Vieläkö on villihevosia? Siis talleissa?

Tarkistamme amalgaamit.

Tarkistamme amalgaamit.

En edes muistanut koko laulua ennen kuin viime kesänä esitin sen menestyksekkäästi karaokessa duettona yhtä taitavan kaverini kanssa. Olimme Duo ”Sirpa&Helena”. Tämä tieto ei liity tulevaan tekstiin mitenkään.

Nyt kun sitä meidän Hilppaa on alettu opettamaan hevoseksi, joka selviytyy ihmisten seassa saamatta selkäänsä, olen alkanut miettiä hevosten käytöstapoja ihan eri tavalla. Jokainen perheenäiti on ollut tilanteessa, jossa ruokapöydässä sikaillaan ja äiti huutaa. Tuntuu, että se sekoilu ei lopu koskaan. Sitten yhtenä päivänä ne hyväkkäät sanovatkin kiitos ja anteeksi ja voitko ojentaa maidon. Mitä ihmettä, eikö pitkäjännitteisyys olekaan pelkkä huhu? Sekö todella toimii?

Eläinten kohdalla homma toimii vielä pirullisen  paljon nopeammin, ehkä siksi, että elämähän siinä loppuisi muuten kesken. Voipi olla, että menee jankkaamisen puolelle, mutta kun tämä on niin tärkeä asia. Kun Pullukka tuli Suomeen, se oli melkoinen tuuliviiri. Se irvisteli aina kun oven avasi, mutta tykkäsi hoitotoimenpiteistä. Ruoan kanssa se oli kiivas. Voiko olla, että hänellä oli nälkä? Silloinen tallityöntekijä haukkui Pullukan ihan paskaksi ja sanoi sitä ilkeäksi. Se tuntui ikävältä. Itse en juurikaan ollut kohteessa ruoka-aikoihin, joten en oikein tiennyt mitä tehdä. Tosin kuutisen vuotta sitten en ehkä muutenkaan tiennyt mitä tehdä.

Pullukan kohdalla käytös muuttui hiipien sitä myöten kun siitä tuli tyytyväisempi. Itsekin aloin kiinnittää toki huomiota pikkujuttuihin. Ei ole pakko hakata hevosta paskaksi pikku virheestä, mutta pikku virheeseen tulee puuttua. Jos jotain sovitaan, niin siitä pidetään kiinni. Kuten esim. että heinää antaessa ei saa naamailla, tai heinää ei tipu. Tai että kavioita putsattaessa seistään paikallaan ja nostellaan ilman erityistä kolaamista jokainen jalka vuorollaan. Tai että selkään noustaessa ollaan paikallaan. Siihen muuten eräs satulansovittaja sanoi, että anna sen lähteä liikkeelle, se voi olla, että siitä tuntuu pahalta. Aha? No mistäs sen tietää tuntuuko pahalta vai eikö vaan huvita jäädä paikalleen?

Leppälän Minna opetti neuvokkaan konstin: noustuasi selkään anna toisen puolen kädellä hevoselle namunen. Näin se odottaa innokkaasti, että nouset selkään. Toiminut kuulemma nuorilla, jotka hötkyilee. Meillä myös!

Ehkä mikään ei ole ärsyttävämpää tallia tehdessä, kuin hevonen, joka vie sinut tarhaan ja takaisin, eikä päin vastoin. On periaatteessa ihan tuuria osutteko tarhaan vai jonnekin sinne päin. En yhtään tiedä miten puututaan aikuisen, 600-kiloisen hevosen menohaluihin, mutta varsan menohaluihin on vielä ihan helppo vaikuttaa. Miksei sitä siis tekisi? Opeista saa parhaillaan nauttia monen monituinen ihminen.

Ja kyllä, on hötkyjä hevosia. Silti ottaisin riskin ja yrittäisin opettaa niitä elämään tässä maailmassa. Olen varma, että se on pienempi vaiva kuin ajaa 350 kilometriä kisoihin ja raivota siellä kaikille, kun elämä ei pysähdykään ratasi ajaksi.

Jaana Pohjola, jos olet kuulolla, niin kerrohan miksi hevosen pitää antaa joskus päättää jostain asiasta? Eikö sille tule tällöin illuusio, että hän voi päättää parista muustakin asiasta? Kirjoitit kerran, että hevosta ei pitäisi päästää maneesiin villisti juoksemaan, koska sitten se luulee, että siellä saa aina juosta villisti. Miten tämä nyt menee? Miksi hyvin käyttäytyvät hevoset vaikuttavat myös kirkkaasti tyytyväisimmiltä? Miksi 4yourHorse -tapahtumassa reilu vuosi sitten esittämänne tuplavahviste ei mennyt kaaliin oikein kellään?

HUOM! Nämä eivät siis olleet arvostelua, vaan ihan puhtaasta ymmärtämättömyydestä kumpuavia kysymyksiä. Olen ehdottoman avoin tiedolle.

Hilpan (omistajiensa) ensimmäinen koulupäivä

Opettaja monelta saa lähtee?

Opettaja, monelta saa lähtee?

img_3961

Opettaja, onks pakko mennä suihkuun jos ei tullu hiki?

 

Oli tavattoman kirkas ja kaunis sää, kun äiti ja lapsi kurvasivat tallin pihaan eräänä tuulisena aamuna Suomen Kirkkonummella. Oli jo aikapäiviä sitten sovittu, että nyt alkaa Hilpalla koulu. Make-opettaja kaarsi pihaan samalla kuin mekin. Olalleen hän heitti autostaan ohjasajovyön ja ohjat. Apua! Se on nyt sitten totta. Vastahan varsanpötkäle oli pelkkä kuva eläinlääkärin monitorissa. Nyt se on 1,5 v.

Haimme pahaa-aavistamattoman Hilpuran laumasta ja veimme talliin. Siihen hän on onneksi tottunut, ei mitään keskustelua. Harjattiin neitoa vähän. ”Se on hevosen kunnioittamista, kun se pidetään puhtaana,” lausui Make, ja minua vähän hävetti. Hilppa on ihan siistissä kunnossa, mutta äitinsä…nooh, siitä sittemmmin! Sanoinkin Makelle, että hyvähän se on ruskeaa eläintä puhtaana pitää, johon hän kertoi tarinaa kuinka entisaikaan vedeltiin painepesurilla hevonen kiiltäväksi. Ei lainkaan huono idea.

Hilpalle puettiin ensin suitset ja sitten ajovyö tai mikälie. Koska meidän varsaa on loimitettu jo varhaisesta vaiheesta, se ei sanonut moisesta toimenpiteestä mitään. Kaikki kaivelu ja räpeltely oli ihan okei. Sitten ohjat kuolaimiin ja menoksi. Ensin Make käveli Hilbertin kanssa pitkin maneesia ja pysäytteli sitä. Lapsi käyttäytyi oikein hienosti.

Seuraavaksi Make TUOSTA VAAN ALKOI JUOKSUTTAA HILPPAA. Mä en voi käsittää miten se voi lähteä sillä lailla, että juokses nyt, niin minä seison tässä keskellä. Ja niinhän se meni! Hilppa juoksi vasemmalle kuin olisi aina ollut juoksutuksessa, mutta oikea oli vaikeampi. Se taas johtuu tietty siitä, että häntä on aina talutettu vasemmalta niin kuin säännöissä lukee. Ei ole nimittäin koskaan käynyt mielessäkään, että varsaa pitäisi taluttaa molemmilta puolilta! Nyt tiedän.

Eihän siinä mennyt kuin kymmenen sekuntia kun Hibelius jo hoksasi, että jaa, OIKEALLEKIN voi hölkätä, asia selvä.

Sitten siirryttiin ohjasajoon. Make pyysi minut Hilpan henkiseksi tueksi kävelemään vierellä, kun hän ohjasti takaa. Siinä sitten taas mentiin kuin olis aina menty. En voi käsittää. Seuraavaksi Hölmölän Emäntä ja Tytär saivat hoitaa hommaa ihan itse. Make seisoi maneesin laidalla ja huuteli neuvoja kun tytär ohjasti ja äiti oli HENKISENÄ TUKENA. Kuka täällä on kenen henkinen tuki. JA SIIS ME OSATTIIN! SE MENI HIENOSTI!

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Noin vartti oli touhuttu, niin sai riittää. Se on kuulemma ihan passeli aika opiskella tässä iässä. Olen samaa mieltä, täytin juuri 48. Hirveästi yli varttia ei jaksa. Itse asiassa kotiin saavuttuani otin heti tirsat.

Mitä opin tänään?

Taluttaminen ja paikallaan seisominen on asioita, jotka pitää opettaa HEVOSEN KANSSA TOIMIVILLE IHMISILLE, jotta ne osaavat sitten vaatia niitä hepoilta. Hyvin yksinkertainen asia, joka jää hyvin helposti unholaan. Make opetti meille molempia. Hevosta ei saa vetää perässä, eikä se saa ryysätä. Liikkeelle lähdetään aina ihmisen halusta, ei hevosen. Näin takaamme turvallisuuden kaikissa tilanteissa. Ihan mahtavaa! Nyt olen viisaampi kuin tuhat jänistä! Ja hyvällä tuurilla Hilppenbergkin oppi jotain.

Seuraava virallinen koulupäivä on 15.1.2017. Jeeeee!

 

Videopätkä nähtävillä Kavioliiton Facebook-sivulla. Ehkä.

 

 

Hevosihmisen Konmari

equestrian-sales-2014

Niin kuin te kaikki, minäkin aloitan uuden elämän ensi viikolla. Myös eläimeni ovat sitoutuneet siihen, tietämättään. Meistä tulee reippaita ja kiiltäviä. Emme syö iltaisin pullaa vaan käymme lenkillä. Kynnet on leikattu, eikä vanhaa kynsilakkaa ole sierettynyt kynsinauhojen äärelle. Koirallakaan. Itse asiassa lohkaisin omasta mielestäni hyvänkin vitsin yhtenä päivänä töissä, että pitäiskö alkaa vuoden alusta sellaiseksi ulkonäöstään huolehtivaksi ihmiseksi, niin eräs työtoveri (nainen) totesi siihen, että HYVÄ IDEA. Hänen sormensa varmaan kihelmöivät päästäkseen hieman ojentamaan tukkaani ja levittämään sävyttävää päivävoidetta naamalleni. Helou! Siinä on syynsä miksi työskentelen radiossa!

Tallilla uusi elämä alkaa toki tarvikkeista. En tiedä onko teillä sama, mutta aina kun teen kotona vaateinventaariota, niin mökki/kirppisvaatteet ovat lopulta suurin keko. Siinä kasassa on myös ratsastushousuja. Melko toiveikasta miettiä, että ratsastaisin mökilläkin. Tai että myisin haarareikäiset housut kirppiksellä (miksi niihin haaroihin tulee aina reikä?) Miksi vanhojen ratsastushousujen on niin vaikea mennä roskikseen kulkematta LÄHTÖ-ruudun kautta?

Niin siis sinne tallille. Jokaisella hevosnomistajalla on varmasti keko satulahuopia. Uusia tarttuu mukaan sieltä täältä, ihan kuin hevonen ilahtuisi uudesta satulahuovasta. Sitten pinon alimmaisena on niitä huopia, joita ei käytetä koskaan. Kukaan ei myöskään halua ostaa niitä. Mitä ne siis siellä hyllyssä tekevät? (Kissatalot muuten ottavat kuulemma vastaan pehmeitä kankaita/lumppuja, tekevät kissoille niistä pesiä.) Pois vaan!

Loimet ovat toinen kipupiste. Moni kohtalotoveri kertoi autonsa täyttyvän ”korjaan tämän ja siitä tulee hyvä” -loimista, jotka sittemmin muuttavat pysyvästi auton takaloosteriin. On ihan okei yrittää korjata loimea, mutta jos vuoteen ei tapahdu mitään, pitäisikö antaa periksi ja heittä loimella vesilintua? Olet kuitenkin ostanut hevoselle jo neljä uutta, joten puutteesta sen ei tule kärsimän.

Suitset. Silloin tällöin eteen tulee niin ihanat suitset, että ne pitää ostaa. Vanhat siirtyvät ”varaosiksi” kaapin perukoille. Kun vuosien kuluttua kurkistat varaosalaatikkoon, siellä viettävät eläkepäiviään KOSKEMATTOMINA vanhat jalustimet, venyneet jalustinhinat, suitsien osat, riimunnarut, joiden lukko on rikki, ruostuneet riimut, ikivanhat, kankaiset kouluvyöt. HIRVEÄN HYVÄ, ETTÄ ON VARAOSIA, mietit, ja suljet laatikon.

Hevosenkenkiä on kiva kerätä, koska NIITÄHÄN VOI MAALATA JA TEHDÄ KORISTEITA. Aivan, juu. Käsi ylös, kuka on oikeasti saanut aikaiseksi? Ja jos olet, niin ala nyt hyvä ihminen myydä niitä HETI, ja kovaan hintaan!

Ja ennen kuin lähdet alennusmyynteihin tuhlaamaan kaiken, mitä on vielä jäljellä, mieti ihan oikeasti tarvitseko jotain. Se, että ratsastushousujen vetska ei aina pysy kiinni ei ole varsinaisesti syy ostaa uusia, seitsemänsiä housuja. Etenkään, jos käyt ratsastamassa kerran viikossa. Taas kerran: tuhlaa miljoonasi mieluummin intensiivikursseihin kuin materiaan!

Ja puheesta tekoihin: Hilppa (1,5 v) opiskelee huomenna aamulla ohjasasjoa! Materiaalia luvassa myöhemmin päivällä.