Pitääkö olla hyvä ratsastaja osatakseen ajaa ratsastajien asiaa?

Hyvä hevonen, keskinkertainen ratsastaja. Kuva: Terhi Paavola

Hyvä hevonen, keskinkertainen ratsastaja. Kuva: Terhi Paavola

Katsoin eilen huippuhienoa dokumenttia telsusta, nimeltään se oli Urheilu-Suomi. En ole lainkaan urheiluihmisiä, penkki- tai muutakaan, mutta jostain syystä dokkarisarja on pirun hyvä. Se kertoo jotain hieman syvemmältä, jostain semmoisesta mitä tavallinen kansalainen ei tajua. Kun on palo lajiin, niin menee miten perin hyvänsä, mistä hyvänsä. Uran aikana homma on loistossaan, mutta uran jälkeen monelle on astunut elämään tyhjyys. En ihmettele. Osa vaihtaa sen jälkeen kokonaan kuvioita, osa luiskahtaa valmentamisen puolelle. Leo Pusa (keihäänheittäjä) oli hyvä esimerkki siitä, että oma ura ei sitten koskaan lähtenyt sellaiseen lentoon kuin hän halusi, mutta hänestäpä tulikin huippuvalmentaja. Siitä ei tarvitse jäädä eläkkeellekään.

Mikä mahtaa olla tilanne ratsastuksen kohdalla? On ymmärrettävää, että ihmiset, jotka ovat koko elämänsä henganneet hevosten kanssa, haluavat jatkaa valitsemallaan tiellä maailman tappiin. Ja sehän on hienoa. Epähienoa siitä tulee jos kyvyt eivät olekaan hyviä ihmispuolella. Hyvä ratsastaja ei lainkaan välttämättä ole hyvä monissa muissa asioissa. Vastaava hämmennys iskee monesti esim. huippulaulajiin maailmalla – saavutetaan laulajan niin paljon, että kuvitellaan, että kyvyt ovatkin rajattomat ja aletaan vaikkapa suunnitella vaatteita. Liian monesti seinä tuleekin vastaan, mitä, enkö olekaan huippuluokan vaatesuunnittelija, vaikka olenkin maailman paras laulaja?

Ratsastuksen logiikka ei välttämättä päde oikein missään muualla. Se pätee hevosen kanssa. Ratsastus on yksilölaji parin kanssa. Parhaimmillaan ihminen saavuttaa käsittämättömän hienon suhteen hevosen kanssa, ja hevonen on valmis mihin tahansa luotettavan ihmisen kanssa. Sen sijaan se, joka opettaa ratsastusta tai ajaa ratsastajien asiaa, hyötyy eniten, jos tulee hyvin juttuun ihmisten kanssa. On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, tai ainakin haluavat ymmärtää häntä. Ryhmätyö voi olla vaikeaa yksilösuorittajalle. Vaikka ideat olisivat maailman parhaita, mutta jos niitä ei osaa kommunikoida muille, ei viisauksista ole mitään hyötyä.

Käsi ylös, kuka on oppinut ratsastamaan sillä, että hänelle on sanottu, että olet muuten perkeleen huono ratsastaja? Tai kuka on lähtenyt mukaan hankkeeseen, jossa kokee olevansa ulkopuolinen tai jopa tyhmä? Kyllä ihmisiä kannustamalla tai jopa villiinnyttämällä saa ihan tutkitustikin aikaan parempia tuloksia. Siksipä sellaiset ihmiset ovat kullanarvoisia ja saavat asioita aikaiseksi. Sellaiset ihmiset kannattaa suorastaan ilmiantaa!

Liittomme jäsenmäärä on laskusuuntainen. Mietin miten voin itse, näin ihan todella keskinkertaisena ratsastajana, auttaa lajiamme näyttäytymään paremmassa valossa?

  1. Olen ylpeä lajistani, hevosestani ja tallikavereistani
  2. En valita asioista, joihin en voi vaikuttaa
  3. En hauku selän takana, sehän ei nimittäin auta – mihinkään
  4. Asetun hyvien puolelle
  5. En tee päätelmiä ihmisistä ennakkopuheiden perusteella
  6. Mietin millaisten tallikavereiden kanssa viihtyisin ja alan sellaiseksi

Kai nyt yksi ratsastus saadaan porukalla nousuun?

 

Kavioliittoihminen meets Ruuhkavuosihevonen!

Moi Katja! Tervetuloa! Anniina on vähän myöhässä, mutta tulossa!

Moi Katja! Tervetuloa! Anniina on vähän myöhässä, mutta tulossa!

Vai on se sillä lailla, että Katja menee Ruuhkavuosiratsastaja-Anniinan hevosella ratsastamaan? Ettäkö hyväkin idea antautua nolaamaan itsensä oikein maneesissa? Ei kun tuulta päin, tuskin meikällä enää on mitään menetettävää. Mutta rehellisyyden nimissä:KOSKAAN ei ole huono idea hypätä uuden hevosen selkään.

Lauantaiaamu, klo 10. Kavioliiton esitaistelija kurvaa tallin pihaan. En ole koskaan käynyt kyseisessä tallissa, joten antaudun sokkelon vietäväksi. Pienellä avulla löydän Kuuluisan Suomenpienhevosen. Herran tähen hän on sievä! Niin myönteinen, niin autuaan tietämätön tulevasta! Juttelemme, koska omistajansa on MYÖHÄSSÄ LÄHEMMÄS KOLME MINUUTTIA.

Omistaja astuu kuvaan. Hevonen selvästi rakastaa häntä, on kiinnostunut joka asiasta, mitä omistajansa tekee. ”Mie en oo antanu sille kädestä nameja, ja silti se höplää ylähuulella”, kommentoi omistaja. Ja koko ajan minun tekee mieli ottaa pieni hevonen syliin ja mennä sohvalle katsomaan sen kanssa telkkaria.

Heinäsirkka ja poni.

Heinäsirkka ja poni.

Saan hevosen ja minun väliin IHANAN koulusatulan, Amerigon. Selkäännousu ei tuota pulmia, olenhan koipeliini ja hän matalahko. Mutta ihana. Kävelemme hieman luonnossa, hevonen pakenee koko ajan omistajansa selän taakse. On varmaan kauhuissaan selässä istuvasta heinäsirkasta. Suhtaudun ymmärryksellä.

Maneesissa on kolme ratsukkoa. He vaikuttavat kauhistuneilta. ”Voi perkele, eikö täällä saa rauhassa treenata aamutuimaan, kun nuo vouhottavat bloggaajat tulevat tänne puhumaan ääneen ja räpsimään kuvia.” Voi olla, että tulkintani ei ole kellontarkka. Kävelemme Päden kanssa pitkin ohjin ja tunnustelen sen rivakkaa käyntiä. Keräilen pikkuhiljaa ohjia ja kokeilen toimiiko jarru. Toimii, mutta ei ainakaan liian terävästi. Joustavasti, siis! Sivulle pyytävä pohje hieman korpeaa pientä hevosta, hän haluaisi mennä reippaasti suoraan, niin kuin hevoset menevät! Ymmärrän täysin. Pyydän silti. Pieni ratsu tottelee. Sanoinko jo, että hän on ihana?

Kohoamme raviin. En malta keventää, koska Amerigossa on niin ihana istua. Päde kipittää iloisena pitkin, eikä suostu ihan niin pieniin voltteihin kuin minä ehdotan, mutta menee silti. Ravailen innoissani pitkin jo pelkästään siksi, että a) ravi on niin kiva ja pehmeä, b) Amerigo on ihana, ja c) en tarvitse eteenpäin kehottavia apuja. Päde hoitaa! Ah, Pullukan jälkeen tämä on lomaa. Rakastan hevostani, mutta on se kyllä saakelin monimutkainen laitos. Nainen!

