Erimuotoiset hevoset ovat ratsastuksen suola

Saatan olla tynnyri, mutta olen silti ihana muia.

Saatan olla tynnyri, mutta olen silti ihana muia.

Yhtenä päivänä, vuosia sitten, satuin olemaan Pullukan kanssa kentällä samaan aikaan kun eräs kilparatsastaja testasi myynnissä olevaa ratsua. Katselin kaihoisasti, kun ihminen otti hevosen hallintaansa nopeasti ja mutkattomasti. Hevoselle kaikki oli jotenkin heti selvää, näinhän me mennään. Hyppäsivät siinä melko isoakin ja hienosti. Ajattelin, että tuolla parilla ei ole mitään ongelmaa radalla. Sitten ratsastaja avasi suunsa:”Hyvin tää menee, ei siinä, mutta mä haluan kyllä enemmän hevosta tänne eteen.” Yritin siinä kuikuilla, että mitä, ja tajusin, että hevonen oli kaulastaan hyvin ohut ja myös melko lyhyt. Ymmärsin yskän. Itsekään en halua, että hevonen loppuu kesken.

Olen aina ihastunut hevosiin niiden kokonaisvaikutelman takia, hyvin harvoin niiden yksittäisien ominaisuuksien vuoksi. Joillain hevosilla osaan ratsastaa hyvin, ja niillä tykkään tietysti mennä. Pullukalla en ratsasta mitenkään ihmeellisesti, mutta sitäpä satunkin rakastamaan. Pullukan kanssa kaikki on väärin: hevonen on minulle liian pieni (160,5cm), se on helvetillisen leveä ja lyhyt. Minulla on pitkät, ohuet kintut, jotka on melko vaikea asetella estesatulaan hevosella, joka on kuin pieni tynnyri. Siis riippumatta siitä sattuuko se olemaan lihavassa vai laihassa kunnossa. Sen muoto on tynnyri. Tynnyrillä ei ole lainkaan yhtä helppo ratsastaa kuin silakalla. Olen aina jankannut, että tykkään, että hevosella on vähän runkoa. Olen alkanut miettiä onko se sittenkään kiva. Silakan selässä on niin paljon helpompi istua ympärillä ja ohjata istunnalla. Pullukalla on kiva mennä vasta silloin, kun se oikeasti nostaa selkänsä ylös ja alkaa kipittää myös takajaloillaan. Silakalla on kiva mennä muutenkin.

Kaula on kieltämättä myös hassu juttu. Jos kaula on hirveän ohut, tuntuu, että se on jotenkin heiveröinen. Erityisesti esteillä on ihanaa, jos on kaulaa, jonka päälle voi jysähtää juuri ennen kuin tippuu selästä.

Lapsena vedeltiin russ-poneilla ilman satulaa pitkin maita. Silloin oli oletusarvoista, että sieltä suistutaan, sillä jos poni laski päätään vähänkään alemmas, se hävisi kokonaan maisemista, eikä mikään estänyt naaman ja maaperän kohtaamista. Oli muuten melko ärsyttävää. (Ilmeisesti ei kuitenkaan tarpeeksi ärsyttävää, koska jatkoin lajin parissa.)

Sitten on niitä hevosia, jotka näyttävät esim. taluttaessa aivan hirveiltä klonkuilta, mutta puhkeavat ratsastettaessa kukkaan. Juuri siksi ulkonäön ei pidä antaa hämätä. Kauniilla hevosella ei tee mitään, jos sen ratsastettavuus on huono. Melkein kaikilla hevosilla on joku kohta, mikä menisi uudelleenvalinnassa vaihtoon. Se voi olla kovinkin omituinen: purentavika (parrot mouth), aivan kierot kintut tai notkoselkä. Silti siltä voi taittua temppu poikineen ja vieläpä hymyssä suin. Vertaan aina vanhoihin maratoonareihin. Katsokaapa joskus minkämoista hiihtäjää vaikka Helsinki City Marathonissa ylittää maalilinjan. Jos ne olisivat hevosia, moisella askelluksella ne lopetettaisiin heti. Pahimmat kenottajat ovat yleensä niitä, jotka ovat juosseet yli 100 maratoonia. Kroppa tottuu kyllä omiin omituisuuksiin, jos lihaskunnosta pidetään hyvää huolta.

Milloin on aika hankkia oma hevonen?

me3

The happiest woman on earth.

Olin eilen Pullukan kanssa hetkosen tunnilla. En ollut ihan kokonaan tunnilla, vaan hengasin tuntilaisten seassa ja tein samoja harjoituksia. Se oli kivaa! Harjoituksessa pidennettiin ja lyhennettiin ravia ja tarkistettiin välillä avut pätkällä avoväistöä. Oikein nauratti miten ankea olen. Tai no en ankea, mutta hidas. Järki tajuaa hyvinkin nopeasti mitä pitää tehdä, mutta fysiikka tulee noin vartin perässä. Pullukka-polo on lisäksi sen verran jumissa jäisestä kelistä, että sen takapään verryttelyyn menee kolme varttia. Joka talvi sama juttu. Mutta pointtini: oli hauskaa!

Muistelin ensimmäisiä tunteja ensimmäisen IHAN OIKEAN oman hevoseni, eli Jaskan kanssa. Ostin sille uuden satulan, koska kaverit sanoivat, että niin kannattaa tehdä. Ostin sellaisen, joka oli satulakauppiaan mielestä hyvä. Tulos: En pystynyt istumaan suorassa, vaan satula kippasi minut etukenoon. Palasin satulakauppiaalle ihmettelemään, mutta hän oli sitä mieltä, että ihan ok:lta näyttää. Vaihdoin penkin kumminkin. Koin olevani radikaali.

Alku Jaska-hevosen kanssa oli haastavaa. Se oli villi ja muutenkin ihan pitkin kyliä. Pyysin paikallista ratsastuksenopettajaa pitämään meille tuntia. Muistan tunnista sen, että hän katseli pää kallellaan ja hoki ”enemmän eteen”. Yhteistyömme ei jatkunut. Hänkin oli varmaan hyvillään. Nyt kun muistelen meidän menoa, olisin aloittanut ratsukon korjaamisen ihan jostain muusta kuin ”enemmän eteen”. Siinä oli jo lähtökohtaisesti niin moni asia päin seiniä. No mutta, apu oli tulossa! Seuraava opettaja olikin jo vanha tuttu ja sai meidät ihanasti ruotuun, toki ajan kanssa. Kaikki muut hommat suoritettiin lopulta mitä hienoimmin, paitsi vaihdot. Niihin ei Jaskan mielestä ollut mitään syytä. Esteradallakin esim. ristilaukka korvasi monesti laukanvaihdon ihan hyvin. Kehittyminen siis oli mahdollista!

Oikein naurattaa ajatellam miten pihalla sitä oli. Jaskan kanssa opin jänne- ja selkävamman hoidon. Opin myös kenttäratsastusta ja pukkisarjoissa pysymistä. Opin myös, millaista paskaa on ajaa hevonen klinikalle ja jättää se sinne – lopullisesti. Ja että siitäkin noustaan.

Aloin muistella näitä juttuja, kun eräs tallikaverini heitti, että perusta Katja talli, toisin hevoseni sinne. Aloin nauraa aika kovaa. Naurun syy oli se, että en tunne tietäväni hevosista yhtään mitään, vaikka olen hösännut niiden parissa 40 vuotta. Joka siunaaman viikko opin jotain uutta. Ratsastuksesta ei tietysti voi puhuakaan – siinähän kukaan ei ole koskaan valmis. Varsinkaan minä.

Hevosen voi siis ihan hyvin ostaa, vaikka ei tiedä mistään mitään. On jopa parempi, jos ei tiedä kaikkea. Mitä enemmän juttelet Vanhan Liiton Konkareiden kanssa, sitä enemmän he kertovat mitä kaikkea kauheaa heille on tapahtunut ja mitä voi tapahtua. Ja se on totta. Mutta voi olla tapahtumattakin. Autoilu on silti riskaabelimpaa. Siinä voi lähte henki tosi helpostikin. Jos malttaa hevosenomistajana olla avoin uudelle ja valmis pyytämään apua, se menee ihan hyvin. Sekään vaan! Ei se satu!

Kesän ensimerkit ovat tässä: Kavioliittoleirit 2018

Hyvät ystävät, nyt on lyöty kesän viihdeosio lukkoon! Kävin viikonloppuna Keiteleellä liikeneuvottelureissulla (katso kuva) ja saimme sopimuksen luotua. Täten ilmoitan siis seuraavaa:

Neuvottelu päällä Keiteleellä.

Neuvottelu päällä Keiteleellä.

KESÄN 2018 ENSIMMÄINEN KOTIMAINEN KAVIOLIITTOLEIRI ON 23.-27.7. WANHAN KOULUN TALLILLA, KEITELEELLÄ!

Viime vuodesta sanottua:

”Jos olet aina noin iloinen kun tulet kotiin, saat mennä toistekin Kavioliittoleirille”

”En tiennyt, että nauruun voi oikeasti kuolla”

”Järvivesi oli helvetin kylmää, onneksi oli punaviiniä”

”Ylitin esteen lisäksi itseni Kavioliittoleirin estetunnilla”

Ilmoittautua kannattaa ns. heti, koska kolme paikkaa oli viime näkemältä jo mennyt, eikä ensi kesänä mukaan mahdu kuin 12.

Mitä se Kavioliittoleiri sitten sisältää?

No kuule, siellä harjataan hevosia ja ratsastetaan. Sitten käydään hieronnassa ja yrttikylvyssä (itse, ei hevoset). Saunomista ja/tai savusaunomista ei pidä unohtaman. Aamu aloitetaan joogalla. Illalla istutaan joko toistemme tahi nuotion ympärillä ja nautitaan virvokkeita.

Minkämoista ratsastusta? Pärjäänkö?

No ihan varppina pärjäät! Kohteen hevoset ovat kilttejä. Ratsastus sisältää koulua, esteitä, Working Equitationia ja maaaastoilua. Kuka vetää maastot? No se kuuluisa tv-kasvi Katja Ståhl! Ja jos Pullukka on tolpillaan, se johtaa joukkoja. Näillä maastoretkillä ei olla hiljaa.

Lähde mukaan muuttumaan! Ota elämääsi uusi suunta! Tunne maalaisilma, koe heinä ja järvivesi! Kaulaile shetlanninponia! Mukana myös lammas ja sika, sekä kissa nimeltä Sauli Niinistö! Unohtamatta kahvila Kultarantaa, joka sijaitsee tallin pihapiirissä!

Lyhyempikin leiri löytyy, jos ei meinaa aika tai raha riittää: 19.-20.7.

Viime kesän lössi!

Viime kesän lössi! Kuva: Aila Roivainen

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu).

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu). Viime kesän rakkauskohtaus.

Maastoon lähöllänsä.

Maastoon lähöllänsä.

Porukka läks navettafestivaaleille.

Porukka läks navettafestivaaleille.