Nyt loppuu se valittaminen!

Tätä on onni.

Tätä on onni.

Yhtä en tajua. Ihmisellä on maailman paras harrastus, ja silti valitetaan. Valitetaan siitä, miten kallista tämä on. Sitten valitetaan siitä, kun hevonen ei kulje halutulla tavalla. Sitten valitetaan muista tallilla kävijöistä, kuinka pöljää sakkia siellä on. Saatetaan, kun vauhtiin päästään, haukkua ratsastuksenopettajakin. HEI, TÄMÄ ON VAPAAEHTOISTA.

Kerronko uutisen? Kaikki maksaa. Moottoriurheilu kuulemma vielä enemmän kuin tämä kauramoottoriurheilu. On siis kerta kaikkiaan ihan oma valinta, jos meinaa laittaa kaikki rahansa hevosiin, tai jopa ratsastukseen. Jos ruokaan ei jää rahaa, on hieman huonosti toimittu. Ei kenenkään tule vaarantaa eloonjäämistään hevosten takia. Prioriteetit on laitettava kuntoon, vaikka olisi kuinka kivuliasta. Kuulemma joku on joskus joutunut myymään hevosensa, koska se tulikin liian kalliiksi. Ahaa? No jopas! On sitä asuntojakin laitettu myyntiin rahapulan takia. VALITTAMALLA RAHAA EI TULE MISTÄÄN RÖÖRISTÄ. Jos tulisi, me olisimme upporikas kansa. On siis suhtauduttava todellisuuteen sellaisena kuin se on. Itse olen hieman huono siinä, mutta harjoittelen. Ja ennen kaikkea: nautin jokaisesta hetkestä heppojeni kanssa.

Ratsastustunnit on kalliita. Paikoin lähemmäs viisi kymppiä kerta. Mitä viidellä kympillä saa? Pizzan, kaksi ja pari tuoppia. Kampaajalla voi leikkauttaa tukkansa. Yhdellä viisikymppisellä treenaat kuukauden salilla. Vaatteita saa alennusmyynnistä kasan. Jos luopuminen näistä vaihtoehdoista on mahdollista, saatat olla ratsastaja. On tietysti myös mahdollista, että tuloja ei ole lainkaan, siis penniäkään, eikä näin ollen sitä voi vaihtaakaan mihinkään. Silloin ainoa vaihtoehto on hakeutua hevosporukoiden piiriin ja alkaa tienata ratsastusta muilla keinoin. Se ON mahdollista, mutta ei TÄYSIN VARMAA. Opetin joskus lapselleni, että auta aina muita tallilaisia, niin jossain vaiheessa sinusta tulee henkilö, jota pyydetään ratsastamaan muiden hevosia. Näin kävi. It’s nice to be important, but it’s even more important to be nice.

Vertailu synnyttää kateutta ja kateus synnyttää katkeruutta. Eräs ystäväni sanoi kerran, että jos on pakko verrata, vertaa huonompaan. Se on hyvä neuvo. Katselin kerran televisiosta aivan upeaa, kaunista naista, joka oli ulkoisen habituksensa lisäksi sanavalmis, älykäs, hauska ja omassa urheilulajissaan maailman huipulla. Olin niin kateellinen, että särki. Sitten kuulin, että naisella on krooninen paksusuolen haavauma. Unohdin kateuden saman tien. Emme voi koskaan tietää koko tarinaa. Kannattaako kalliista hevosesta ja hienoista loimista pimahtaa kateuden nimissä? Tuskin. KENELLÄKÄÄN EI OLE KAIKKEA. Joku antaisi vasemman jalkansa, jotta saisi perheen, jonka kanssa viettää joulut. Rikkauden mittaaminen kannattaakin suorittaa ihan toisesta päästä. Rikas on se, joka on tyytyväinen. Hänen ei tarvitse valittaa, hänellä on jo vaikka mitä. Hän ei keskity siihen, mitä puuttuu. Kyrakin sanoi, että hyvä ratsastaja keskittyy hyviin hetkiin, huono jää makaamaan epäonnistumisiin.

En aio tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että omistan hevosia. Minä olen tehnyt tietoisia valintoja. Ehkä ne ovat viisaita, ehkä hölmöjä, mutta olen niistä onnellinen.

T. Iloinen tyhjätasku

Pitäkäämme yhtä! Tämä on pahin hetki.

Kyllä tämäkin aika vielä tulee! Kuva: Pekka Kärpänen

Kyllä tämäkin aika vielä tulee! Kuva: Pekka Kärpänen

Arvon kolleegat! Arvostan jokaista, joka lähtee vapaaehtoisesti iljanteiselle ajoradalle keikkumaan päästäkseen likaiseen tallinpihaan. Tarhoissa jo odottavatkin vekkulit ruunat, jotka ovat ”ihan huumorilla” repineet toistensa loimet säpäleiksi seitsemättä kertaa tällä viikolla (on tiistai). Pimeys imee kaiken, tunnelman, valon ja myönteisyyden. Jalkaan on valittu icebugit, jotta luita ei murtuisi. Ne eivät kuitenkaan pidä vettä, joten jostainhan se onni on pois. Sanomattakin selvää, että vettä tulee.

Joku hevonen on vaihtanut paikkaa toisen kanssa, ja hevosia kiikutetaan vahingossa ensin itään ja sitten länteen. Kuivaushuoneet tungetaan täyteen 100kg painoisia sadeloimia, osa sisäloimistakin on märkiä. Ne vaihdetaan kuiviin. Hevosia vituttaa selvästi vähemmän kuin ihmisiä. Ihminenhän on ihmeellinen valittaja, joka tarvitsee aina iloa ja valoa ja täyden mahan ollakseen onnellinen.

Kun nyt autoilet hyvällä tuurilla valoisalla kelillä tallille, ja suuntaat ensi töiksesi siivomaan kolmen varsan tarhaa, ota siitä ilo irti. Ei tätä muuten jaksa! Varsat auttavatkin niin mielellään. Kaikki kolme kuljettavat mielellään esim. kottareita ympäri tarhaa. Jos jätät hetkeksi talikon ilman vartiointia, jo sille on löytynyt uusi käyttäjä. Sillä sohitaan pitkin ja juostaan karkuun. Pitkään aikaan mikään ei ole ollut näin hauskaa! Kunnes talikko osuu sähköpaimeneen. Hitto! Kauhea väline. Varsa juoksee kiireen vilkkaa kertomaan kolleegoilleen, että noi laitteet on tytöt vaarallisia. Muut eivät usko, ennen kuin ovat itse ottaneet omat tällit. Ja silloinkin hyvällä tuurilla unohtavat koko homman viiden minuutin päästä. Ei kai moisesta voi tulla kuin hymy huulille? Iloiset puupäät.

Ajatellaan tätä ajanjaksoa niin, että vain kovimmat kestää tällaista tallielämää. Ei meitä heilauta tämän jäisen pimeyden ja jäykkien hevosten jälkeen mikään. Me vaan hymyillään koko vuosi marraskuuhun asti! Ja huom: päivä on jo pidentynyt useita minuutteja.

Tsemppiä talikonvarteen!

Joulun taikaa

Joulutytöt.

Joulutytöt.

Ihana aatonaatto! Ajan syntymäpäivänäni tallille kauniissa suomalaisessa säässä – sataa vettä, on jäistä ja rapaista. Matkalla näen kaksi ojaan ajanutta autoa, liekö toinen törmännyt tai melkein törmännyt peuraan, toinen kaiketi räplännyt kännykkäänsä ja sortunut ohjausvirheeseen. Noh, uskon, että henkilövahingoilta on vältytty, vaan jos toisin, niin kai se on joulu Jorvissakin.

Olen pukeutunut paksuimpaan mahdolliseen toppatakkiini, sillä kuvittelen meneväni pakkaseen. Jalassa minulla on topparatsastushousut, joiden vedenpitävyydestä ei ole varmaa tietoa. Jaloissa on napakat Sorelit, joissa olevat reiät pitävät pitäjänsä ns. varpaillaan. Ikinä ei tiedä mistä kohtaa saappaan huopainen sisäjalkine imaisee kaikki ympärillä olevat joet, järvet ja valtameret sisäänsä.

Joku viisas ja lempeä ihminen on ottanut jo Pullukan sisään. Nähdessään minut Pullukka kysyy avataanko joulukalenteri. Avataan vaan, ja sehän sujuu jo osaajan elkein. Harjaan ratsun ja laitan kävelytysloimen selkään. Aiomme uhmata sään jumalia ja lähteä maastoon, koska haluan lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ulkoiluttaa koiran ja hevosen. Koiran mielestä idea on hyvä, hevosta epäilyttää. Aina kun joudun hiljentämään vauhtia esim. jäisen lätäkön kohdalla, hevonen ehdottaa, että eikös tästä voisikin jo periaatteessa kääntyä takaisin? No ei voi, nyt käydään sovittu metsälenkki, vaikka kynsilakat meneekin piloille. Hevonen alistuu tahtooni. Onhan minulla synttärit, eikä hänellä.

Vettä tai vedenkaltaista happosadetta tulee ihan reilulla jumalan kämmenellä. Itse olen niin tiiviisti pakattu möhkäle, etten juurikaan häiriinny. Koira piehtaroi vähäisissä lumiköntsissä, ilo on otettava irti sieltä mistä sen saa. Hevonen pääsee tunnelmaan vasta kävelyretken puolivälissä, kohdassa, jossa sen pitää itse pikku aivoillaan ratkaista mistä kohtaa ylitetään/kierretään löllökohta. Se oikein terästäytyy ratkaisemaan tätä luonnon omaa Rubikin kuutiota. En häiritse, vaan keskityn pitämään vatsalihakseni hereillä, jotta ratsun äkkinäiset liikkeet eivät suista minua maahan. Näillä varusteilla tuskin pääsisin takaisin selkään enää koskaan. Suoraan sanoen en ehkä pääsisi edes ylös, jos olisin kallellaan. Olisi kai se joulu sekin, kyljellään metsässä. Yksi kaverini toivotteli Facebookissa hyvää joulua kaikille, missä sen vietättekin. Itse hän aikoi kaiketi viettää joulunsa Ison Omenan parkkipaikalla, yritettyään jo kolmatta tuntia sisään tai ulos sieltä. Joulu se on parkkihallillakin!

Maastolenkkimme päättyi siltä osin onnellisesti, että kukaan ei suistunut, kaatunut, karannut tahi pahoittanut mieltään. Myöskään ulkopuolisille ei aiheutettu pysyvää harmia. Hevonen melkein nauroi ääneen, kun pääsi takaisin omaan, kuivaan karsinaansa, jonka etualalla odottikin jo kiva tukku heinää. Eihän tämä paskempaa ole sittenkään, tuumi Pullukka ja huitaisi korvansa höröön. Koira olisi vielä vetänyt toisen mokoman lenkin, mutta tyytyi osaansa.

Tästä alkoi Pullukan kahden päivän joululoma, joka sisältää vuosittaisen rokotuksen.

Kavioliitto toivottaa lukijoilleen mitä myönteisintä joulua! Olkaa kunnolla, siihen mekin pyritään.