Hjälp, kisat!

Kun olin ekan kerran elämässäni kisoissa, olin myös elämäni ensimmäistä kertaa krapulassa. Kyllä, äiti, näin se meni. Oltiin ystäväni Pälvin (nimi muutettu) kanssa oltu pikkusen Työväentalolla seikoilemassa nimeltämainitsemattomassa tuusulalaisessa kyläpahasessa. Eräs isompi tyttö antoi huikat Sorbusta ja siitä se ajatus sitten lähti, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ai että sitä halaili estottomasti rinnakkaisluokkalaisia poikia ja istui jopa jonkun sylissä. Siinä rajuuden aste. Äityi hieman pahemmaksi meno kun oli 20 lasissa.

Noh, kisat oli Järvenpään tallilla. Olin ilmoittautunut koulukisoihin Luukaksella ja esteille Hanneksella. Suokkeja molemmat. Kouluradan yritin tempaista mahdollisimman pian, jotta pääsen äkkiä kotiin. Siinäpä kävikin niin, että meno tulkittiinkin reippaaksi ja pisteitä ropisi! Voitto tuli niin, että läpsähti! Esteillä vastassa olivat aika pahat yksärit. No, me Hanskin kanssa vedettiin siihen malliin kylki maassa, että kakkostila irtosi. Tätä taustaa vasten tuumin, että aina kannattaa olla pikku pöhnässä kun lähtee radalle.

Ensi lauantaina on minun ja Unskin (hevoseni, nimi muutettu) ensimmäinen koetus. Tämä hevonen on hypännyt 140 moitteetta, minä en. Lapseni on noin 140. Senttiä, ei kiloa. Hallissa menin jopa hiukka radantynkää ja hienostihan se meni. Ei ongelmaa. Mutta: ulkona hevonen katsoikin parhaaksi vetää innarin yhdelä loikalla. Sillä oli vissiin kiire. Voi penaali. Nyt toivon syvästi, että kisat järkätään sisällä ja lämmittely on ulkosalla. Muuten olen tuhon oma. Pilaan kaiken itse. Mutta ei! Nyt ei saa vaipua. Pitää luottaa omaan peliin ja katsoa mihin se riittää. Niinhän ne sanoo.

Kävin Hipposportissa ruinaamassa satuloita sovitettavaksi, jotta suorituksemme olisi optimaalinen. Löytyi ihana Heritage. Perhana, taitaa olla kallis. Menen kirppikselle myymään omia vaatteitani, että saan satularahat kasaan.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *