Mikä hevosrotu vastaa saksanpaimenkoiraa? Tai spanielia?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Luin viikolla kammottavan artikkelin: mistä tunnistaa, että koirani rakastaa minua. Minulla on kaksi hurttaa, joista toinen läpäisi kaikki viisi kohtaa, toinen yhden. Toinen haluaa kiehnätä kainalossani joka paikassa. Hän on paimen. Toinen on oman elämänsä Lenita Airisto. Hän menee mihin huvittaa ja milloin huvittaa ja puree tai ainakin haukkuu ohimennen aina jotain. Viihtyy yksin, sänkyni alla, ei päällä. Pitääkö minun romahtaa nyt?

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Iloitsen nyt lähinnä siitä, että hevosista en ole löytänyt samanlaista listaa. Koiria on niin helppo miellyttää. Jos tiedät koiran rodun, tiedät sen ominaisuudet. Palveluskoira  saa kiksit palvelemisesta, paimen paimentamisesta ja seurakoira hengailusta kimpassa. En ole kuullut vastaavia hevosista. Onko esim. Oldenburgeilla joku tietty tarve? Tai Selle Francais’lla? No se on ainakin selvää, että Gotlanninrussin päämäärä on saada ratsastaja alas, siksihän niillä ei ole säkää (vieläkö niitä muuten on jossain muuallakin kuin Gotlannissa? Siinäpä vasta viheliäinen eläin, noin niin kuin ratsastajan näkökulmasta) ja Shetlanninponin tehtävänä on hallita universumia yhdessä mäyräkoirien kanssa. Mutta esim. KWPN, jonka ilmentymä meillä seisoo tallissa – onko sillä muitakin tehtäviä kuin katsella ratsastajaansa yläkautta silmiin ja hypätä hyvin esteitä? Ja tuleeko se siitä onnelliseksi? Toteuttaako se jumalallista tehtäväänsä?

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Suomenhevosen perimmäinen tehtävä on todennäköisesti tarpoa ikämiehen kanssa metsässä. Onko se onnellinen hypätessään esteitä tai sipsuttaessaan koulua? Onko jalostus tehnyt siitä sisäsiistin? Eikö se kaipaa umpihankeen?

Entäpä meidän kuuluisa FWB:mme. Tällä hetkellä meidän FWB katsoo tehtäväkseen ryhmääntyä. Välillä on ohjelmassa kavereiden takaa-ajamista ja jos joku sattuu kävelemään tarhan ohi, juostaan porukalla katsomaan kuka se on. FWB:hän on päivän selvä maalainen! Meillä ainakin istuttiin Rusutjärvellä aina keittössä ikkunan ääressä ja ratsattiin jokainen ohiajava auto ja satunnainen kävelijä. Että mihis Riikonen on menossa ja onkohan Voutilaisen auto rikki. Tai kukas Lindbergin kanssa tossa menee? Onko niillä vieraita vai onko sillä taas uus nainen?

FWB on eläkeläisrotu! Valveutunut, kiinnostunut ja aina nähnyt ja kuullut kaiken.

Tänään KWPN:mme pääsee toteuttamaan itseään heittäytymällä yli esteiden. Saas nähdä onko korvat törrössä. Huomenna aamulla FWB:mme joutuu rotunsa vastaisesti yksin maneesiin parrakkaan miehen kanssa. Periaatteessa siis suomenhevosen hommiin. Katsotaan kuin käy.

Tyst! Ei enää sanaakaan!

Tyst! Ei sanaakaan enää!

Hevoset vanhenevat eri tahdeissa

Me ollaan ihan hyviä, vaikka ollaankin keski-iässä.

Me ollaan ihan hyviä, vaikka ollaankin keski-iässä.

Ensimmäinen oma hevoseni oli ihana Korppu. Tuo neuvokas kouluruuna hallitsi sekä vaativan liikkeet, että käsistä lähtemisen maastossa yli 25-vuotiaana. Kun sain hänet elämääni, hän oli 21 v. Aivan teini, jos minulta kysytään. Vielä 27-vuotiaan hän kiikutti ihmisiä mihin lystäsi. Kerran jouduin itsekin kävelemään maastosta kotiin, koska Korppu otti hatkat. Laukkasi kilomerin verran kovaa hiekkatietä eikä ollut moinaankaan.

Korppu.

Korppu.

Pullukka on nyt 16 ja puhun hevosesta ikääntyvänä olentona. Aivan hullua. Toki Pulde on synnyttänyt yhden lapsen ja hallinnut kilpa-areenoja 135-tasolla ennen 10 ikävuotta, mutta silti. Nuoreltahan se kuulostaa. Saattaapi olla myös rakenne, joka jäykistää toisinaan. Pullukalla ratsastetaan optimaalisella pohjalla optimaalisin elkein. Liikunta ja lepo pyritään jakamaan maksimaalisen hyvässä suhteessa ja ravintokin vielä. Hänestä välitetään JOKA PÄIVÄ, prhaimpina monta kertaa. Korppu pärjäsi muutamalla lenkillä viikossa.