IMG_1198Uskaltaudun laukkaan. Yllätyn tietysti, onhan se hieman erilainen kuin hollantilaisen puolisverisen aukka. Askellaji kuitenkin rullaa ehtivästi ja annan Päden paahtaa. En edes yritä lyhentää, koska en suoraan sanoen yhtään tiedä pysyykö laukka, osaanko. Se on vaan niin erilainen.

Palaan raviin ja iloitsen taas. Kyllä tässä iässä osaa iloita pienistä asioista, kuten kivan hevosen kivasta ravista kivassa satulassa! En myöskään koe epäonnistuneeni, ja se nostaa myös tunnelmaa.

Lopuksi käymme vielä metsäretkellä, jossa rohkea ja sukkela suomenpienhevonen ottaa kaikki haasteet vastaat avoimin mielin. Toivotan Anniinan tervetulleeksi meidän halleille ja pahoittelen jo etukäteen, että Pullukka ei kyllä ole ihan näin mutkaton. Se on MUIA. Anniina ottaa haasteen vastaan pystypäin.

Palautamme pienen hevosen isoon karsinaansa. Hänellä on kodissaan mm. heinäpallo. ”Leikkiikö se sillä”, kysyn. ”Ei”, vastaa omistaja.  Justiin. Sama meillä. Yritäpä aktivoida, niin hevonen katsoo kysyvästi silmiisi: ”Oliko sulla tässä joku ajatus?”

Kavioliitto kiittää Ruuhkista ja Pädeä! Oli paljon kivempi ratsastaa Pädellä kuin etsiä sitä Nuuksion metsistä!

Luonto kiittää luonnonystävää!

Luonto kiittää luonnonystävää!

 

Janni tähtää olympialaisiin

Zipon kanssa niitulla.

Zipon kanssa niitulla.

Toiset meistä ovat hiukka päämäärätietoisempia kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka aina suunnittelevat tavattomasti, mutta sitten aina tulee jotain, ja tekishän sitä jos ehtis! Nyt esittelenkin teille nuoren, joka myös tekee. Voidaan puhua minun kohdallani ihan puhdasverisestä tirkistelystä, sillä en tunne tällaista elämää ensinkään. Siispä asiaan!

Kouluratsastaja Janni Martikainen on 20-vuotias nuori, joka asuu tällä hetkellä suomalaisen kouluratsastajan Fia Lindhin luona Tanskassa. Jannilla on mukananaan kaksi omaa hevosta, Michigan-L ja Cornando V/D Cadzandhoeve. Cornandolla eli Korpulla on saavutettu mm. viime vuonna Nuorten SM-hopeaa. Michiganin eli Michun kanssa henkilökohtaista PM-hopeaa juniorien PM:ssä 2015. Täällä kaikki muut saavutukset so far: Janni

Jannin historiasta löytyy valtava menestysputki ponien Zippo ja Hazelberg’s Macho kanssa.

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Macho oli kilpurien kilpuri Jannille!

Niinhän se menee, että aina ei voi voittaa. Jannin kohdalla tämä tuli eteen, kun poneista siirryttiin hevosiin. Ponit olivat aina olleet terveitä, ja hevosten kanssa ei ollutkaan yhtä hyvä tuuri. Siitähän tuolla tasolla on jo kyse – tuurista.

–       Michu tuntui heti testiajossa oikealta, se oli ihana ratsastaa, mutta on sillä kyllä ollut vaikka mitä terveydellistä pulmaa, pohtii Janni.

–       Sillä on semmoinen hassu kalansilmä ja se katsoi mua sillä, ja ajattelin, että toi on kyllä makee heppa.

Ja makeehan se oli, jopa paikoitellen liian makee itselleen. Alussa Jannin ja Michun luottamus oli tietenkin hataralla pohjalla ja sitä piti kasvattaa. Luottamuksen puute näkyi mm. lastausvaikeuksissa.

–       2015 menin Michun kanssa McLeaneille Saksaan. Olin käynyt Warwickin valmennuksissa Suomessakin, koska meillä oli semmoista hakemista se alku. Saksassa sitten asiat loksahtivat kohdilleen. Sekä lastaus- että kyttäysongelmat häipyivät hyvien harjoitusten myötä. Opin, miten ongelmatilanteet ratsastetaan läpi.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Kalansilmäinen kaveri, Michigan-L.

Ongelmien selättäminen toi uutta varmuutta tekemiseen. Jannin tähtäin on jo vuosia ollut olympialaisissa. Kun tyttö ilmoitti perheelleen, että nyt on näin, perhe istui alas ja keskusteli asiasta. Onko meillä varaa tähän? Onko meillä aikaa tähän? Pitkällisen keskustelun päätteeksi sovittiin, että kyllä, jos likka näkee itsensä olympialaisissa, me autetaan siinä hommassa kaikin tavoin. Vaikka helppo tie se ei ole. Eikä halpa. Ja tosiasia on se, että ennen pitkää rahatkin loppuvat. Olympiatasolla hevosen on oltava niin laadukas, että siihen ei perheellä ole enää resursseja.

Mutta tilanne on hetken vielä hyvä. Tanskassa kaikki on nyt mallillaan. Aiemmin Janni oli Saksassa treenaamassa ja siellä kaikki ei sujunut yhtä upeasti, hevosilla oli yhtä ja toista terveysongelmaa ja koko homman mielekkyys mietitytti. Silloin Janni pohti tosissaan haluaako hevosista ammatin. Joskus tilanne vaatii syvän alhon, että ajatus kirkastuu. Janni päätti, että perhana, täältä noustaan vielä. Hevosten kanssa toimiessa ei kuitenkaan voi koskaan olla varma mistään. Sen sijaan itsensä kanssa voi olla.

– Mulla on tosi hyvä kilpailupää ja olen varmasti enemmän tosissani kuin moni muu. Mulla on myös tosi tarkat rutiinit ja aikataulut, enkä luista niistä koskaan.

Hyvä me!

Hyvä me!

Tällä hetkellä elämä on pelkkää hevosta. Janni aloitti myös Ypäjällä valmentajaopit. Millainen on päiväsi Tanskassa?

–       Herätys on kuuden maissa, siitä sitten hevosia ruokkimaan ja tarhaamaan. Tallissa on hevosia 20-30, en ole ihan varma lukumäärästä. Sitten siivotaan talli ja sen jälkeen ensimmäisen oman hevosen ratsastus. Puolen päivän korvilla vaihdellaan hevosia tarhaan ja ruokitaan hepat. Itse syön vasta 15-16 maissa. Iltapäivällä on vuorossa toisen oman hevosen ratsastus. Sitten laitellaan vielä hevosia kävelykoneeseen ja otetaan vikat tarhoista pois. Iltatalli tehdään jo klo 17. Sen jälkeen hoidan vielä omia hevosia jonnekin seitsemään asti.

Tanskassa homma siis sujuu, mitä valmennuksessa hiotaan juuri nyt? Onko pulmia?

–       Yritän päästä vanhoista ratsastustavoista eroon ja ottaa uudet, Fian neuvomat käyttöön. Nyt tehdään päivästä toiseen pelkkää läpiratsastusta. On ihanaa, kun Fian on opettanut esim. miten piruetissa istutaan! Olen tehnyt sen tähän asti vähän pieleen. Vanhojen tapojen muuttaminen vie kyllä aikaa.

Missä on seuraava tähtäin?

–       Ensi kausi alkaa maaliskuussa. Silloin odotan, että sekä minä että hevoset ollaan tikissä. Haluan, ettei radalle mennä selviytymään, vaan ESIINTYMÄÄN.

Kansainvälisen uran alku on hyvä: neljän startin jälkeen Janni on jo FEI:n tilastossa sijalla 36. Liekö päästään lähivuosina kirkumaan olympialaisiin HYVÄ JANNI! Tosin se vaatii lottovoittoa tai ihan vain jonkun hyvää hevosta. Peukut pystyyn että näin käy! Muuten homma nyypähtää kokonaan.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.

Kouluhevonen ja ratsastaja rentoina.