Kavioliitto Korumies Arvin reeneissä

arvi2

Rakkauden mies ja rakkauden hevonen.

Perjantaina läksin kotoa Espoosta klo 14 viemään omaa lastani tallille, jonne on 20 km matkaa. Siinä ei ehtinyt edes tukka kuivua kun rakkauden hedelmä oli jo harjaamassa ratsuaan. Olin sopinut matkaavani Keravalle katsomaan Korumies Arvin reenejä ja olevani siellä neljän korvilla. Paikalla olisi myös Arvin tukipylväs ja valementaja, esteratsastaja Antti Jurvanen. Pojat olivat yksissä tuumin avanneet medialle suunsa kiusaamisesta. Voin sanoa, että ennen näiden rohkeiden miesten avautumista en edes tiennyt, että hevospojat saivat kuulla tallin ulkopuolella kunniansa. Uskomatonta paskaa, sanon minä. Mutta kaikkihan tietävät, että keskivertomies PELKÄÄ hevosia, joten voimme vaina arvella vaikuttimia.

No niin, ostin siis Mäkdonaldsista kaffen ja cookien matkan ratoksi. Ja onneksi kahvi oli iso, sillä jumalaare se matka Veikkolasta Keravalle kesti! Käytännössä matkaa oli siis 57 km, eli ei mikään pitkä matka, mutta. Olin mukamas ovela kun en mennyt Kehä I:lle, joka on takuuvarma seisomisen paikka. Menin Kehä III:lle, jossa seisominen toden totta alkoikin vasta Tikkurilan kohdalla. Tässä vaiheessa luonnollisesti kirosin, etten ollut valinnut Tuusulantietä. Mutta, kakka oli jo housussa (onneksi ei oikeasti). Matkustin pätkän verran Vanhaa Lahdentietä ja pätkän motaria, ihan hirveetä jumittamista joka puolella. Perillä olin jo heti klo 17.00. Samaan aikaan poikani kotopuolesta soittaa, että ”millon tuut? jätin avaimen kotiin ja oon koirien kansa ulkona”. No en ehkä ihan heti.

Onneksi Arvin tunti olikin vasta alkamassa. Kävin morjenstamassa itse maestroa, joka oli juuri pussaamassa Ella-hevosta karsinassa. Päädyin taluttamaan hevosen maneesiin, koska Arvi ja äitinsä lähtivät etsimään turvaliiviä. Hyvä! Kannatetaan!

arvi3

Äijät ryhtymässä äijäreeneihin.

Sitten saapui valmentaja Jurvanen, jonka avuksi ryntäsin heti. Rakenneltiin Arville rataa. Kyselin Antin omista suunnitelmista, mutta mies totesi olevansa käypää GP-hevosta vailla. Keskittyy siis valmennushommiin. Samaan aikaan Arvi verkkailee itsenäisesti. Hevonen vaikuttaa oikein ystävälliseltä eläimeltä ja onkin kuulemma talon luottoratsuja. Arvi paljastaa, että Ella on yksi vaihtoehto hänen omaksi hevosekseen. Muitakin on jo käyty kokeilemassa siellä täällä, mutta se oikea on vielä hakusessa. Ei saa kuulemma olla liian säpäkkä. Se on hyvä, että Arvi tietää mitä haluaa.

arvi4

Selvästi ammattikuvaaja kun on niin hienoa jälkeä.

Enpä ole ennen törmännyt 11-vuotiaaseen kaveriin, joka tekee töitä ja säästää omaan hevoseen. Ja raha on kuulemma käytännöllisesti katsoen jo kasassa! Äiti komppaa vieressä, näin on. Arvi ja äitinsä Taija ovat napakka parivaljakko, puuhaavat hyvin yhteen. Pikkusiskon ilmestyessä keskelle maneesia Arvi huolestuu heti. ”Sinä et voi olla täällä keskellä, ettet vaan jää hevosen alle”, Arvi komentaa. Pikkusisko juoksee katsomoon turvaan.

Alkuun pompittiin ihan pieniä.

Alkuun pompittiin ihan pieniä.

Niin kuin kuka tahansa 11-vuotias estetykki, Arvikin haluaa tietää estekorkeudet. Sillä on väliä. ”Ootas Katja kun näet, kun mennään isoa!” Minäpä ootan. Arvilla on nappi korvassa, Antin komennot eivät juurikaan kuulu ulkopuolelle. Homma etenee kuin juna, Arvi tekee työtä käskettyä ja esteitä nostetaan. Välillä pojat kerääntyvät keskelle kenttää vitsailemaan. ”Jatketaas”, sanoo Arvi ”meillä on enää 10 minuuttia aikaa.” Ja niin esteet nousevat taas vähän. Lupaan olla silmä kovana, kun Arvi ylittää 105 cm okserin. Ja sehän menee kuin vanhalta tekijältä.

Kesken tunnin on hyvä vähän vitsailla! Pysyy tunnelma!

Kesken tunnin on hyvä vähän vitsailla! Pysyy tunnelma!

”En oo vielä ollu kisoissa, mutta aion mennä kun hevonen löytyy” , vastaa Arvi kisakyselyihin. ”Sillon pitää treenata kovaa, 6 päivää viikossa.” Siinä on miehellä fokus kohdillaan. Pyrkikää samaan, ikäloput.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *