Poikien (miesoletettujen) hevospäivä

 

Kansan sankari Arvi ja Arvin sankari Elmo! Miesoletettuja molemmat.

Kansan sankari Arvi ja Arvin sankari Elmo! Miesoletettuja molemmat. Kuva: Taija Martikainen

Onhan se vähän kummallista, että maailman huipuista…odottakaas…10/10 FEI top 10:stä on miehiä, mutta missä ne ovat ennen kuin saavuttavat maailman huipun? Kasvaako jossain valmiita miesratsastajia? Mikä ihme siinä on, että tunnen montakin suomalaista huippuratsastajaa, mutta ehkä yhden, joka vasta harjoittelee lajia? Missä ne harjoittelevat pojat on?

Tänään käytiin lapsen kanssa Ratsastuskeskus Ainossa ihastelemassa Elmo Jankarin ratsastusta Kenttäforumissa. Muistan Elmon joskus paljastaneen, että hänkin oli aikanaan ihan tavallinen, huonohko keventäjä ratsastustunneilla. Mihin hän sitten meni? Johonkin varastoon salaa harjoittelemaan, ja tuli ulos vasta kun oli tarpeeksi hyvä?

Elmo ratsasti kauniisti ja tarkasti, sitä oli ilo katsella. Mutta niin kuin lähes aina klinikka-tyyppisissä tilanteissa, täydellisyys on tylsää. Onneksi seuraavana ratsastivat kaksi nuorta jullia, Sami Siltakorpi ja Axel Lindberg. Molemmat olivat paitsi nuoria miesoletettuja, myös kenttäratsastajia. Oli satumaisen kiva nähdä nuorten miesten harjoittelevan! Epätäydellisyys ihastutti ja se, miten Elmo kertoi aina mistä kiikastaa ja miten se korjataan. Ja pojat korjasi! Siitä nimittäin oppii muutkin! Lisää tätä. (Siis hyviähän ne oli)

Sami, Elmo und Axel. Miesoletettuja kaikki!

Sami, Elmo und Axel. Miesoletettuja kaikki!

Sitten tuli tauko. Käytiin vähän kaulailemassa minihevosen kanssa ja vedettiin pullaa. Ainon kahvila on vähän liikaa ihmiselle, ne pullat on NIIN isoja ja meheviä. Ja heti kun on pullan syönyt, oli sopiva hetki halata minihevosta. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla minihevonen omassa kodissaan.

IMG_0713

Tauon jälkeen vanha ystäväni Korumies Arvi pääsi itselleenkin yllätyksenä idolinsa Elmo Jankarin oppiin. Voi sitä riemua! Iskä oli kuskannut Arville hevosen pihaan – salaa! Kun törmäsin Arviin, hän sanoi ratsastaneensa, mutta että oma heppa jäi kotiin. Luuli, että hetki Elmon kanssa olisi pelkkää jutustelua. Toisin kävi! Arvi ei taida nukkua ensi yönä.

Kiinnostuneet, toinen naisoletettu, toinen mies-.

Kiinnostuneet, toinen naisoletettu, toinen mies-.

Niin tosiaan peräänkuulutan edelleen sitä, että miten miehen saa hevosen selkään. Viime syksynä Radio Novan Esko ja Oku harjoittelivat Pullukan kanssa lajia. Aika monta kertaa sain lohdutella poikia, kun laji vaikutti niin vaikealta. Siinäkö se vitsi piilee? Että kun ei ala sujua, niin vaihdetaan salibandyyn?  Siellä on kuitenkin se joukkue. Ratsastuksessa joutuu pärjäämään itsekseen hevosen kanssa.

Kai se on sitten näillä mentävä, mitä on annettu! Muijat harrastaa, ukot kilvottelee. Toivon muutosta tähän asiaan, miel. pikaisesti.

Kattokaa miten hieno valokuva!

Kattokaa miten hieno valokuva!

Pullukka Horse Show -kuntoon, part 1

Up to heaven. Kuva:Nea Levonius

Up to heaven. Kuva:Nea Levonius

Voi itku, nyt se on sitten faktaa. Lapsi ja heppa menevät Helsingin jäähalliin kilpailemaan 18. ja 19.10. Ihan hirveetä. Lapsesta en ole sillä tavalla huolissani, sillä hänellähän on opettaja. Opettaja tietää mitä lapsen pitää oppia ja se on molemmilla mielessä. Kuka sen sijaan tietäisi miten tehdään Pullukan kanssa? No, minä?

Periaatteessa on ihan helppoa löytää hyvä kunto-ohjelma hevoselle. Ei ole kovinkaan vaikea sopia eri päiville erilaisia harjoitteita, jotka vahvistavat eri puolia hevosessa. Ja samalla vatsa pienenee. MUTTA, nyt tulee se iso mutta. Kun olen nyt seikkaillut kuutisen vuotta tämän armaan ratsuni kanssa, en kuvittele enää mitään. Tiedän täsmälleen, että Pullukan eilinen ei välttämättä merkitse tänään MITÄÄN. Normaalisti hevonen, joka on läpiratsastettu eilen, on tänään ihana. Meillä ei, toisinaan voi taas ollakin. Meillä ei VÄLTTÄMÄTTÄ mennä jumiin kisaviikonlopusta, mutta saatetaan mennä kahden päivän  kouluratsastuksesta. Toisaalta joskus metsärämpiminen tuottaa seuraavaksi päiväksi mitä elastisimman ratsun, toisinaan taas ihan jäykän pökkelön. Saakeli näitä ikäneitoja!

Kaverin kanssa juttelin asiasta. Hän kehotti menemään puomeja ja rämpimään metsässä. Check.

Lymfahieroja-Ninan kanssa juttelin, hän neuvoi laukkaamaan kevyttä laukkaa ja pitkään, se pumppaa joitain rauhasia, jotka sijaitsevat kainalossa ja saavat nestekierron pysymään parempana. Check.

Toinen hieroja sanoi: laihduttakaa herran tähden. Check.

Nina lymfahieroo, arvatkaa miten siistiä!

Nina lymfahieroo, arvatkaa miten siistiä!

Vain hyppäämällä oppii hyppäämään, mutta eihän 16-v. rouvalla voi hyppiä kuin kerran viikossa. Se on Pullukalle kaikkein parasta jumppaa. Ja sen Pullukka kyllä osaa.

VAIKEIN NÄISTÄ ON PAINONPUDOTUS. Eittämättä esteen yli hyppääminen olisi helpompaa jos lihaa olisi vähemmän vartalossa. Tai siis läskiä. Nyt vielä Pullukalta lähti tarhakämppis pois, niin voitte vain kuvitella miten onnellisena se jauhaa siellä päivät pitkät. En viitsi laihdutussyistä laittaa hevosta sairastarhaankaan. Kai se on vaan yritettävä liikuttaa niin maan perkeleellisesti.

Yhdessä me teemme sen! Vai mitä, Pulde.

Yhdessä me teemme sen! Vai mitä, Pulde.

Ratsastajan henkinen puoli onkin sitten seuraava jännän paikka. Kaverit kertoilevat, kuinka on kielletty ulos kakkosesteellä, koska jännitys on lamaannuttanut totaalisesti. Miten ihmeessä siellä VOI olla kuolematta? Kaavailin kuitenkin hoitavani ensin sen ratsun huippukunnon, sitten keskityn lapseen.

Itsehän haaveilen täysin rauhallisena Horse Show’n jälkeisestä viikonlopusta, jolloin lähden taas Unkariin. ELÄKÖÖN! Onneks se on jo kohta!

Ja juu, tulossa kavioliittolaisille oma ylläri Horse Show’hun…stay tuned!

 

Pullukka Ypäjällä

IMG_0657

Useimmiten meihin törmää metsässä tai omalla kentällä, joskus harvoin kisoissa tai erityisissä valmennuksissa. Nyt on tilanne outo, sillä lapsi ja Pullukka päättivät yhdessä haluta Amateur Tourille. Siitä olikin jo puhetta. Kevään mittaan piti siis haalia neljä nollarataa, jotta tie Ypäjän semifinaaleihin olisi auki. Homma hoitui jo hyvissä ajoin keväällä.

Tänä viikonloppuna sitten lainattiin auto ja vuokrattiin koppi ja lähdettiin tien päälle. Nuija ja tosinuija hevoshommissa. En tajunnut kuinka nuijia me edes oltiin, ennen kuin saavuttiin kohteeseen. Ihmisten oli hyvin vaikea ymmärtää, että me emme lainkaan tienneet missä on nelostalli tai Haimi-halli. Ei myöskään oltu ikinä oltu asuntoloissa. Samaan aikaan oli pimeää. Se on jännä, miten vaikea on ymmärtää, että KAIKKI EIVÄT OLE KÄYNEET YPÄJÄLLÄ KISOISSA. Kuulemma on myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole KOSKAAN OLLEET MISSÄÄN KISOISSA. Hyvä ihme sitte.

Hölmöläiset keskellä tiimellystä. Kuva: Tom Gordin

Hölmöläiset keskellä tiimellystä. Kuva: Tom Gordin

Noo, kohde löytyi, kiitos viisaampien. Itse menin lähikylään kaverille yöksi (kiitos Tiedät Kyllä Kuka) ja rentouduin illan surmatarinoiden parissa. Seuraavana päivänä jännitys uhkasi nousta yli äyräiden, mutta säilyi maltillisena, koska olin saanut flunssan. Kurkkukipu katkaisee kivasti jännitystä! Kokeilkaa. Lapsi ja Pullukka suorittivat joskus kolmen jälkeen ja se oli kyllä karmeaa. Siis ei rata, vaan se saakelin jännittäminen. Parivaljakko pärjäsi erinomaisesti, sijoitus 11./69 (luokka oli 100cm). Taitoarvosteluissa ei kiitelty, koska kaksi lähestymistä olivat vähän nykiviä, joten kauneuskisoissa ei pärjätty niin hyvin. Ruusuke kuitenkin tuli niin, että heilahti!

Illalla käytiin kävelyttämässä Pullukkaa kavereineen. Maisema oli seesteinen ja maaseutuinen ja MYKISTÄVÄN KAUNIS. Laitumilla hengailevat hevoset olivat kuin maalauksesta. Oma veistoksellisuus saattoi jopa jäädä kakkoseksi. Pullukka vaikutti viihtyvän.

Tässä vaiheessa huomio! Tallissa oli KUVAUS KIELLETTY, joten en sitten uskaltanut kuvata oikein missään. Sorit siitä. Mutta mun kuvat on muutenkin niin ankeita, että ette te olis saaneet mitään selvää niistä kumminkaan.

Kuvasin salaa tän kyltin, vanhimmat ymmärtää miksi!

Kuvasin salaa tän kyltin, vanhimmat ymmärtää miksi!

Yöksi minä menin Villa Emiliaan, jonka omistaa – kukas muu kuin – vanha ystäväni yhtyeestä XL5 (vaimoineen toki)! Ymmärrän, kuulostaa uskomattomalta. No näin se kumminkin on. Tutustuimme vuonna 1995, kun itse juonsin Jyrki- TV-ohjelmaa ja XL5-poikabändi ramppasi siellä yhtenään. Olivat vallan kivoja poikia. Sitten nähtiinkin jo seuraavan kerran heti 2015 Ypäjällä, Finnderbyn aikaan. Lupasin, että jos olen yöpymismielessä tulossa kylälle, majoitun heidän Villaansa, ja näin tein. Huone oli IHANA, joskin alakerrassa oli rempseä illanvietto meneillään heti klo 21 jälkeen, ja kuulin aika montakin pianolla säestettyä ikivihreää. Silleä ne hevosmiehet ottivat toisistaan mittaa laulun keinoin! Onneksi olivat niin taitavia laulajia, etteivät häirinneet viihtymistäni lain.

Seuraavana päivänä Pullukka suoritti toisen kerran. Taisi olla pikkuisen väsy jo rouvalla päällä, kun pudotti yhden puomin. Lapsi ohjasti Pulden sarjalla vinoon, joten heppa ohitti b-osan, joten yhteensä 9 virhettä siitä tuli. Sunnuntain menestys jäi siis haaveksi, mutta tulipa lauantaina niin hyvä potti, että sillä elää pitkään.

Ypäjällä havaittua: juttelin todella monen TODELLA KAUKAA REISSANNEEN lapsen/nuoren kanssa,  je nepäs olivat valloittavia ihmisiä! Bondasin myös monen muun äidin kanssa ja tuimme aktiviisesti toisiamme, sillä olihan osamme hirveä. Maksetaan ja pyörtyillään. Jatkuva, hirveä jännitys ja kauhu. Tallissa oli aivan ihana tunnelma, melkein kaikki olivat ystävällisiä ja joku jopa aloitti keskustelun ennen kuin minä. Huonoimmat ihmiskokemukset sijoittuivat ”oikeiden” kisojen puolelle, siis sinne, missä on isoja autoja ja kireitä ihmisiä. Mikä niitä puoli/kokoammattilaisia oikein aina vituttaa? Huonoja hevoskokemuksia ei ollut yhtään kappaletta.

Keskiviikkoon mennessä selviää pääseekö Pullukka Horse Showhun! (Johon muuten 24 päivää.)