Jännittää, mutta miksi

Elä sinä Katja jännitä turhia. Anna minä hoidan sen puolen Kyvyt esiin -kimarassa!

Elä sinä Katja jännitä turhia. Anna minä hoidan sen puolen Kyvyt esiin -kimarassa!

Se on kyllä kumma, tämä jännitys. En ole muistaakseni ikinä pelännyt hevosia. En ole myöskään koskaan pelännyt putoavani, tai että vauhti kiihtyy liian kovaksi. Olen aina luottanut siihen, että henkiin jäädään ja jos ei jäädä, niin paskaako sitä sitten itkemään. En siis turhia stressaile, mitä eläimiin tulee.

MUTTA ENTÄS TUNNIT. Aivan sairasta! Saatan jännittää jo edellisenä iltana miten tunti menee. Älkää kysykö miksi. Sama nimittäin tapahtuu kun olen osallistumassa esim. johonkin juoksutapahtumaan. Jännitän, että miten minun käy. Että mitä jos lopun kesken, vaikka miksi ihmeessä loppuisin? Sykkeeni saattaa nousta korkeallekin pelkästä jännityksestä. Uuvun myös alussa hyvin nopeasti (onko se nyt ihme). Sitten kun pääsen käyntiin, olen yhtäkkiä vahva kuin härkä ja saatan jatkaa maailman tappiin. Aivan ihmeellistä. Olen monet kerrat juossut alku matkan melkein takaperin, niin hiljaa, koska syke on ollut taivaissa. Sitten viimeiset 5 kilsaa juossut kuin jänö muiden ohi, koska hehän tekevät yleensä kuolemaa 15 km:n kohdalla, ja sehän on ihan normaalia.

Annapa olla jos on joku arvohenkilö väijymässä ratsastusta. Hyvä etten putoa, kun jännittää niin. Siis oma osaaminen! Mä en tajua. En siis pelkää esteitä, vauhtia, kaatumista tai mitään, ainoastaan sitä, että omat kyvyt yhtäkkiä katoaa ja tulee vitutus. Ilmeisesti mulle on käynyt niin, koska osaan pelätä sitä. Toisaalta, jos on ratsastellut enemmän tai vähemmän 40 vuotta, niin kai siihen semmoinenkin keikka mahtuu.

Ja ei viitsitä puhua edes kisoista. Saattaisi olla, että koulukisat eivät jännittäisi niin, koska olen valmiiksi täysin varma, että tyrin jollain tyylilajilla. Tämä ankea itsetunto vie mut vielä perikatoon.

Tätä taustaa vasten saatan vähän aavistaa miltä tuntuu kun pelkää, vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä.

Jännitän myös silloin kun lapsi ja Pullukka suorittavat. Meinaan pökrätä joka kerta. Olen ihan kuitti kisapäivien jälkeen.

Samaan aikaan toisaalla: voin tehdä suoraa tv-lähetystä mistä vain, milloin vain, vaikka kaikki kuolisivat ja romahtaisivat. Minä jatkan. Jos on katastrofi, minä hoidan, ei pulmaa. Villit hevoset eivät pelota minua yhtään, kyllä minä ne taltutan, tavalla tai toisella. Mitä suurempi hässäkkä, sitä tyynempi olen.

Niin että Dear Eki, mikä eteen? Tai ennemminkin Outi Impivaara tai Anna Andersén, miten pääsen tästä?

t.nimim. Jännittäjä -68

Kommentit
  1. 1

    Mira sanoo

    Tästä luennoi psykologisen valmennuksen luennolla maajoukkueen psyk. valkku Mia Stellberg.

    Ihmisillä on eri itsevarmuus eri rooleissa, ja esim. työroolin itsevarmuutta voi yrittää siirtää hevosen selkään. Vaikka mielikuvilla, tyyliin ”ratsasta mikrofoni kypärässä kiinni” -ajatuksena. Kuulostaa ihan hölmöltä mutta Mia kertoi oikein vakuuttavan esimerkin lääkäristä, joka kykeni siirtämään mielikuvilla työitsevarmuutensa ratsastuskentälle ja kohensi tuloksiaan huomattavasti.

  2. 2

    sanoo

    Hyvä Katja, jännitys kertoo että ollaan merkityksellisten asioiden äärellä. Se koittaa kertoa, että nyt tarkkuuttaa tekemiseen eikä hutkita. Siksi siis hyväksy jännitys positiivisena vireenä ja keskity tekemiseen ja läsnäolemiseen. Jännitykselle voi hymyillä ja hyräillä, perhosia vatsassa silitellä, ja siten säädellä mielen “hätäkeskuksen hälyytysnappia”. Ja päälle vähän itseluottamusta tukevaa sisäistä psyykkaamista, niin avot!

  3. 3

    sanoo

    Moi,

    Minulle eräs entinen valmentajani sanoi, että jos et jännitä, niin et oikeasti välitä. Siis jännittäminen on oikeastaan ihan hyvä juttu, olet siis ’hereillä’ asian suhteen.
    Mutta jos se menee liiallisuuksiin, niin se saattaa muuttaa muotoaan, jopa peloksi ja siitähän ei sitten välttämättä seuraa mitään hyvää (fight, flight, freeze).

    Jännittäjiä ja jännityksen syitä on monia. Oman kokemukseni mukaan niiden työstäminen on aina hyvin henkilökohtaista. Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi sinulle, ainakaan juuri kyseisessä tilanteessa. Kotona toimii yksi tekniikka, työpaikalla toinen ja harrastuksissa ihan jotkut muut. Me ihmiset olemme hyvin erilaisia ja toimimme aina omista kokemuksistamme käsin.

    Jännityksen työstämiseen on paljon hyviä harjoituksia ja tekniikoita.
    Joskus pari pientä kysymystä voi jo auttaa: Mikä on parasta mitä voi tapahtua? Entä pahinta? No, kumpaan minun kannattaisi nyt keskittyä?
    Vetovoiman laki ja ajatuksen voima ovat käsittämättömän tehokkaita näissä harjoituksissa. 🙂

    Ja jos teillä on mitään kysyttävää, niin olethan yhteydessä, autan mielelläni!
    t. Outi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *