Jännittää, mutta miksi

Elä sinä Katja jännitä turhia. Anna minä hoidan sen puolen Kyvyt esiin -kimarassa!

Elä sinä Katja jännitä turhia. Anna minä hoidan sen puolen Kyvyt esiin -kimarassa!

Se on kyllä kumma, tämä jännitys. En ole muistaakseni ikinä pelännyt hevosia. En ole myöskään koskaan pelännyt putoavani, tai että vauhti kiihtyy liian kovaksi. Olen aina luottanut siihen, että henkiin jäädään ja jos ei jäädä, niin paskaako sitä sitten itkemään. En siis turhia stressaile, mitä eläimiin tulee.

MUTTA ENTÄS TUNNIT. Aivan sairasta! Saatan jännittää jo edellisenä iltana miten tunti menee. Älkää kysykö miksi. Sama nimittäin tapahtuu kun olen osallistumassa esim. johonkin juoksutapahtumaan. Jännitän, että miten minun käy. Että mitä jos lopun kesken, vaikka miksi ihmeessä loppuisin? Sykkeeni saattaa nousta korkeallekin pelkästä jännityksestä. Uuvun myös alussa hyvin nopeasti (onko se nyt ihme). Sitten kun pääsen käyntiin, olen yhtäkkiä vahva kuin härkä ja saatan jatkaa maailman tappiin. Aivan ihmeellistä. Olen monet kerrat juossut alku matkan melkein takaperin, niin hiljaa, koska syke on ollut taivaissa. Sitten viimeiset 5 kilsaa juossut kuin jänö muiden ohi, koska hehän tekevät yleensä kuolemaa 15 km:n kohdalla, ja sehän on ihan normaalia.

Annapa olla jos on joku arvohenkilö väijymässä ratsastusta. Hyvä etten putoa, kun jännittää niin. Siis oma osaaminen! Mä en tajua. En siis pelkää esteitä, vauhtia, kaatumista tai mitään, ainoastaan sitä, että omat kyvyt yhtäkkiä katoaa ja tulee vitutus. Ilmeisesti mulle on käynyt niin, koska osaan pelätä sitä. Toisaalta, jos on ratsastellut enemmän tai vähemmän 40 vuotta, niin kai siihen semmoinenkin keikka mahtuu.

Ja ei viitsitä puhua edes kisoista. Saattaisi olla, että koulukisat eivät jännittäisi niin, koska olen valmiiksi täysin varma, että tyrin jollain tyylilajilla. Tämä ankea itsetunto vie mut vielä perikatoon.

Tätä taustaa vasten saatan vähän aavistaa miltä tuntuu kun pelkää, vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä.

Jännitän myös silloin kun lapsi ja Pullukka suorittavat. Meinaan pökrätä joka kerta. Olen ihan kuitti kisapäivien jälkeen.

Samaan aikaan toisaalla: voin tehdä suoraa tv-lähetystä mistä vain, milloin vain, vaikka kaikki kuolisivat ja romahtaisivat. Minä jatkan. Jos on katastrofi, minä hoidan, ei pulmaa. Villit hevoset eivät pelota minua yhtään, kyllä minä ne taltutan, tavalla tai toisella. Mitä suurempi hässäkkä, sitä tyynempi olen.

Niin että Dear Eki, mikä eteen? Tai ennemminkin Outi Impivaara tai Anna Andersén, miten pääsen tästä?

t.nimim. Jännittäjä -68

Kuka osaa kaikki säännöt? En ainakaan minä

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Viikko sitten istuin kotikisoissamme koko päivän tuomaritornissa kuuluttamassa. Eihän se kuuluttaminen radiotoimittajalle nyt niin erityisen ihmeellinen tehtävä ole, mutta herran tähden miten paljon pitääkään asioista tietää! Opin sen päivän aikana kisoista enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmettelin miksi. Ehkä siksi, että säännöt on pirullisen raskas setti lukea SRL:n sivuilta ja lisäksi ne muuttuvat koko ajan.

Säännöt, yleinen osa I:ssä on 42 sivua. Sama setti muutosmerkinnöin 42 sivua. Kilpailusäännöt, esteratsastus I kiehtovat 65 sivua, muutoksineen sama setti myös 65 sivua. Ja huhupuheiden mukaan muutoksia saattaa tulla useinkin, joten jos kisaat kerran kuussa, koko litania on hyvä lukea kerran kuussa. Melkoinen panos. Kävi mielessä, että olisikohan hyvä idea tehdä kisatapahtumasta video, jossa esiintyvät kaikki säännöt? Ei varmaan tulisi niin hirveän pitkä vidukka, ja huonot lukijatkin saisivat ideasta kiinni. Lähdettäisiin tallilta ja päädyttäisiin radalle, ja siihen kaikki kuvalla ja tekstillä mitä pitää osata.

Otetaan esimerkki. Vuoden alusta tuli voimaan sääntö, jonka mukaan YKKÖSTASON kisoissakin pitää olla kisanumero kiinni hevosessa NIIN, ETTÄ STEWARDI NÄKEE SEN. Eli jos se on esim. kävelytysloimen alla, ei saa starttilupaa. Ihan vaan tiedoksi. Periaatteessa kuulemma kisa-alueelle ei saa edes tulla ilman näkyvillä olevaa numeroa. Näin alkuun varmaan monikin paikka katsoo hommaa läpi sormien, mutta on myös paikkoja, jossa ei katsota. Siksi se on hyvä ottaa huomioon esim. NYT. Meidän kisoissa sai lainata tallilta avuksi koottuja kisanumeroita vitosen panttia vastaan. Ensi kerralla meikä tekee bisnestä: myyn unohtaneille numerolippuja viidellä kympillä (normihinta 3-10€). Niitä oli nimittäin paljon! Jopa puoliammattilaisten keskuudessa.

Semmoistakaan en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kun hevosta kuljetetaan, sillä pitää aina olla passi mukana. Siis heti kun astutaan autoon. Tämänkin opin. Ei ole ikinä nimittäin ollut.

Sitten opin, että jos ratsukko hylätään radalla ja sille annetaan lupa hypätä perusrata loppuun, ratsastaja ei saa käyttää raippaa sen loppupätkän aikana KERTAAKAAN. En ollut ikinä edes kuullut moista. Ja nyt tiedän senkin.

Nykyään on melkein kaikissa paikoissa tapana, että seuraava ratsukko on radalla valmiina odottamassa vuoroaan. Tiesittekö, että sääntöjen mukaan tämä toinen ratsukko ei saa mennä kuin käyntiä? Kuulemma joissain paikoissa saa. No oikeasti ei saa. Taaskin törmättiin tilanteeseen, jossa puoliammattilainen laukkailee radalla kaikessa rauhassa (ei häirinnyt ketään millään tavalla) kun toinen vielä suoritti. Hänelle huomautettiin asiasta.

Verisääntö on sitten verisääntö, vaikka voissa paistaisi. Verta ei saa tulla suusta eikä kyljestä eikä muualtakaan. Sitä pohdittiin tuomareiden kanssa, että mitä jos ihmisestä tulee verta. Kukaan ei osannut ottaa kantaa siihen.

Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

IMG_9214 © Anna Aalto, Heasta

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis kaikki intiaanit eivät ole kanootissa eivätkä muumit laaksossa. On ns. jäänyt tuoremehu pöydälle. Sinne nyt kumminkin läksin.

Päivä alkoi klo 9 Hilpan pesulla. Tämä oli hänen elämänsä toinen vesiboksitilanne, joten rohkenen väittää lasta erityisen viisaaksi, kun  tärisi vain hiukan ja oli paikallaan. Selkeä tamma: kun mainitsin, että kyseessä on SPA, osattiin jo rentoutua.

Kolme varsaa ehdittiin letittää kun kello oli jo sata ja piti lähteä. Oltiin lastaamassa jengiä rekkaan, jossa piti mm. peruuttaa omaan lokeroonsa. Ja en nyt ihan ymmärrä miten, mutta KAIKKI MENIVÄT TÄYSIN JÄRKEVÄSTI OMIIN LOHKOIHINSA. Hilppa luonnollisesti kiipesi autoon kuin tekisi sitä joka päivä. Se on ihmeellisen rento ipana.

Mutta rentous karisi saman tien kun päästiin Saloon. Pojat näytettiin ensin, ja ne hyppäsivät kuin kauriit. Kauniisti ja sivistyneesti. Sitten tuli Hilpero. Sai kävellä ensin puomien yli, ja jo siitä meinasi mennä mielenterveys. Pakarat tiukkenivat järkytyksestä ja laukka ei meinannut lähteä. Lapsiparka esitti hienoimman ravinsa hätäpäissään, eikä kukaan nähnyt. Hyppyjä pyydettiin ja Hilpukka vaan hiihti kauhuissaan ravia pitkin seiniä. Esteiden yli mentiin äärimmäisessä hädässä. Jossain vaiheessa tuomaristo sanoi, että annetaan sen vähän tuumia ja levätä. Silloin hän intoutui käppäilemään ympäri hallia ja kävi mm. tervehtimässä tuomarit ja yleisön, ihan jokaisen erikseen. Noin niin kuin että ei kai tässä se hyppääminen voi olla ainoa tapa tutustua.

IMG_9220 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9241 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9269 © Anna Aalto, HeastaIMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ja sitten piti taas hypätä. Sen verran siitä irtosi, että pystyivät analysoimaan Hilpan olevan liian ujo ja varovainen, joka voi toisaalta osoittautua hyväksikin, jos laukka alkaa maistua. Sekä etu- että takajalkojen tekniikka todettiin HYVÄKSI. Sanoivat, että kyllä tästä vielä ESTEHEVONEN VOI IHAN HYVIN TULLA.

IMG_9321-2 © Anna Aalto, Heasta

Ei tässä kukaan ainakaan loukkaannu mistään tuomarin sanoista.

Meinasin jo alkuun lyödä tuomaria, kun hän sanoi jo ovella, että ONPA PIENI TAMMA, KUKAS TÄMÄ ON. Olin, että nyt turpa kiinni tai kerron mikä sulla on pieni. Ei mennyt YHTÄÄN tunteisiin. Olin ihan niin cool, että Petra joutui käydä hieman rauhoittelemassa, että ei tää vielä tarkota mitään. Olin ihan valmis ajamaan väkivallateon jälkeen suoraan kotiin kulkematta lähtö-ruudun kautta. Onneksi en vielä lähtenyt.

En nyt halua leuhkia, mutta KAIKKI LAPSET KIIPESIVÄT AUTOON KUIN VANHAT TEKIJÄT JA KOTIMATKA SUJUI ONGELMITTA! Voidaan siis todeta, että reissu onnistui aivan täydellisesti. Kaikki elävät, eikä kukaan lyönyt ketään!

 

Kaikki kuvat maailman paras Anna Aalto! Puspuspus! huutomerkki!!!11!!