Kavioliitto goes western!

Ei tässä vielä mitään!

Ei tässä vielä mitään!

Jos on joitakin asioita maailmassa, joita en ole kokeillut, niin mainittakoon, että niitä ei ole montaa, mutta yksi niistä on western riding. Siihen tuli tänään muutos. Niin kuin tasapainoinen ja vastuunsa tunteva aikuinen tekee, minäkin lupasin kuskata lapseni Pullukan kanssa kisoihin – ja, kappas kappas, olla samaan aikaan Tampereella Tampere goes western -tapahtumassa ratsastamassa. Elikkä tosissaan siis kärräsin Pulden ja lapsen jo aamuvuoroon kisatallille (kiitos Petralle päivähoidosta) ja läksin itse Tampereeseen.

Paikalla Niihamassa oli nippu asian osaajia neuvomassa minua ja lainaamassa kallisarvoisia tarvikkeitaan ja eläimiään käyttööni. Samassa rallissa myös ainakin yksi kouluratsukko ynnä yksi perinteinen eurooppalainen ratsukko kokeilivat länkkähullujen temppurataa. Sivusta kun seurasin, niin kyllä se vaan on tiedätteko niin, että nuo länkkähevoset ovat aivan tavattoman herkkiä ja erityisen nöyriä ja mukavia elikoita. Avut olivat paikoin suorastaan päinvastaiset eurooppalaiseen menoon verrattuna, mutta ne kun yritti järkeillä (ohjilla ei tehdä about mitään, trailissa pysäytetään laittamalla kannukset kiinni kylkeen), niin hyvin se meni.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kannustimet on hyvä kiinnittää osaajan läsnäollessa.

Kaiketi huhut poikkeuksellisista kyvyistäni eivät ole saavuttaneet Pirkanmaata, sillä laukkahalujani kysyttiin melko varovasti. Kuulosti hieman siltä, että laukka voisi olla rajua näin yhtäkkiä, 30 ratsastusvuoden jälkeen. Voihan se toki ollakin! Mieluummin näin päin. Laukkasin kuitenkin kuin mikäkin rohkelikko, yli tehtävien ja reittien. Ja nämä hepathan pysähtyy kun sanoo ”hooou”. Ei meillä vaan! Joulupukin kanssa ne eivät siis liiku mihinkään.

Ihan helppo! Osattiin.

Ihan helppo! Osattiin.

Länkkäratsuina tavattiin paitsi tietysti painteja ja quartereita, myös arabi ja suokki. Ihan vallan hienosti kuulemma toimivat länkkähommissa! Maastakäsittelyä (joka on länkkäkuvioiden vakio) suosittelen myös ihan jokaiselle kaviokkaalle ja sen emännälle/isännälle. Ei katso rotua tai käyttötarkoitusta.

Ehkä päivän upein kokemus oli nousta reiningmestari Auli Kuisman Charlien selkään. Sillä hevosella on voitettu Suomen mestaruus ja siltä se kyllä tuntuikin. Ensin katselin miten Auli meni ja sen jälkeen pääsin kokeilemaan itse. Voi penaali, mikä hevo! Aivan pikkurillillä ratsastettava eläin! Kerrassaan keveydessään mykistävää luokkaa, näin euro-kopukoihin tottuneena. Jos jotain vikaa pitää hommasta etsiä, niin on se ehkä harmi, että reining on niin rankkaa takapolville, että eläkkeelle päästään jo 15-vuotiaana. Sliding stoppeja ei reenailtu ollenkaan, sillä Niihaman pohja on liian liukas siihen harjoitteeseen. Voi mennä heppa pyllylleen, siis enemmän kuin on tarvis.

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Auli ja Charlie (mukana myös Kavioliiton edustaja).

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Tiedän, kädet liian ylhäällä.

Lopuksi viiletin vielä kuolaimettomalla systeemillä yhden tehtäväradan läpi, mikähän se oli – ranch trail! Siinä tehdään vähän Working equitationin hengessä erilaisia tehtäviä, mennään yli ”sillan”, kävellään yli pressun, raahataan rengasta perässä ja avataan portti. Siinähän olinkin jo aivan ässä, olinhan harjoitellut WE:ia muutama viikko sitten.

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Väliaika! Kanakeittoa ja bändi!

Kaiken kaikkiaan kokemus oli aivan uskomattoman hieno. Erityisesti oli mahtava kokemus ratsastaa ITSE  se joku spin vai spinning. Voi vitja. Nyt sai Pullukka taas uuden harrastuksen. Videon lataan suosiolla Facebookiin Kavioliiton sivuille, kun tänne se aina takkuaa.

Ai niin, lapsi ja Pullukka tulivat sillä aikaa 90 cm:ssä toiseksi (tietty poni meni ohi)! Metrissä tuli yksi kielto ratsastajan möhlittyä hivenen. Mutta vain hivenen. Hyvä Pulde ja lapsi!

Pullukka ja päätön lapsi II

Pullukka ja päätön lapsi II

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *