Hevonen vapaana, paetkaa!

FEI International Three Day Event Luhmühlen 2014, kuva: LudaStock

FEI International Three Day Event Luhmühlen 2014, kuva: LudaStock

Tällä viikolla olen lassonnut poikkeuksellisen monta hevosta, etenkin kun olen sairauslomalla ja olen pelkkä statisti tallihommissa. Hikoilu kielletty. Eilen pian sen jälkeen kun lapsi oli hiitattu Pullukan kanssa estetunnilla kuntoon, menimme vapauttamaan koiramme autosta. Hetki ennen kuin avasin auton ovet, huomasin kentällä villisti vapaana laukkaavan kaviokkaan. Ratsastaja oli pystyssä ja elävän näköinen ja minulla oli leipä kädessä, joten huusin hänelle ”MENE PORTILLE” ja itse loikin hevon luokse. Tokihan hevosta rapiseva leipäpaperi kiinnosteli, joten kiinni sain. Leipä sen sijaan oli niin pirullisen kovaa, että pikku hevosen hampaat onnistuivat vain imeskelemään sitä. Parempi kai sekin kuin ei mitään.

Samana päivän, jollei tuntina, lähdimme tallin pihasta autolla. Olin juuri ehtinyt asvaltille, kun ajajan puoleisesta peilistä kuului KRATS ja ohi viiletti JOTAIN. Sitten hokasin, että hevonenhan se siinä meni. Ei ollut sama heppa kuin aiemmin, tällä oli pelkkä riimu ja naru. Laukkasi aivan täpöllä asvalttitietä eteenpäin. Päätimme heti lapsen kanssa, että perään mennään. On muuten erikoisfiilinki jahdata hevosta autolla. Onneksi tallin kohdalla on kiharaista tietä ja huono näkyvyys, joten muut autoilijat ajavat yleensä aika hiljaa. Niin nytkin. Saattoi siinä jonkun leipäläpi revähtää kunnolla auki kun vastaantulija olikin kiireinen hevonen eikä Bemari. Pian heppa tuli hiekkatien ja soratien risteykseen ja toivoimme, että se valitsee hiekkatien, koska se päättyy järveen. (Olisikin ollut vielä mielenkiintoisempaa soutaa hevosen perään noin niin kuin jahtausmielessä) Se valitsi hiekkatien, jess! Ei kun perään. Heti kun olimme kääntyneet hiekkatielle, kopukka laukkasi kohti, olikin tehny uukkarin. Samaan aikaan peläten, että hevonen kokeilee autoomme hyppykykyjään, päätin kuitenkin pysäyttää auton ja avata ovet, jotta hevo ei pääse ohi. Hypättiin yksissä tuumin lapsen kanssa autosta ja alettiin mölistä mahdollisimman matalalla äänellä ”NOOO NIIIIIN, RAAUUHA, JOOOOOOO” jne. Ja kas, kiinni saatiin! Ja kohtakos sieltä jo pitkin peltoja laukkasi perässä myös hevosen omistaja. Molemmat säästyivät vakavilta vammoilta, hepalla pikku reiät toisessa jalassa. Loppu hyvin kaikki jne.

Noin viikko sitten lapsi oli kävelemässä orin kanssa tontin perukoilla ja sieltä tullessaan ilmoitti, että ”Äiti, tuolla on yks hevonen vapaana, käy hakemassa se talteen.” Sain koordinaatit ja menin hevonen luo. Hevonen ei selvästikään tiennyt olevansa jotenkin mieron tiellä, vaan katsoi luottavaisesti silmiin ja ihan kuin olisi hymyillyt. (Vähän niin kuin aiemmin Nuuksiossa karussa puolitoista vuorokautta ollut Pähkinä, liekö suokkien oma juttu.) Talutin hänet sitten karsinaan ja se oli hänelle ihan okei. Mietin mistähän se oli karannut, mutta kun ketään ei ilmaantunut, ajattelin että olkoot siellä.

Pullukkahan tunnetusti häipyy karsinastaan heti, jos siellä ei ole muonaa tarjolla ja ovea ei ole taka-, varmuus-, ja erikoislukittu. Hän ei erityisesti ole koskaan menossa mihinkään (jättänyt rehut rauhaan, ei paennut ulos), kunhan leuhkii omilla kyvyillään. Mikähän siinäkin on ideana? Sen sijaan jos suistun selästä esim. metsälenkillä, hän kyllä odottelee. Kerran putosin kun olin ilman satulaa ja mentiin niin valtavan lumi/oksamassan läpi, että se vei minut mukanaan. Sekä koirat että hevonen järkyttyivät hieman ja juoksivat vähän matkan päähän katsomaan mitä minä oikein sukeltelen. Odottivat kyllä siellä että sain taas elämänhallinnan kuntoon. Onneksi.

Mikä mahtaa auttaa siihen, että hevonen ei katoa paikalta? Jaa-a. Itse luotan aika paljon namusiin, jos hevonen tietää, että minulta ns. lohkeaa, miksi paeta? On hirveä riski, että muualta ei lohkea. Molemminpuolinen luottamus syntyy aikojen saatossa. Ja jonkinasteinen kiintymyskin kai. ”Ei se pärjää ilman minua” -asenne myös hevosen puolelta.

Muinoin aloitellessani edesmenneellä Korppu-hevosen kanssa olin maastoilemassa TODELLA lumisessa metsässä (taas). Oli nollakeli, joten hevosen kavioissa oli aivan karmeat korkkarit kun palasin tielle. Hyppäsin alas ja aloin takoa kakkuja pois. Hevosen mielestä idea oli tylsä ja hän katosi maisemaan. Soitin tallille, ja sieltä ne ottivatkin sen kiinni. Ei muuten ollut enää yhtään tilsaakaan. NOTE TO SELF: Älä pidä hännästä kiinni, se ai auta.

 

Kommentit
  1. 1

    muru sanoo

    Älä lassoa, kun et kuitenkaan osaa. Soitat vaan apua. Lähimmälle tallille 020202 tai peräti yks yks kakkoseen. Mutta älä tee mitään numeroa. Ne on vaan elikoita. Vai eikö nyt ollut muuta mediaa minne päästä. HALOO

    • 1.1

      katjastahl sanoo

      Mikäs sulla on kengässä kun noin reuhdot? Sanalla ”lassota” tarkoitin ihan normaalia kiinniottoa. Ja minkä ihmeen takia pitäisi soitta palokunta tai poliisit? Ja jos mun kirjoitukset noin riepoo, niin lue kirjoja, älä blogeja.

      • 1.1.1

        Paula sanoo

        Tykkään peukku peukku peukku Katja, ihan asiallinen kirjoitus TAAS. Murulla taitaa nyt olla joku isompi klimppi siellä.
        Ei näitä oo todellakaan pakko lukea, mutta ihanaa kun saa. Mun perjantain piristys.

  2. 2

    Kirmeli sanoo

    Jos sua Katja ei ois, niin maailma ois paljon pahempi paikka. Ja olis paljon enemmän niitä irtohevosiaki. Ja jos kaikki ois yhtä tolokun ihimisiä ku sinä niin maailma ois paljon parempi paikka. Aina sää vaan jaksat tehdä hyvälle mielelle!

  3. 3

    Kati Tihula sanoo

    Päivän naurut taasmonet kerrat itsekkin lassonnut omia kaviokkaita ja vähän muidenkin.Hauskaa näissä kirjoituksissa on sinun rikas sanavarasto jonka takia kai joku voi vetää herneet nenään .Kiitos ja kumarrus ☺

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *