Hyvä ratsastus, parempi mieli

Terveisiä olympialaisten harjoitusleiriltä Kirkkonummen Kylmälästä! Tai jonkun mielestä ihan siitä ei ole kysymys, mutta voin sanoa, että se on fiilis. Ratsastin nimittäin tänään timanttisen hyvin. Puretaanpa hieman tätä tapahtumaketjua

Minä en tiedä näistä asioista mitään.

Minä en tiedä näistä asioista mitään.

josko sieltä valkenisi miksi juuri tänään, miksi juuri nyt, olin niin julmetun taitava. Tyylilleni uskollisesti onnistuin tietenkin niin, että kameraa ei ollut lähimainkaan.

Päivä 1. No mutta. Olin toissa päivänä Pullukan kanssa maastossa keräämässä hirvikärpäsiä. Olihan se melko ärsyttävää, mutta koska kiusaaminen on muutenkin alaani, kiusasin Pullukkaa vielä kaupan päällisiksi pyytämällä häneltä hyväksyntää ohjasotteelle. Se ei hänelle käynyt, ei millään lailla. Suussa oli mukava kumikuolain, mutta silti: EI. Se on jo melkein huumoria kun otat höyhenotteen ohjasta, niin nenä nousee taivaaseen. En suostu. Korostaakseen vastarintaa hän saattaa vääntää naamansa sivuun niin, että näkee minut. Kuolain lenksuen hän katsoo minuun ja sanoo: EI. Tässä vaiheessa en ole lähes lainkaan vielä koskenut ohjiin.

Me tehdään usein niin, että polulla hän saa hiippailla niin kuin haluaa, mutta kun tullaan tielle (ihan pieni pätkä hiekkatietä), otetaan ohjat just in case. Mutta kun se ei rouvalle sopinut sitten. Pyysin melko helppoja asioita kuten esim. SEIS. Ei käy. Hän nousi takajaloilleen (etujalat lähemmäs 10cm maasta) ja uhkasi suistaa minut selästä (olinhan ilman satulaa). Senkin muija. Tepsuttelimme siinä hiekkatienpätkällä sitten  vaaditun ajan (ehkä 10 min), kunnes rouva suostui pysähtymään ja lähtemään liikkeelle – pyynnöstä. Mikä lie siinä sitten loksahti kohdilleen, mutta sen jälkeen hevoseni nousi kymmenisen senttiä korkeammaksi ja tunsin sen selkäfileet oikein kunnolla. Jumankekka! Kiipeilimme vielä jokusen mäen ylös työstäen selkää naama matalalla, ja voi itku miten häntä kaarella ja selkä ylhäällä hän tepsutti takaisin tallin pihaan. Maailman kevyimpänä ja joustavimpana hevosena. Tästä syntyi ajatus. Mitä jos Katja ratsastaisitkin vallankin ilman satulaa ja ottaisit ihan ehdan kontaktin hevoseesi JOKA PÄIVÄ.

Päivä 2. Tässä välissä luonnollisestikin lähti kenkä. Yksi harjoittelupäivä jäi siis väliin. Vastapainoksi siivosin parikymmentä karsinaa.

Päivä 3. Siivosin kymmenisen boksia ja läksin sen jälkeen jallittamaan hevosta laitumelta. Sain kopin heti ja Pullukka lampsi perässäni laatikolle. Lainasin naapurin Sannilta suitsia, jossa oli toisenlainen turparemmi kuin meillä ja myöskin uudenlaiset kuolaimet. Halusin olla kokeileva. No johan siinä heti alkumetreillä astuttiin ohjien päälle niin, että sekä ohjat menivät poikki molemmilta puolilta, että toinen poskihihna. Sillä tavalla.

Hyvin vahvasti tämän tyyppinen meno, mutta ilman takkia.

Hyvin vahvasti tämän tyyppinen meno, mutta ilman takkia.

Vaihdoin ehjiin vehkeisiin ja jatkoimme luontoon. Ensin pakollinen käyntikiipeily (tietty ilman satulaa) ja sitten maneesiin, koska TAIVAS MIKÄ SADE. Pullukka oli maneesissa ensimmäisen vartin oma, venkula itsensä. Sitten keskustelimme ainoastaan siitä, että jos pidän ohjista kiinni, se on ihan okei. En vetänyt yhtään, ei sitä voi vetää, se murenee koko eläin. Keskustelimme myös siitä, että jos pyydetään eteen, mennään eteen. JA VOI KUKKANEN MITEN HIENO SE OLI! Taas se vaan jotenkin yhtäkkiä nousi sieltä ja mä RAVAILIN JA LAUKKAILIN MILJOONIA KILOMETREJÄ ILMAN SATULAA JA OLI MAAILMAN HIENOINTA. Tehtiin napakoita, matkaavoittavia väistöjä ja voi veikkonen vaikka mitä. Eräs paikalla ollut alan ammattilainen kysyikin, että olisikohan sun Katja parempi mennä aina ilman satulaa, kun se kerran on silloin noin hyvä. Vastasin, etten varsinaisesti tiennyt, että tästä tulee näin hienoa, mutta harkitsen vahvasti.

Tajusin pari juttua (ai nyt jo, vastahan sä olet ratsastanut reilut 35 vuotta):

  • Ilman satulaa ratsastaessa ei tule kaiveltua pohkeella. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa. Se on hyvä asia.
  • Pelkällä liikkeelle ja seis -komennoilla saa ihmeitä aikaiseksi, kun vaatii äärimmäistä kuuliaisuutta
  • Ratsastaminen on sairaan kivaa
  • Rakastan Pullukkaa (sen kyllä tiesin)

En koskaan enää ratsasta satulalla.

 

Kommentit
  1. 1

    Miia sanoo

    Hahhaahhaaa, meikäläisellä on taas ”en koskaan enää ratsasta suitsilla”. Less is more, paitti luottamuksessa. 🙂

  2. 3

    Saarakka sanoo

    Minulla ei tällä hetkellä ole hevosta edellisen mentyä edes, mutta seuraava kaakki hankitaan seuraavin kriteerein: mukava selkä istua ilman satulaa. Muulla ei niin väliä.

    Koska ilman on parempi.

  3. 4

    sanoo

    Mä NIIIIIN tiedän ton tunteen satula-asian suhteen. Olen tullut siihen tulokseen, että mun hevoselle on mahdoton löytää satula, jonka se kelpuuttaa. On kokeiltu joustavaa ja mittatilausta, mutta lopputulos on aina se, että parhaiten hevonen toimii ilman satulaa. Siksi pelastukseksi on löytynyt bare-back-pädi, joka on yhtä mukava istua kuin sohva. Jalustimia siihen ei saa, mutta läpyskä on sen verran nihkeää materiaalia, ettei sieltä kovin helpolla horjahda alas. Suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *