Unelmat toteutuu, uskokaa pois (emotionaalisuusvaroitus!)

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Yhteistyössä: Helsinki Horse Show ja Land Rover Discovery Sport

Kun olin pikkutyttö, toivoin AINA, että saan oman hevosen. Oli tilanne mikä hyvänsä, niin kun sai toivoa, toive oli sama. Kun ostin ihan ensimmäisen oman hevoseni, jännitti hulluna osaanko olla kiitollinen. Monesti kuulee, että jos oikein tavoittelee jotain ja saavuttaa sen, niin sen jälkeen tulee tyhjyys. Että mitä nyt. Hevosen kohdalla tilanne ei luojan kiitos ollut lainkaan semmoinen. Ehkä se johtuu hevosenomistajuuden monimuotoisuudesta, siitä, ettet kuunaan voi tietää mitä seuraavaksi. Kiitollisuus jatkuu. I made it!

Pullukka tuli taloon yli kuusi vuotta sitten. Se oli laiha sporttihevonen, hiukka kireäpipoinen ja riehakas, ja muutenkin kammottava ratsastaa. Jotain siinä kuitenkin piili, koska lainasin rahat ostaakseni sen. Tänä päivänä en voisi olla kiitollisempi taholle, joka lainasi rahat. Tämä hevonen on tänään kaikkea sitä, mistä näin ihan pienen pilkahduksen reilut kuusi vuotta sitten. Saakelin hieno tamma, joka vie lapsen sinne minne ne ikinä yhdessä päättävät. Nyt tähtäimessä on Horse Show.

Silloin kun Pulde tuli, lapsi oli vielä pikkuinen hevoshullu. Isompia hevosia vielä pelättiin ja poneilla uskallettiin nippa nappa laukata. Olin kiitollinen jo siitä, että lapsi ylipäänsä valitsi hevoset, minusta piittaamatta. En edes uskaltanut toivoa, että polkumme jossain vaiheessa kulkisivat peräkkäin tai rinnakkain. Sinä päivänä, jona näin kuvan itsestäni Pullukan selässä ja vieressä täydellinen Mini-Me, meinasin revetä onnesta. Siinä se on, matkalla tämän hevosen selkään.

Miettikää ny.

Miettikää ny.

Lapseni aloitti hevoshulluutensa Keiteleellä Wanhan Koulun Tallilla. En tiedä mikä siinä paikassa on, mutta jo sen pihassa vuosia sitten tajusin, että täällä on ihmisen(kin) hyvä olla. Ehkä juuri siksi lapsi halusi sinne aina uudestaan ja uudestaan. Muutama vuosi sitten sanoin hälle, että voinko jonain vuonna tulla mukaan. Lapsi antoi luvan.

Meni monta vuotta. Ei ole juurikaan ollut varaa itse leireillä, koska valitsin varsankasvatuksen uudeksi harrastuksekseni. Samaan aikaan naputtelin tietysti tätä Kavioliitto-blogia, koska kuka näitä juttuja jaksaa kuunnella, ei ainakaan minun kaverit enää. Rajansa silläkin. Ja koska tämä blogi kumpuaa rakkaudesta, niin onhan siitä seurattava jotain hyvää, väistämättä. Niinpä se mahdollisti minulle tänä kesänä ikimuistoisen leiriviikon Wanhan Koulun Tallilla. Paikan omistajia olen aiemmin nähnyt vain vilaukselta ja rupatellut pikkusen Facebookissa, mutta jostain syystä oltiin heti kavereita. Ihan kuin olisi tunnettu aina. Leirin osanottajat olivat aivan tuntemattomia kavioliittolaisia, ja kas: aivan samalla aaltopituudella joka muija. Sitä naurun määrää! Eihän sitä kenen tahansa kanssa tule lähdettyä Navettafestivaaleille kesken leirin.

Niin toteutui sekin haave. Pääsin Keiteleelle leirille. Ja sain ottaa Pullukan mukaan, siitä haaveilin erityisen kovasti. Reissu oli niin hieno, että itkettää. Kyllä se maksoikin: äsken ajoin kotiin ja tajusin, että perkele, läppärin laturi jäi Savoon. Gigantista sitten vaan uutta kehiin, á 89 euroa. Sen voimin tässä näpytellään.

Kiitos.

yrtti

Yrttiä, kylpyä, änd.

loppuskaba

Leirikisa, haastajat liikenteessä.

runous

Onko tämä runoutta?

komento

Kuka tämä liimatukka on?

tunnelma

navettafestari

Maatalorockissa. Vai mikä se oli.

lenkki

Uintireissulla.

we

Working Equitation in process.

leiriläiset

Siistein jengi evö. Niin kuin näkyy.

Last but not least kiitos tälle, jota ilman en olisi päässyt mihinkään:

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

koeajo

Kun Pullukan intiimiin paikkaan vettä meni

Kröhöm.

Kröhöm.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kavioliittoleirin alku oli otollista aikaa Pullukalle. Hän lähentyi jo mahdollisen poikaystävänsä kanssa matkalla niin, että sitten olikin ihanaa muuttaa viereisiin laatikoihin. Myös tarhoissa oltiin toki vieretytten. Leirin ensimmäisen päivänä harrastettiin kouluratsastusta joka sujui molemmilta aivan hienosti. Kaveriksi Pullukka ja Nalle saivat tunneille nipun suomenhevosia, ja oli siinä pari muutakin ratsua. Merkille pantavaa täällä Savossa on, että hevosten nimillä ei koreilla. On Elliä, Allia, Emmaa ja Poitsua. Ihania putteja.

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu).

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu). Kuva: Katja Suhonen

Leiriläiset olivat odottaneet innolla näkevänsä kuuluisan Pullukan, joka sitten esiintyikin kuin ääliö ollessaan esimerkkihevosena Marun teoriatunnilla. Hahmota siinä nyt jotain lihaksia ja rankaa kun eräs kipittää ympyrää kuin vatipää. Syy kriisiin oli talliin jäänyt Nalle, joka ei ennen reissua olisi voinut vähempää kiinnostaa. Saa nähdä jatkuuko suhde kotiseudulla.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat.

Yrtti-Jyrki avaa kasvien salat. Kuva: Tiina Kohonen

Iltapäivällä viisaimmat meistä ampaisivat Yrtti-Jyrkin kanssa lähimetsään. Sieltä koriin kerättiin hyötymielessä erinäisiä aivan tavallisia kasveja, joista Yrtti-Jyrki lupasi uutta meille voimajuoman. Mukaan pääsivät mm. pihasaunio, joka on Suomen vastine kamomillalle. Suuressa roolissa oli mysö siankärsämö, jota on ylenkatsottu liian kauan ja liian paljon. Se on nimittäin aivan verraton kasvi, jos pulmasi osuvat munuaisiin, kilpirauhaseen tahi masennukseen. Yrtti-Jyrki opiskelee hyötykasvihommia ja sekös meille käy. Mies on käynyt alakoulun siinä rakennuksessa, missä yövymme.

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 aina Jooga-Johanna!

Turve-Sadusta ei löytynyt kuvaa, mutta olihan meillä myös aamuisin klo 8 Jooga-Johanna! Kuva: Katja Suhonen

Ratsastuksen ohessa ohjelmaan kuului muuten myös turve-jalkahoito. Turve-Satu sujautti halukkaiden jalat pussukoihin, jossa jalat ottivat kontaktia ehtaan turpeeseen. Jalat heräsivät uuteen elämään saadessan lisäksi ihanan hieronnan. Näin ihmisiä pitää kohdella!

Tiistaina oltiin Pullukan ydinosaamisalueella eli hyppyhommissa. Opettajan oli Kuopion fantastinen lahja suomalaiselle esteratsastukselle: Tuomas Jauhiainen. Kerrassaan kannustavin elkein Tuomas siivitti sanoillaan ratsukoiden menoa ellei jopa meininkiä. Osalla meni tavattoman hyvin, osalla vain hyvin. Joku otti tukea maasta omalla ihmisvartalollaan, mutta semmoistahan se toisinaan näissä hommissa on. Kaikki säilyivät hengissä, sieluun saattoi tulla lommo. Kaikki lommot saatiin kuitenkin korjattua perinteisin keinoin: saunomalla. Rantaan oli myös kuskattu palju, johon Yrtti-Jyrki oli kehittänyt kylpypommin. Paljussa ihminen kohenee.

Saunalla asiat oikenee.

Saunalla asiat oikenee.

Keskiviikkona aukeni ensimmäinen ns. kesäpäivä. Sen kunniaksi päätimme lähteä viemään osaa hevosista uimaan. Osa leiriläisistä lähti issikkavaellukselle. Uimaan matkasi myös Pullukka, varmaankin ensimmäistä kertaa elämässään. Tiettävästi myöskään poikaystävä Nalle ei ollut koskaan kokeillut kykyjään uimarina. Enemmän estehevosia he. Veteen molemmat menivät melko reippain mielin, olihan lammikko jo täynnä urheita suomenhevosia ja yksi ponikin oli mukana. Kahlaaminen oli ihan mielekästä, Nalle jopa riemuitsi. Ongelmia Pullukalle muodostui syvemmällä, kun pinppiin alkoi mennä vettä. Eihän semmoinen naiselle sovi. Pullukka tunki häntänsä niin syvälle takajalkojen väliin, että se näkyi melkein etupuolelta. Pullukka ei siis suostunut varsinaisesti uimaan kuin yhden vedon, se rekisteröitiin. Vesi oli n. +17 asteista, joten ymmärtäähän sen.

IMG_6440

Kuva: Aila Roivainen

IMG_6296

Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta. Kuva: Aila Roivainen

Pariskunta (huomaa hännän tiiviys!). Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Saaga jatkuu! Seuraavassa numerossa mm. Miksi Olavi pysäytti automme ja väänsi ikkunansa auki? Mitä navetalta löytyi? Kuka osasi Working Equitationia ja kuka ei?

Pullukan matkassa maailman Savoon

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kyllä tätä on odotettu! Loppukesän leiriä, joka sijoittuu tällä kertaa Pohjois-Savvoon. Oltiin ihan hirveästi lähdössä yhdeksän korvilla tallilta, mutta kas, heräsinkin 8.23 tyynynkuva poskessa. Siispä pieni viive (niin, i-phoneen kannattaa laittaa herätys niin, että se herättää joka aamu eikä kaikkina muina aamuina paitsi yhtenä.) Virheistä oppii!

Edellisenä iltana oli onneksi haettu auto ja koppi ja pakattu melkein kaikki. Autoksi saatiin Horse Shown yhteistyökumppanin Land Rover Discovery Sport, joka on siis aivan uskomattoman hieno kärry. En ole tottunut ihan näin hienoon, mutta menkööt! Autosta tuonnempana lissä.

Auto pakattiin piripintaan ja sitten alettiin lastata heppoja. Lapsi halusi lastata Pullukan, mutta hups, eläin päättikin toisin ja luiskahti riimusta ulos ja kirmahti vihreälle. Sivulliset siinä kriisiytyivät, että kun on koiratkin vapaana ja kaikki, eihän tästä mitään tule. Ja hah, sanoin minä ja kävin lassoamassa Pulden takaisin ruotuun. Tässä mitään tarvi herpaantua. Pari kertaa se arpoi, mutta meni sitten ihan sivistyneesti koppiin. Poikaystävä Nalle kiiruhti viereen kuin ei olis muuta koskaan tehnytkään. Hepat kyydissä, jes! Ja vielä maailman tiheäreikäisimmät heinäverkot kiinni ja matka voi alkaa.

Eka pysäkki.

Eka pysäkki.

Ensimmäinen evästauko pidettiin 4,5 minuuttia lähdöstä. Kahvia ja tarkistus, ettei Nalle ole pyörtynyt. Päätettiin virittää Nallelle korvatulpat. Asennus meni hienosti, mutta niin meni irrotuskin, sekä korvahupun, että tulppien.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät - hah.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät – hah.

Matka jatkui kaikesta huolimatta. Toinen pysähdys suoritettiin Lahden kulmilla. On aina yhtä suuri ilo kurkistaa koppiin ja huomata, että kukaan ei ole hypännyt puomin irti, eikä vertakaan valu mistään – keneltäkään. Körötellessä nimittäin mikään ei tuntunut miltään. Valitsimme kaverin Ifor Williams-kopin, koska se on tukevista tukevin. Koppi ei ole uudenkarhea, mutta se on jämerä ja tilava. Siihen päälle kun ajat autoa, joka a) muistuttaa kaarteissa vilkkuvalolla, että muista, sinulla on kärry perässä ja b) etenee niin tasaisesti, ettei koppia huomaa, on vetämisen riemu suurimmillaan. Sitä ei suinkaan aina ole elämässäni ollut. Ansaitsen tämän.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Toinen evästauko pidettiin Vaajakosken ABC:llä, eikä muuten oltu ainoita. Mukaan olimme kaukaa viisaasti ottaneet myös kaksi koiraa, joten heitän ulkoiluttelin myös siinä kapeahkolla nurmiviirulla. Tytöt menivät ostamaan pikaruokaa, jonka valmistuminen ei kestänyt montaakaan minuuttia yli puolen tunnin. Vaajakoskella ei ole kiire. Ei ollut toisaalta meilläkään. Pienireikäinen heinäverkko on matkaajan paras ystävä: lemmikeillä oli vieläkin naposteltavaa. Pullukka auttoi välillä myös Nallea hänen verkkonsa tyhjentämisessä. Pullukka ajattele myös muita!

Sovittiin, että seuraava stoppi onkin sitten vasta kohteessa. Koska emme osanneet kovinkaan taitavasti käyttää sinänsä helppoa Land Roverin sisäänrakennettua GPS:ää, ajauduimme loppumetreillä hieman hakotiehen. Hätä ei kuitenkaan ollut ensinkään tämännäköinen, sillä latasimme karttaan tarkan osoitteen. Mitä sitten tapahtui, nosti niskavillamme pystyyn. Auton neuvoi meitä kääntymään pienelle hiekkatielle. Ihmis-tytöt hätääntyivät täysin: mitä, jos jäämme hiekkatielle jumiin? Entäs jos ajaudumme liian syvälle suomalaiseen luontoon? Miten hevosten käy? Omien sanojensa mukaan hengittämättä tytöt seurasivat rohkeaa ajoani läpi suomalaisen maiseman, HIEKKATIETÄ PITKIN, kunnes saavuimme takaisin samalle tielle, josta olimme lähteneet. Mitä siis tapahtui oli se, että AUTO NEUVOI MEITÄ HEITTÄMÄÄN PIENEN LENKIN, SILLÄ EIHÄN PERÄKÄRRYN KANSSA VOI TEHDÄ U-KÄÄNNÖSTÄ. Se ajatteli meitä! Se tiesi! Tavattoman helpottuneena ja tytötkin taas happea tulvillaan jatkoimme vielä kymmenisen kilometriä kunnes saavuimme perille Wanhan Koulun Tallille Hamulaan. (Jäi mietityttämään, että pitäisikö ihmistyttöjä viedä useamminkin hiekkatielle?)

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

 

Jatkuu seuraavassa numerossa! Voiko kukolla olla hevitukka? Uskaltaako porukka kohdata esteitä? Kuka on Yrtti-Jyrki? Entä Turve-Satu? Kaikki tämä selviää seuraavassa osassa.

Perillä!

Perillä!