Muistan aikanaan Korpun kanssa harrastessani törmäsin muinaiseen olympiahevoseen, Pakistaniin. Korppu ja Pakistan olivat saman ikäisiä (tuolloin kai 25) ja Korppu oli aivan nuorikko ja Pakistan totaalinen eläkeläinen. Toki Korppu oli myös pienempi, se vaikuttaa asiaan. Pakistanilla oli ollut rankempi työnkuva, ja tokihan se kuluttaa.

Olen törmännyt suomenhevosiin ja poneihin, jotka ovat raikkaasti yli kahdenkympin ja täysin vedossa. Puoliverisiin moisiin törmää harvemmin. Jotenkin niihin aletaan suhtautua vanhoina jo 15-vuotiaana. Miksi? Minä suutun, jos minulle tarjotaan penkkiä bussissa. En ole vanha, olen keski-ikäinen. Mihin joutui määritelmä, jonka mukaan 16-vuotias hevonen on parhaassa iässä? Eikö se enää pidä paikkansa?

Myös käsite ”nuori hevonen” on muuttunut. Aikanan muistan ratsastelleeni nuoria tuontihevosia, ja ne olivat 7. Ei saanut mennä harjoitusravia, koska selkä ei ollut vielä valmis siihen. Jaahas? Ei varmaan nykyään mielletä sillä tavalla?

Otetaan siis hevoset hevosina, iästä riippumatta. Ja ihmiset myös!

T. Keski-ikäiset Pullukka ja Katja

Varsojen kykyjen arviointi on kamalaa

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Eih! Taas Huippumalli haussa!

Lauantaina oli hevosmaailmassa vuorossa lasten vapaaohjelma. Se tarkoitti varsojen kiihdyttelyä pitkin maneesia. Irrottelua on ihana katsella, tarhassa kun ei ihan vielä pääse täysillä. Tukeva maa mahdollistaa valtavat liikesarjat. Yhdellä seinustalla oli taas estekuja, johon sai vapaasti eksyä ja jos sinne ei eksynyt, sinne ohjattiin. Ensimmäisenä hyppäsi nuori hevoinen, joka oli tullut autolla paikalle. Hän ei ollut koskaan hypännyt ilman ihmistä, joten oli aika äimänä omista kyvyistään ihan yksin. Seuraavana vuorossa oli meidän pieni Hilppa. En vieläkään ymmärrä  miten voi olla mahdollista, että minun Pullukkani on itse synnyttänyt jotain niin ihanaa. Ihan oikea hevonen!

Hilppa aloitti laajentamalla sieraimet äärirajoille. Sitten vedettiin sitä kuuluisaa, tahdikasta ravia ensin pari erää, sitten uutena numerona mukaan oli tullut laukka! Meidän lapsi osaa myös laukata, ahaa! Aikaisemmin laukka ei ollut kykyvalikoimassa oikeastaan ollenkaan.

Osaan ravin.

Osaan ravin.

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Osaan nykyään laukankin, kattokaa!

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

Nythän mä hokasin miten tää tehdään.

DSC_0097 (mini)

Hypyt eivät taaskaan aluksi meinanneet lähteä liikenteeseen. Pikkuhevo toljotti esteitä ja pysähteli jokaisen kohdalla. Yli kyllä tuli, mutta melko nahkeasti. Pari kertaa arvottuaan sille alkoi pikku hiljaa valjeta miten homma etenee. Sitten se laukkasi myönteisin korvin ihan itse kujaan ja hyppäsi koko setin läpi.

Katselin pientä tyttöä haikein mielin. Ollaan ilmoittauduttu Kyvyt esiin -katsastuksiin, mutta ei me kyllä uhata siellä ketään. Tosiasia on se, että meidän nuori nainen on pullea ja söpö tyttö, jonka jalat eivät ole venyneet pituutta, mutta keskivartalo vastaavasti on ihan hyvin kehittynyt. Hänellä on hurmaava, järkevä luonne, eikä hirveä kiire mihinkään. Semmoiset elementit eivät ole toivottuja varsankasvatuksessa. Halutaan skouppia, kinttuja, ravia, laukkaa ja herkkyyttä. Ja mikäli mahdollista, hyvä tekniikka hypyissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän Hilpalla on vain sopusuhtainen, pienehkö vartalo ja kaunis pää. En usko, että niillä eväillä jäädään historiaan. Minun kohdallani se ei ole kyllä ollut tarkoituskaan, mutta miten käy FWB:n? Ratsujalostusliitto haluaisi tietenkin, että laji kehittyisi ja hevoset olisivat aina vaan hienompia. Mutta kun hienommat on ovat niitä, joilla minä en tee mitään. Ne ovat liian reaktiivisia, liian herkkiä ja liian vaikeita. Ammattilaisen neuvo on, että osta itsellesi sellainen. Minä halusin kasvattaa sellaisen. Haluan tietää, mitä on tutustua hevoseen syntymästä asti. Nyt se tapahtuu.

Meidän kohdalla Kyvyt esiin on siis ihan puhdas opintomatka! On terveellistä käydä jossain nuoren kanssa. Kaikki on kotiinpäin. Hilppa on kuitenkin meille ihan täyden napakympin kimuli.

Meidän oma pikku Kymppi.

Meidän oma pikku Kymppi.