Kenellä on valta?

Me puolivallattomat.

Me puolivallattomat.

Oli aika, jolloin kuvittelin, että Ratsastajainliiton hallitus on täynnä rikkaita ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä, jotka sopivat heille. Toisin sanoen minulla ei ollut hajuakaan keitä siellä oli ja mitä päätöksiä siellä tehtiin. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en oikein tiedä vieläkään. Sen tiedän, että kukaan kilparatsastaja ei halua olla huonoissa väleissä liiton kanssa, mutta jos on tarpeeksi paljon rahaa, voi olla piittaamatta koko liitosta ja yksinkertaisesti harrastaa ja kilpailla ulkomailla. Mitäpä Suomesta, se on niin pienikin. Ja kaikki on ihan tyhmiä ja ne ei tajuu.

Oli aika, jolloin ratsastuksenopettajalla oli valtaa. Opettajat olivat kireäpinnaisia ja auktoriteetti pullotti heidän otsasuonissaan. Olen varma, että se johtui siitä, että ravinnon ja levon suhde ei ollut tasapainossa. Opettajia ei ollut hirveän montaa ja ne huusivat kovaa. Ei jäänyt epäselväksi jos olit lahjaton tai sinulla vain sattui olemaan kädetön päivä. Tallin omistajista kukaan ei oikein tiennyt mitään, he olivat mystisiä hahmoja. Sellaista sanaa kuin ”valmentaja” en nähnyt koskaan nuoruudessani. Kai niitäkin oli, koska luin joskus Hippoksesta herrasta nimeltä George Morris. Muistan jopa ihmetelleeni 2000-luvun alulla, kun kaverini sanoi menevänsä valkkuun eikä tunnille. En ymmärtänyt, sillä kaverini ei kisannut oikeastaan ollenkaan. No, silloin tunnin nimeksi vakiintui valkku.

Ratsastuksessani oli tauko 90-luvulla. Kun palasin takaisin tallille, ratsastajista oli tullut asiakkaita ja heillä oli valtaa. Ratsastajat olivat sillä aikaa hokanneet, että tunneilla käyminen on Palvelun Tarjontaa, ja palvelulta piti siis vaatia laatua. Se on joissain paikoissa vieläkin vaikea hahmottaa. Myöskin jokusen asiakkaan on vaikea hahmottaa, että hevosia ei asiakaspalvelu kiinnosta. Jos hevo ei kulje, niin sitten se ei varmaankaan kulje, ja syy olet useimmiten sinä, senkin ratsastaja. Ratsastuksenopettajalle annettu palaute ei johda kehityskeskusteluun hevosen kanssa, eikä se muuta reagoimista apuihisi. Paska laji.

Ratsastuskoulut ovat tippuneet ikävään koloon. Heinien ja kuivikkeiden ja ties minkä hintojen noustessa koko ajan tallit pyörivät plus-miinus-nollilla kuusta toiseen. Jos yksi hevonen alkaa ontua, ollaan pulassa. Asiakkaalle ei voida sanoa, että mene muualle jos täällä on niin hirveää, ja narina jatkuu ja tunnelma kärsii. Tallilla on hirveää käydä tai olla töissä, jos jotkut tahot eivät arvosta toisiaan. Asiakkaan valtaa kunnioitetaan kyykyssä.

Nykyään yksityishevosia on monella. On kimppahevosta, kilpahevosta ja vossikkaheppaa. Yleensä ei-niin-vakavasti-ratsastavat haluavat tyrkätä pokunsa talliin, jossa on a) hyvä porukka ja b) hyvät maastot ja c) ainakin hyvä kenttä ellei jopa maneesi. Kilpailevat ratsukot taas tykkäävät muuttaa valmentajiensa talleille. Siellä puhuukin sitten jo raha. Mitä enemmän syydät rahaa valmentajaan, sitä tarkemmassa syynissä sinulla on oikeus olla. Tällöin valta siirtyy välillisesti valmentajalle. Rahaa vastaan valmentaja ottaa vastuun siitä, että ratsukko pärjää. Sekä hevosen että ratsastajan pärjääminen on valmentajan kunnia-asia. Jos valmentajan metodit eivät pure, kilparatsastaja kerää hevosensa ja vaihtaa vallankäyttäjää. Jonkun on pakko onnistua, koska ollaanhan me niin hyviä. Valta on siirtynyt rahalle. Raha etsii seuraavan kohteen, joka nostaa ratsukon tasoa, mikäli se on mahdollista. Ja kenellä valmentajalla on taloudellisesti varaa sanoa, että ei kiitos, ei teistä taida tulla kuule mitään? Tai että kiitos, ottaisin sinut mielelläni, mutta äitisi/isäsi on niin hullu, etten kestäisi ilman mielialalääkkeitä montaakaan viikkoa? En usko että monellakaan.

Miten ihanaa on olla keskinkertainen ja melko köyhä. Tippuu automaattisesti vallankäytön ulkopuolelle. Minulla on valta tehdä hevoseni kanssa mitä haluan ja millä tallilla haluan. Minun velvollisuuteni on näyttää sellaista naamaa tallilla, että siellä viihtyvät muutkin.

Kiitos ja kuulemiin.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Siinäpä se. Tällaisen keskirahaisen pitää vain yrittää olla kiva ja roikkua siellä, minne rahat riittää. Ja yrittää toivoa, että siellä, minne rahat riittää, olisi hyvä niin hevosen kuin ratsastajankin.

  2. 2

    Aikuisratsastaja sanoo

    Tallilla kivat hevoset, hyvä toimintaympäristö, mutta opettajat eivät kommunikoi keskenään, tieto ei kulje. Ollaan jääty vanhaan asetteluun ratsastuksen opettaja on tallin suurin ja hierarkiassa korkein, oppilaat, saavat rahalla armon kiivetä milloin minkin hevosen satulaan. Jos haluaa ratsastaa kehittyäkseen, käsketään ostamaan oma hevonen.
    Ei haluta ymmärtää mistä se raha opettajankin palkkaan tulee.
    Asiakaspalvelu-sanan sisältöä ei tunneta.

    • 2.1

      yks ope sanoo

      Vaikea on olla se ope, joka onnistuu oleellisesti kehittämään oppilasta, joka valitettavan usein nykyään on huonokuntoinen, enemmän tai vähemmän ylipainoinen, ja vaikka olisi hyväkuntoinenkin, mutta ratsastaa 1-2 krt viikossa. Eli käsittelee hevosta noin 1h – 1,5h yhden tai kaksi kertaa viikossa! Poislukien tietysti loma-ajat, sairaspäivät, ylityöpäivät jne, eikä näe edes etäältä hevosta muina päivinä viikossa. Helppohan sellaiselle ”hevosentuntijalle” on ratsastuksentaitoa opettaa.. Kyllä sen hyvin tietää mistä se raha opettajan palkkaan tulee; siitä maksetaan kun saa oppilaat viihtymään ja osaa uskottavasti olla innostunut opettamaan niitä kaikkia edellämainittujakin.

  3. 3

    Riitta Ruuskanen sanoo

    Onko nuo kommentit jostain sieltä Kehä ykkösen ja kolmosen välimaastosta? Tulkaatten tänne Satakunnan metiköihin!
    Mulla on tässä vieressä ainaskin kaksi tallia joissa kummassakin kunnioitetaan yhtä – ja vain yhtä – asiaa. Ja se on kuulkaas se hevoinen.
    Jos hän ontuu tai muuten sairastelee, niin sitten annetaan se lepoaika. (piste)
    ! (huutomerkki)
    Sitten tällaisella ikuvanhanuorikko ratsastelijalla on pari vaihtoehtoa, joko jätät ratsastamatta sillä suosikkihevosellasi tai istuu uuden selkään hän! Tai kun hevoinen on toipilaana, niin terapiaa saa kumpikin. Mennään satulatta metsäpolkuja. Kumpikin tunnustellen. Miltä jalka tuntuu. Ja miten vähän hevosen selässä tämä ikuvanhanuorikko hevospelokki voikaan enää pelätä.
    ——
    Suom.huom: ’ikuvanhanuorikko’ = yleisesti ja spesifisesti ottaen reilusti yli 50 v. nuorikko, joka aloitti ratsastuksen ensimmäistä kertaa eläissään. Vrt. termi ’tätiratsastaja’; jatkaa tyttöaikojen ratsastusharrastustaan.

  4. 4

    Aikuisratsastaja tallilta sanoo

    Katja kirjoittaa niin osuvasti, näitä on nautinto lukea. Hyvä Katja!

  5. 5

    Maarit L sanoo

    Kiitos, kiitos ja kiitos Katja!

    Sen sataa kertaa on pitänyt kommentoida tekstejäsi, tyylisi on aivan lyömätön. Et myöskään kaihda sanoa asioita suoraan ja nostat kissan, tai ehkä paremminkin hevosen ja/tai ratsastajan kaikkine omituisuuksineen, pöydälle. Huumorintajusi osuu ja uppoaa. Eilen töissä lounaalla olin tippua tuolilta minäkin – tulipa nyt tällekin wannabe-kouluratsastajatädille selville mikä tässä on ollut pielessä: varusteet, tai siis niiden puute taii väärä merkki, mutta ennen kaikkea vääränlainen rehu!

    Tämän kirjoituksen innoittamana voin nostaa metakan ratsastuskoululla, ja toivottavasti saan yllytettyä kanssaratsastajat mukaan: vaadimme että tuntihevosille aletaan syöttää sitä peräänantorehua! Jo tulee kuhinaa kisaradoille ja % kohenevat…

    No niin, innostuin. Mutta, on ollut mielenkiintoista seurata miten moni asia on muuttunut hevosmaailmassa. Palasin satulaan syksyllä 2012 reilun 20 vuoden tauon jälkeen. 10-vuotiana alkeiskurssilaisena70-luvun lopulla pärjäsi mainiosti farkuilla ja vanhoilla Kontio-kumisaappailla. Harvalla hevosella oli turparemmiä, jos pudottiin selästä niin pyyhittiin kurat, räkä ja kyyneleet ennen kiipeämistä takaisin satulaan. Jotenkin silti pärjättiin…

    Aurinkoista viikon jatkoa!
    Maarit L. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *