30 vuotta alalla olleena…

 

Sitä ei voi koskaan tietää mitä hyötyä tästäkin oli. Ainakin oli kivaa!

Sitä ei voi koskaan tietää mitä hyötyä tästäkin oli. Ainakin oli kivaa!

Haluaisin tiedustella mistä lähtien vanhimmat ihmiset ovat aina automaattisesti olleet viisaimpia? Juuri katsoin dokumentin Yhdysvaltain ex-puolustusministeristä, joka oli ääretön mulkku ja jo ikämies. Siis vanha. Äitin on jo hyvän matkaa yli 70, eikä hän mitenkään lesoile tietävänsä sen ja tän asian, koska on jo iällä. Melkeinpä päin vastoin. Miten siis ratsastusporukoissa aina alleviivataan, että koska olen ollut hevosten hajussa jo vuodesta 754 eKr, tiedän, että asia on näin. Etenkin, kun ratsastus on niin kovin nuori laji tässä maassa.

Arvatkaa mitä? On asioita, jotka ovat muuttuneet, ja PALJON. Hevoset ovat muuttuneet, varusteet ovat muuttuneet, jopa ratsastajat ovat muuttuneet. Niin, sata vuotta sitten lähes pelkästään miehet ratsastivat. Kukaan ei puhunut siitä, kuinka miehet käpälöivät nuorten tyttöjen pyllyjä. Se oli normaalia silloin. Moni muukin ihan hirveä asia oli ihan okei. Esimerkiksi 70-luvulla sai jätteet heittää vielä JÄRVEEN TAI MEREEN. Ketä se nyt voi haitata, ihmisethän asuu veden reunalla.

Uutta tutkimustietoa on niin paljon, ettei sitä voi ihan totaalisesti enää sivuuttaa. Kaikkea ei myöskään pidä niellä ihan mukisematta, mutta uuteen voi suhtautua avoimesti. Voihan olla, että uusi keksintö helpottaa sinun/hevosesi elämää, kuka tietää, jollei kokeile.

Pitkä kokemus hevosista on ihana asia. En mistään niin iloitse kuin siitä, että joku on ollut ennenkin siinä tilanteessa, missä minä olen nyt. Vielä enemmän iloitsen, jos auktoriteetti seuraa aikaansa ja osaa vertailla miten ennen tehtiin ja miten nyt tehdään. Jo pelkästään ratsastusseurojen toiminta saattaisi saada potkua jos seurattaisiin vähän mitä maailmassa noin muuten tapahtuu. Millä kerätään rahaa, mikä toimii, millä saa porukan kätevimmin yhteen, kenen kanssa kannattaa toimia yhteistyössä. Oikein päässä surisee kun mietin miten kaikki Slushin utopistiset neronleimaukset saataisiin palvelemaan meidänkin lajiamme. Olkaamme avoimet, ja maailma on meidän!

Pullukka suorituskeskeisenä

img_2901

Tänään oli Pullukalla duunipäivä. Haettiin kesken päivän tarhasta ja alettiin sukia. Sitten jätettiin hetkeksi särpimään heiniä (kiitos) ja kohta jo vehjettä päälle. Taisi Katja käyttää saksiakin, leikkeli jotain vuohiskakkakimpaleita (karvaa) lyhyemmäksi. Että olisi edustava hevonen. Verryttelykävely piti suorittaa pimeyttäkin pimeämmässä Suomessa ja siihen kun pistetään vielä pakkanen ja tuuli, niin olosuhteet on kohdillaan. Ainoa, mikä hehkui, oli huumori, koska mitä jää jäljelle kun kaikki on ihan jäässä.

Asaintuntijajaostossa Pirjo Petterinsisko Punakuono ja Tonttu Torvinen.

Asaintuntijajaostossa Pirjo Petterinsisko Punakuono ja Tonttu Torvinen.

Pullukka ja lapsi oli ilmoitettu 90 ja 100 -luokkiin, niin kuin aina. Se on hyvä korkeus, sillä joutuu pikkuisen hyppäämäänkin, mutta ei ole tähtäämisen kanssa niin pilkuntarkkaa. Ja 90 on ikään kuin harjoitus ja 100 cm varsinainen suoritus. Niin nytkin. 90 cm:ssä tuli yksi kielto, Pullukka näytti vain ajattelevan, että enpä menekään, tai no, menen sitten. Olipa hilkulla ettei ratsastaja jalkautunut. Pullukka on siitä kiva likka, että se ei milloinkaan vetäise äkkiarvaamatta päätään ALAS, vaan aina YLÖS, ettei vaan ihminen suistu.

img_2910

img_2896

Metrissä emäntä oli jo ihan estehevosena. Hypyt oli hienoja ja eläin selvästikin jo herännyt. Uusinnassa lapsi äityi (tietenkin) ahneeksi ja veti ns. mutkat suoriksi. Siinähän Pulde on kyllä ihan taitava, joten mikä siinä, PAITSI JOS viimeiselle esteelle pitäisi tulla ns. supertarkasti, koska se oli kapea este. No hups. Uusinnan vika este siis hypättiin kahteen kertaan, mutta silti sijoitus oli 5.! Aika kova, etenkin kun lähtijöitä oli luokassa 19. Ylpeä olen, molemmista!

img_2895

Nyt päätettiin, että Pullukka pääsee loppuvuodeksi hyppylomalle. Hän valitsi itselleen perjantaina uuden, hirveän kivan vuokraajan, ja menkööt loppuvuosi uuteen ihmiseen tutustuessa, maastoillessa ja tasaisella kyntäessä. Make Pullukka great again!

Kaikki kuvat: Nea Levonius! Kiitos!

 

Ratsastuksenopettajan painajainen

Tämä opettaja jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Tämä opettaja (keskellä) jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Meneekö ihan pieleen jos arvaan, että hirveintä mihin ratsiopettaja voi törmätä, on tätiratsastaja, joka haluaa AVATA DIALOGIN. Ei siitä kauaa ole kun Jepa Idman, kunnianarvoisa emeritaopettaja, avautui Hevosurheilussa, että ei semmoinen peli vetele. Minua ei alkanut yhtään ottaa päähän, koska ymmärrän häntä ihan hyvin. Onhan se perkeleellisen rasittavaa jos kaikki haluavat AVATA DIALOGIN opettajan kanssa. Etenkin jos on opettanut oppilaita ihan menestyksekkäästi noin sata vuotta. Mutta arvaa mitä, Jepa? Meille ei nykyään riitä pelkkä komento. Me vaaditaan, että me tajutaan mitä meille sanotaan. Joskus se vaatii dialogia.Joskus se vaatii opettajaa kertomaan asia toisella tavalla. Jospa sitten ymmärrettäisiin.

Minähän en tunnetusti ole mikään epäinhimillisen hyvä ratsastaja. Olen kuitenkin innokas oppimaan. Olen myös lyhyellä pinnalla varustettu, ja se on aika tuskainen yhdistelmä. Tekisi mieli tajuta mitä tarkoitetaan, ja järki sen kyllä oivaltaakin, mutta ei mene motoriikkaan asti. Se on kamalan inhottavaa kun ei saa komennettua kroppaansa haluttuun malliin. Ja arvatkaa opettajat mitä: ei se mene yhtään nopeammin perille, vaikka huutaa kovempaa. Se on ihan sama kuin puhuisi vähän selkeämmin suomea eskimoille. Ei ne siltikään tajua, että haluat avata inuiittipankkiin tilin.

Onko sitten niin, että jos haluaa kysyä opettajalta mitä oikeastaan tarkoitat, pitää ottaa yksityistunti? Jepa sanoi neuvokkaasti, että älkää te puhuko siellä satulassa mitään, tehkää vain niin kuin minä sanon. Ei kaikki opi sillä tavalla. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun on komennettu ajamaan se sisäpohje läpi, enkä ainakaan potkimalla sitä läpi saa. Ja usein vika onkin siinä, että kroppa on jo kiertynyt antamaan hevoselle ristiriitaisia neuvoja. Sitähän ei moni tiedä, kun ei suuta saa avata, eikä jokainen opettaja jaksa marmattaa istunnasta. Ymmärrän senkin.

Nyt ehdotankin seuraavaa: mitä jos oepttaja ja oppilaat yhdessä päättäisivät ennen tuntia mikä on ykköstärkeää ja mikä tulee vasta sen jälkeen. Jos ykköstärkeää on, että hevonen kulkee tasapainossa ja hyvin, oma asento ei ole niin millilleen. Jos taas opetellaan istumaan oikein ja työskentelemään sitä kautta, hevonen saattaa ainakin alkutunnista mennä ihan miten sattuu. Suuri osa meistä ei saa kaikkia osia hallintaan ainakaan yhden tunnin aikana. Ne pitää priorisoida.

Niin että hyvää yötä vaan kaikille!