Dressagekisoissa Lissabonissa

 

talli

Lissabonin Ruskeasuon tallialuetta.

Arvatkaa kisasinko itse? Väärin! En kisannut. Olinhan kuitenkin kaksi päivää kohteessa, olisihan siinä ajassa pitänyt toki ehtiä ja kyetä. No, tämmöinen laiska sika vaan lähtee henkilöautolla katselemaan kun muut suorittaa. Karmee meininki.

Tilanne oli seuraava: ekana päivänä lomakohteessa nuori isäntämme voivottelee kovasti ettei pysty jäämään kanssamme hengailemaan, koska suuntaa Lissaboniin kisoihin. Oltiin että ok, mutta mekin tullaan. Hän ei osannut aavistaakaan, että asiakkaat saattavat olla IHAN OIKEASTI kiinnostuneita hevosista.

diogo-jr

Vien huippuheppamme Ecuadorin kisoihin Lissaboniin, mitäs siihen sanotte? Diogo Jr <3

Siispä lauantaina pikainen lounas ja kärry kohti Lissabonia. Matkaa oli jotakuinkin 120 km ja Lissabonhan oli täysin tuntematon kohde, ja epäiltiin myös kovasti miten keskustassa voi olla koulukisat. Ja ensinhän navipetteri veikin meidät jonkun hemmetin viraston pihaan. Virhe. Sitten löydettiin kohde uudestaan, onneksi sinne oli vain 4,2 kilsaa.

Ja jumankekka: sehän oli paikallinen Ruskeasuo! Tallit ja kaikki, siellä toiset verkkasi ja toiset suoritti. Vierekkäin oli kaksi rataa, lyhyt ja pitkä. Lyhyellä jumpsutti poniratsastajia kumpparit jalassa ja sivuohjat tanassa, pitkällä Pedro Torres -tasoiset maailman huiput. Ja kas, kun ponilaatikossa yksi poni heitti volttia ja lapsonen mätkähti ketoon, pitkän radan poikki ryntäsi oitis kaksi herrasmiestä tarkistamaan lapsen tilan. Ei hällä hätää ollut, mutta miesten reaktio oli ihana.

Ponilla riittävän iso satula.

Ponilla riittävän iso satula.

Nuorisolaisia.

Nuorisolaisia.

Piakkoin radalle menossa, ylvästä sakkia.

Piakkoin radalle menossa, ylvästä sakkia.

Itse aamupäivällä passagea jytkyttäneenä olin jo aika kunnolla inessä portugalilaisessa koulumaailmassa. Ja kesken kisojen nuori isäntämme raahasi eteemme hymyilevän vaalean naisen ja sanoi: ”Hei, tämä Mari on myös Suomesta! Haluatteko tutustua häneen?” No kerta kaikkiaan, kyllä! Ja kas, hänpä sattuikin olemaan sen päiväinen dressageguru että ei paremmasta väliä. Ja on tulossa Horse Showhun Working Equitationin puitteissa. Ja kertoi, että nythän tuolla radalla muuten meneekin paras ystäväni Pedro Torres, joka sattuu olemaan Working Equitationin maailmanmestari. Ok! Hän avasi meille puolessa tunnissa koko portugalilaisen ratsastusmaailman. Ihan paras henkilö!

Riippa (nimi muutettu) ja Mari Faria de Carvalho.

Riippa (nimi muutettu) ja Mari Faria de Carvalho.

Ecuador ja Joao. Nimessä kaiketi pitäis olla kaikki heitto- jne. merkkejä, mutta ei nyt ole. Sori.

Ecuador ja Joao. Nimessä kaiketi pitäis olla kaikkia heitto- jne. merkkejä, mutta ei nyt ole. Sori.

Tässä muuten viereinen, pitkä mies osoittautui piilohulluksi! Kisoissa ollaan niin hienona, mtta kuulemma piiskaa kopukoitaan ns. saunan takana. Hyi.

Tässä muuten viereinen, pitkä mies osoittautui piilohulluksi! Kisoissa ollaan niin hienona, mtta kuulemma piiskaa kopukoitaan ns. saunan takana. Hyi.

Go, Ecuador ja Joao! Tulivat toiseksi! Se saamarin piiskaajahullu voitti!

Go, Ecuador ja Joao! Tulivat toiseksi! Se saamarin piiskaajahullu voitti!

Eihän tätä voi kun rakastaa. Seuraavassa hetkessä tajuttiin, että eihän me olla syöty ikuisuuksiin. Alkoi ketoosi maistua jo suussa. Kysyttiin Diogolta mihin kantsii mennä lihapiirakalle. Hän sanoi, että ajakaa suosiolla Evoraan, siellä on kuulkaa hieno ravinteli lähellä majapaikkaanne. No sinne siis! Paljonko se nyt sitten haittasi, että jo puolessa matkassa oli niin pimeää, ettei nähnyt ajatuksiaan ja että perille päästyämme tajusimme, että ravintola on linnakkeessa/vanhassa kaupungissa, jossa on paitsi pelkkiä yksisuuntaisia, myös noin 1,5 metriä leveitä katuja. Eikä yhtään parkkipaikkaa. Paitsi yksi! Siihen. Ja unohdettiin se ravintola mihin piti mennä, mentiin ekaan mikä nähtiin: ENOTECA JOTAIN. Sinne. Heti kättelyssä kysyin tarjoilijalta missähän täällä on vessa. ”Meillä ei valitettavasti ole vessaa ollenkaan”, hän sanoi, ja minä meinasin alkaa itkeä suoraa huutoa, mutta heti perään hän lohkaisi ”ei vaiskaa, se on tuolla perällä.” Juma, mitä porukkaa! My kind of people. Työkenkinä jätkillä oli Converset! Portugalin maaseudulla!

Päästiin kotiin ja ruoka oli hyvää jne, mutta tärkein: päästiin Lissabonin dressage-piireihin.

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *