Hyvähän sen on, kun…

Äiti on opettanut, että kateus on ihan turhaa. Ymmärrän toki, jos olet kateellinen minulle, koska olen hienoakin hienompi.

Äiti on opettanut, että kateus on ihan turhaa. Ymmärrän toki, jos olet kateellinen minulle, koska olen hienoakin hienompi.

Tällä viikolla on taas nähty monenkirjavaa kilvanratsastajaa kylillä näyttämässä taitojaan. Valtaisat virrat ovat valuneet ainakin Hankoon Seahorse Weekille. Ja missä kohtaavat ratsukot, äidit ja tyttäret, siellä on läsnä myös kateus, tuo ties-mistä kumpuava suomalainen tunne.

Aloitetaan vaikka ratsastustyylistä. Joillain on istunta kuin hansikas, joka on luotu pikku kätöseen. Eleettömin liikesarjoin he ohjaavat ratsujaan esteeltä toiselle, virheettä. Ihmekös tuo, kun on isolla rahalla ostettu tuollainen hevonen!

Jos ratsastustyyli sattuukin olemaan vähän hajanaisempi ja ulkopuolisen silmään jopa rämäkkä, pohditaan miksei ratsukkoa diskvalifioida, koska touhu näyttää niin kauhealta. Selässäkin se pysyy vain, koska sillä on isän ja äidin ostama, kallis hevonen.

Joku taas on ihmisenä epäsosiaalinen tai jopa tyly, joten hänen halutaan nähdä epäonnistuvan.

Suurin ongelma on usein se, että jollain muulla kuin minulla on varaa asioihin a), b), c) ja d). On hyvät varusteet, hieno hevonen ja iiiiiso hevosauto. Kuvaan kuuluu oletusarvo: nuo ovat rikkaita ja vihaavat meitä, koska emme ole rikkaita. Niiden hevoset on hienoja, koska niillä on varaa hienoihin hevosiin, ja niiden valkut ratsastaa hevoset niille valmiiksi. Me persaukiset joudutaan itse jumppaamaan hevosemme sellaisiksi, että niillä kehtaa kulkea. Jos MINULLA olisi rahaa, ostaisin…(ja tähän voi laittaa kaikki ne, mitä rikkailla on). Sitten olisin onnellinen. (lähde: hevostalli.net)

Mutta eipä se menekään niin. Kerran tuijottelin yhtä urheilijaa (ei ratsastaja) telkkarista ja mietin itsekseni, että onpas rasittavan täydellinen ihminen. Kaunis, maailman paras lajissaan, onnellisesti avioliitossa ja juuri palkittu merkittävästä urasta. Ehdin olla noin kaksi päivää kateellinen, kunnes luin jostain, että kyseisellä naisella on krooninen paksusuolen tulehdus ja miehellä vakavia mielenterveysongelmia. Siihen loppui kateus. Minähän en voi koskaan tietää mitä taustalta löytyy.

Tänä vuonna en ollut Hangossa, mutta viime vuonna olin, ja kylläpä se narina kalskahti korvaan. Ehkä osittain siksi en tänä vuonna mennyt ollenkaan. Minä tiedän, että jonkun rikkaus ei ole minulta pois, jollei se ole ihan asiakseen käynyt tyhjentämässä pankkitiliäni+kotiani+talliani (eikä siitäkään vielä rikkaaksi päädy). En myöskään tunne minkäänlaista kateutta sellaista ihmistä kohtaan, joka on nainut rahaa saadakseen hienoja hevosia. Ehkä kannattaisi itse kokeilla moista ennen kuin ryhtyy kateelliseksi. Rikas perhe saattaisi olla hyvinkin tarkka maineestaan, siitä hosuttaisiin joka mutkassa. Ehkäpä äiti ja isä olisivat ylisuojelevia jälkikasvuaan kohtaan, mikä johtaisi siihen, että minä olisin aina väärässä. Olisin aina epäiltyjen listalla, jos jotain sattuisi tai tulisi kärhämää. Ei olisi päivää, ettei minua kutsuttaisi onnenonkijaksi, joka toki olisinkin. Heräisin joka aamu sellaisen tyypin vierestä, joka ei olisi erityisen viehättävä, mutta mahdollistaisi sen, että saisin ratsastaa joka päivä maailman hienoimmilla hevosilla. Joku muu kuitenkin päättäisi myydäänkö ne vai pidetäänkö. Haaveilisin jatkuvasti pettäväni puolisoani, koska ympärilläni olisi paljon kiehtovampiakin persoonallisuuksia. Valehtelisin vuodesta toiseen äidilleni, että olen onnellinen.

Ehkä SITTENKIN olen ihan tavallinen tallukka. Tallissa halvahko hevonen ja päässä rajallinen annos kunnianhimoa. Ympäristöllä ei ole vääriä luuloja minusta, what you see is what you get. Tervetuloa porukkaan, hännillä on tilaa!

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *