”Jätkä ylitti esteen!”

Yhdessä me onnistutaan!

Yhdessä me onnistutaan! Kuva: Senja Rapila

Sain jokunen kuukausi sitten valtavan hyvän idean: opetetaan Novan Oku Luukkainen ratsastamaan, ja harjoitusten päätteeksi hän ylittää Horse Showssa Radio Novan oman esteen juuri ennen Novan sponssaamaa Six Bar -showta. Olin kai ajatellut, että jos ehtii harjoitella tarpeeksi kauan, niin mahdollisuust ylittää este eikä alittaa sitä, on suurempi. Ja sitten tuli kesä. Kuka nyt kesällä mitään sopii. Tuli syksy. Saatiin asia sovittua Novan ja Horse Shown kesken. Meikäläiseltä sattui löytymään passeli hevonenkin tarkoitukseen. Että ei kun usvaa putkeen! Paitsi että: aikaa oli enää kuukausi ja: mukaan halusi myös Okun radiopari Esko Eerikäinen. Hups. Pointtina koko hässäkässä tietysti se, että karvahatuille valkenee Okun ja Eskon myötä kuinka vaikea laji oikeasti on, ja vaikka estehyppy näyttää ihan iisiltä, ei se välttämättä olekaan sitä.

Pojat varustehuumassa @hipposport.

Pojat varustehuumassa @hipposport.

Ja sitten.

Ja sitten.

Ei meillä tilanteita pelätä! Vastoin päin, niin kuin lapsellani oli pienenä tapana sanoa. Marssimme porukalla ensin Hipposportiin hankkimaan pojille asianmukaiset varusteet. Esko halusi myös ratsastustakin. Sehän on tärkeä noin aloitusvaiheessa. Silinteristä hän myös haaveili, mutta se päätettiin vielä jättää kauppaan. Ehtiihän tuota suuntausta vielä miettiä.

Ensimmäisellä kerralla jäbät laitettiin vuorotellen Pullukan selkään kokeilemaan miltä hevosen liike tuntuu. Olivat aivan pyörryksissä. Ja koska Pullukka on niin kreisi ja raju, pojat saivat myös kokeilla puomin ylittämistä käynnissä. ”OKU MENI ESTEEN YLI! JÄTKÄ MENI YLI ESTEEN!!” huusi kannustava Esko Okun löntystellessä Pullukan kanssa puomin yli. Kyllä siellä selvästi ollaan motivoituneita asiasta.

Mistä mä piän kii.

Mistä mä piän kii. Kuva: Senja Rapila

Mistä ne ohjat meni.

Mistä ne ohjat meni. Kuva: Senja Rapila

Eskon vuoro tuli seuraavaksi. Hän oli sonnustautunut verkkareihin ja lenkkareihin. ”Missä on äijän ratsastushousut? Entä kengät?” ”En viiti käyttää niitä täällä tallilla kun ne tulee likaseks.”Ok. Ohjeistin, että housut voi pestä ihan hyvin pesukoneessa ja ratsastuskengät voi putsata satulasaippualla. ”Aijaa! Okei.” Hän oli miettinyt, että säästetään varusteita sinne Horse Showhun. Toisella harjoituskerralla Eskolla oli jo ratsastushousut ja kouluratsastustakki (!) päällä. Kengät vielä säälitti, niitä ei raaskinut laittaa jalkaan. Ratsastushousuja mies kehui mukaviksi. Se on positiivista plussaa! Monet ovat morkanneet ridahousuja homoeroottisiksi. Vaikka mitä vikaa siinäkään on.

Iloinen heppapoika.

Iloinen heppapoika. Kuva: Senja Rapila

pojat5

Kun käännetään, käännetään kunnolla. Kuva: Senja Rapila

Kaikki elää, jee!

Kaikki elää, jee! Kuva: Senja Rapila

Siispä, tähän mennessä tapahtunutta: molemmat osaavat ohjata hevosta haluttuun suuntaan lähes halutussa vauhdissa. Molemmat ovat jo ravanneet omaehtoisesti. Taluttajaa ei ole ollut missään vaiheessa. Perjantaina juoksutin epeleitä, jotta saivat roikkua selässä hervottomina. Se teki hyvää! Saivat ihan ehtoja oivalluksia. Samaisena perjantaina (siis eilen) kipaisin myös katsomassa Korumies Arvin treenejä Keravalla. Jurvasen Antin ohjaama Arvi haastoi pojat reeneihin kanssaan. Saas nähdä kuinka käy! Jos saamme kellot synkronoitua ja aikataulut osumaan, tulemme näkemään kiehtovan spektaakkelin. Sitä kohti!

Pullukan kommentit männäviikkoon: ”ihan sama. Anna ruokaa.”

Tänään käytiin lapsen kanssa lassoamassa Hilppa ja ystävänsä Raili laitumelta traileriin ja kotiin. Tytöt käyttäytyivät NIIN esimerkillisesti, että jäi voimaa auttaa seuraavaan kyytiin yksi emä ja yksi maitovarsa. Sanotaanko näin, että varsa ei mennyt koppiin omin jaloin ja kinttua oli kaikkiin ilmansuuntiin. Ei tarvi paljon kahvakuulailla tänään!

Kommentit
  1. 1

    Marja sanoo

    Osku&Esko siis todella aikovat _Sun_ Pullukalla häikäistä …jotain HIHS:ssä? Jottei Nova ole omiaan nettisuvuilaan, ja puheissaan jutustelleet?
    Oispa mahdollisuus olla paikanpäällä katsomassa.

    Pitäskö lähettää tsemiviestiä pojille?…

  2. 4

    Sanna Särkiniemi sanoo

    Huippu homma, tämä on niin hauskaa!! Hienoa että lähditte tällaista tekemään ja pojat rohkeasti mukaan. Ja vielä lisää yhteisiä juttuja vaan mukaan niinkuin tämä Arvin kanssa tapaaminen, saadaan hyvää viestiä maailmalle ratsastuksesta.

    sanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *