Pullukan matka Amateur Tourilla

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Hyppää, Pullukka, hyppää! Kohta pääset vuodeksi lomalle. Ja siitä eläkkeelle.

Helmikuussa se taidettiin tehdä: päätös siitä, että lapsi ja Pullukka kilpailevat tänä vuonna niin kuin vaan rahje riittää. Osasyy ratkaisuun oli se, että iskä lupasi osallistua lapsen kisakustannuksiin. Ryhmätyöllä siis alettiin tehdä Puldesta ja lapsesta kilparatsukkoa.

Onhan tässä muuttujia, paljonkin. Yksi kysymys on helmikuussa 16 vuotta täyttäneen neidon motivaatio. On nimittäin vetoa muuallekin kuin tallille. Toistaiseksi motivaatio on pysynyt kun on reenattu koko ajan ja tuloksiakin on saatu. Suuri merkitys oli Amateur Tourille ilmoittautuminen. Lapsen tallikaveri kertoi helmikuussa, että jos nyt ilmoittautuu, se on vielä halpaa. Pohdittiin sitä porukalla ja päädyttiin lähtemään mukaan. Amateur Tour on siis Horse Shown kisa, jossa hankitaan ensin kvaalit (neljä perusradan nollaa missä tahansa kisoissa) haluamalleen estekorkeudelle (Pullukalla ja lapsella 100cm) ja sitten kun ne on haalittu, päästään Ypäjälle semifinaaleihin. Matkan varrella saattaa eteen vielä tulla kisoja, joista on mahdollisuus päästä ohi semifinaalin suoraan finaaliin HORSE SHOWN AREENALLE. Onhan se siistiä kerran elämässä. Itsehän en voi kuvitellakaan kisaavani moisessa paikassa kakkaamatta housuun, mutta lapsi meinaa voida. Kvaalit on jo kasassa, nyt vaan odotellaa syksyä ja Ypäjää. Lupasin ostaa lapselle (!) Freejumpit, mikäli pääsevät finaaliin.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Neiti Määrätieto ja hänen hevosensa Monélt Syödää.

Pullukan kohdalla tilanne on vähän sama kuin lapsella. Ikää on 16 vuotta ja se on vähän niin kuin now or never. Mikäli Pullukalla haluaa vielä mitellä, niin hirveän montaa vuotta se ei enää loiki puhtaasti yli aitojen. Niinpä momentum on nyt. Lupasin Puldelle, että hän saa siemenet ensi keväänä sisäänsä jos kiskausi menee putkeen. Luulisi motivoivan. Ensi vuonna Pullukka on 17, joten on erittäin hyvä hetki siirtyä äityispoliklinikan kautta telakalle. Sen jälkeen eläkepäivät on jo ansaittu.

Vuoden päästä Hilpan selkään tyrkätään jo satula. Hjälp. Siinä vaiheessa meidän perheen hevostelu saa taas aivan uuden käänteen.

Niin, viime viikonloppunahan Pullukka ja lapsi niittivät mainetta taas voittamalla oman tallin 90cm -luokan ja tulemalla kakkoseksi 100cm -luokassa. Mainittakoon, että metrin luokassa jäivät voittajalle VAIN joitakin kymmenesosasekunteja. Pääasia oli kuitenkin se, että sekä ykkönen, kakkonen että kolmonen olivat meidän tallista. Ai niin, niin kuin neuvokas hevosnainen tekee, lapsi myi palkintonsa heti kättelyssä eniten tarjoavalle. Meillä oli jo satulasaippuaa ja ELEKTRONYYTTEJÄ, joten kaupaks vaan. Vastedes lapsi saa hoitaa kaikki talousasiamme.

"Äitiys is my thing." -Pullukka

”Äitiys is my thing.” -Pullukka

 

Elvis nähty unkarilaisella ranchilla

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Suokaa anteeksi päivitysten hitaus! Oli nimittäin niin, että Unkarissa, kansallispuiston keskellä oli surkea wifi. Eikö olekin törkeää? Millä sitä Netflixiä muuten katsotaan, ellei wifillä? Kyllä minä niin pahoitin mieleni. Ihan unohdin, että aurinko paistoi, maastot olivat järkyttävän kauniita ja seura oli ihan luokattoman hyvää. Se olikin kiinnostavaa: aika randomisti kokosin 14 ensimmäistä Kavioliitto-seuramatkalle ilmoittautunutta ja toivoin parasta. Oikein pelottaa tulevat reissut, koska tämä oli niin hieno ja jengi oli SAIRAAN HAUSKAA. Vatsalihakset sai kipeäksi nauramalla ja ratsastamalla. Mutta ei hätää! Kielitaidoton hieroja hoiti homman ANTI-STRESS OIL -hieronnalla.

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Toisena päivänä maastossa (vai oliko se kolmantena) iski perhanallinen allergia. Joku kasvis siellä ärsytti nenää niin, että meinasi harmittaa. En tiedä mikä kasvi siellä ärsytti, koska normaalisti allergisoidun vasta keskikesällä. Epäilen kuitenkin, että syypää pärskimiseen oli kasvi nimeltä Orphan’s hair. (Ihan en seuraavana päivä muistanut nimeä oikein, vaan puhuin Köyhien poninhännästä.)

Niin! Aamuisin aloitettiin ratsastus 9.30, ja ensin harjoiteltiin taas kentällä. Tein myös mm. spinningin Brad Pittillä. Tietenkin. Aina kenttäreenin jälkeen mentiin luontoon laukkaamaan. Ihan täysillä ei vedetty kuin pari kertaa, mutta saakelin pitkiä laukkoja kyllä.

IMG_4682

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt.

Ratsastuksen jälkeen otettiin lähes poikkeuksetta neuvoa-antavat oluet/rose-viinit ja sitten olikin ruoka. Ruoan jälkeen lojuttiin auringossa tai käytiin katselemassa kun Robert-niminen nuori nero ratsutti nuoria hevosia. Siinäpä vasta oli taitava kaveri! Seurasin yhden kolmivuotiaan koulutusta suu avoimena. Nyt tiedän täsmälleen mitä teen Hilpan kanssa.

Seuraava ratsastus oli aina klo 14. Taas opeteltiin kentällä lisää lännenhommaa. On se nimittäin melkoisen vaikeaa olla kiskomatta ohjista. Siihenhän siellä koko homma perustuu! Ei niitä ohjia tarvita kuin viime tingassa. Kovasti tuli pohdittua sitä, kuinka paljon omaa hevosta tulee nyhdettyä suusta, vaikkei kovaakaan, niin silti. Miksi se kuolainTUNTUMA on niin tärkeä? Miksi lännenhepat ei sitä tarvitse? Muutama muukin ohje oli käytännössä päinvastainen kuin mihin meillä on totuttu, mutta se taas johtuu käyttötarkoituksesta. Lännenhevosen on oltava nopea, reaktiivinen ja nöyrä, sillä lehmät ei anna armoa.

Näimme luontoreissuilla myös lehmiä. Ja jotkut peurojakin (niin varmaan, en nähny yhtään!), ja opemme Gabor näytti kuoppaa, jossa oli risoja pieniä munia. ”Siinä on rosvottu kilpikonnan pesä!” Kyllä kai se niin oli, mutta en uskonut siltikään. Kai kilppareita kasvaa muuallakin kuin Madagaskarilla ja terraarioissa?

Tässä Riitta ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Tässä Riippa ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Iltaruoka meillä oli kuudelta, sitä ennen heitettiin hepat laitsalle. Siellä ne piehtaroivat paskat pois selästä ja lampsivat vihreälle. Oli ilo katsella kun hepat eli hyvää elämää. Sitten olikin taas jo aika neuvoa-antavan tahi muun höpöhöpö-homman. Opeteltiin iltasella myös mm. lassoamista! Ja arvatkaa onnistuinko? KYLLÄ! Villi länsi on menettänyt meikämannessa melkoisen pyssysankarin.

On se ihme, että 16 hengen ryhmä hoituu noin hienosti, että kaikki ratsastaa tosi paljon, hevoset ei ole ollenkaan nääntyneitä (hienot lihakset oli suurella osalla) ja meillä on hitokseen hauskaa.

Illatkaan ei venähtäneet liian pitkiksi, koska aamiainen kutsui jo klo 8. Kummasti sitä kuitenkin ehti porekylpyyn ja infrapunasaunaan.

Tämän matkan mahdollisti ruotsalainen ratsastusmatkavirma Horsexplore, ja sen suomalainen AKENTTI on juuri tämä meidän Riitta. Että jos alkaa innostuttaa, niin ei kun Riitalle viestiä.

Köyhän poninhäntä (Orphan's hair)

Köyhän poninhäntä (Orphan’s hair)

Brad Pittin kanssa Unkarissa!

Uuh! Brad Pitt kuvassa!

Uuh! Brad Pitt kuvassa!

Terveisiä El Broncosta, Unkarista! Saavuttiin eilen kohteeseen päivällä, siis minä, Riippa ja muutama muu. Osa oli mennyt paikan päälle jo edellisenä iltana. Viimeinen setti tuli eilen illalla.

No niin: siis tämä paikkahan on ihan naurettava. Ihan käsittämättömän kaunis ja ihmiset NIIN kivoja. Tokihan sen tiesinkin, että paikan pääjehut, Gaborin ja Roland kohtasin jo viime syksynä Horse Showssa, kun he olivat promoamassa paikkaansa Horsexploren edustajina. No niin siis: heti kärkeen syötiin unkarilaista, tomaattipainotteista ruokaa ja sen jälkeen saman tien hevosen selkään. Kyseessä täällä on siis lännenratsastus, joten kaikki paitsi HEVONEN on pikkuisen vierasta melkein kaikille meistä. Ihan sama, sillä kaikki selitettiin huolellisesti kentällä. Opettajamme Gabor neuvoi yksityiskohtaisesti mitä lännenhepalla tehdään ja mitä ei. Kyseessä on kaiketi reining, jos oikein ymmärsin. Samaan aikaan pihalla melko upeaa paint-oria hyppyytettiin pukilla. Gabor oli vaan, että oho, ai noi on tuossa. Itse tuijotin ihan silmä kovana touhua. On se!

Sitten selkään! Ensi hätään opeteltiin pysäyttämään heppoja, joka on sikäli uutta, että ohjistahan ei vedetä, ellei ole pakko. Arvatkaa osattiinko. Ei. Naurettiin vaan, että mitä helevttiä. Hevoset huokaili, että taivas mitä juntteja. Hirveän kilttejä ja kivoja olivat hepat kyllä kun vaan tajusi antaa oikeat avut.

Ai mikäkö oli meikäläisen hevosen nimi? No tietenkin BRAD PITT. Miten voi olla? Brad on melko pieni quarter ja erittäin hellyyteen valmis eläin. Rakastimme toisiamme syvästi heti saman tien. (Anteeksi Pullukka, what happens in Unkari, stays in Unkari!) Kun vihdoin alkoi valjeta mistä kahvasta käännetään ja kuinka kovaa, Brad osoittautui ihan saakelin hienoksi eläimeksi. Sehän kiipeää vaikka puuhun jos niin sovitaan. Ja me sovittiin.

Ensin könyttiin siis kentällä hallintalaitteita etsien, sitten lähdettiin maastoon. Ja voi penaali, mitkä maastot! Ohhoh, sattuipa olemaan kansallispuistoa ja ohhoh, pohja on entistä merenpohjaa eli pehmeää hiekkaa, jota sitoo kevyt heinikko ja ohhoh, kun sattui olemaan sata kilometriä laukkapolkua ja ohhoh kun hevoset kulkee sivistyneessä laumassa laukaten. Eihän täs ole mitn järkeä! Niin on hienoa!

Ensimmäinen ratsastuskerta kesti siis kutakuinkin 2 tuntia, hiukka kenttää ja rutkasti maastoa.

Ilta oli melko masentava, juotiin ruoan jälkeen viiniä ja mentiin spahan. Ja naurettiin kurkku pitkänä. En tiedä mistä lie kiinni, mutta saakelin hyvä ryhmä koossa ja joka hetki on vaan hauskempaa! 16 eilispäivän hevostyttöä eivät voi olla väärässä. Tämä toimii.

Huomenna lisää tarinoita, jota voitte lukea kateus kurkunkannessa painaen. (Okei, hampaiden välissä kirskui kyllä hiekka maastolenkin jälkeen, jos jostain pitää narista. Eikä mulla ole shortseja mukana. Että ei tää pelkkä juhlaa ole. On tää myös ruusuilla tanssimista.)

Tuolla voi hiukka fiilistellä: http://www.horsexplore.com/hungary-budapest-ranch-stay

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt. Ja me.

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt. Ja me.