään liian huonosti?

Näen jatkuvasti ympärilläni ihmisiä, jotka ostavat itselleen väärän hevosen ja vaihtavat sen kohta pois. Toiset taas vaihtavat sekä valmentajaa, että hevosta. Moni löytää vikoja vain ympäriltään, toiset täyttävät onneksi myös itsearviointilomakkeen. Voiko rahalla kenties ostaa niin hienon hevosen, että se menee yli mistä vaan, vaikka selässä olisi apina?  Tai: voiko ihminen kehittyä yhtä hienoksi kuin hevosensa? Entäs valmentaja, paraneeko se vaihtamalla, vai onko syytä hakea itselleen uusi asenne?

Mistä näistä tietää. Itse pyrin olemaan ikuisen oppimisen tiellä. Silmiä avaava oli Kari Nevalan kiekaisu ”vaikka teetkin oikein, niin ei se hevonen aina tee niin kuin käsket.” Tosiaan. Meitähän on kaksi. Ja molemmat voivat tyriä.