Kenelle saa huomauttaa ja mistä?

Älä sano mitään, äiti.

Älä sano mitään, äiti.

Juttelin estevalmentajani Manuelin kanssa eilen pitkään. Yksi asia, mistä halusin kuulla hänen mielipiteensä, oli onko opettajan/valmentajan vastuulla huomauttaa jos hevonen on hänen mielestään kipeä. Manuel vastasi että totta helvetissä on! Ja sen pitäisi olla jokaisen hevosihmisen velvollisuus, hän jatkoi. Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään asiaa. Me ihmiset olemme melko kovia loukkaantumaan (henkisesti), joten harva uskaltaa sanoa, vaikka syytä olisi. Eikö totta?

Muistan miljoonien vuosien takaa pari heppaa, jotka olivat omani tallikavereita. Molemmat olivat lähempänä kahtakymppiä kuin kymppiä ja JÄÄTÄVÄN lihavia. Siis todella ymmyrväisiä. En sinänsä hätäänny pulleista hevoisista, jollei se pulleus ilmesty yks kaks. Meitä on moneen junaan. Mikä sen sijaan kiinnitti huomioni, oli että molemmat hevoset klenkkasivat erittäin rajusti. Siis ei mikään epäpuhdas, vaan selkeä, vaikea ontuma. Käveleminen näytti todella vaivalloiselta. Tätä jatkui ainakin kuukausia, en muista enää tarkkaan. Minä ja pari muutakin tallikaveria kyselivät hevosten omistajalta, että ootko huomannut, että ontuvat molemmat aika pahasti. Hän totesi tietävänsä, mutta ne kuulemma ovat sellaisia. Huomautettiin röyhkeästi merkittävästä ylipainostakin, että vaiva saattaa pahentua pelkän läskin ansiosta. Hevoset eivät hänen mielestään olleet mitenkään erikoisen paksuja. Saatoin sanoa, että jollei nuo parane, niin miettisin vihreämpiä laitumia. Omistaja siihen, että ei hän voi laittaa niitä pois, kun lapset tulisivat liian surullisiksi. Lapset olivat alle kouluikäisiä. Jassoo.

No, seuraava yllätys tuli, kun toinen tammoista astutettiin. Raskautta seurattiin innolla ja ultrastakin kurkistettiin tilanne tiineyden alussa, niin kuin tapana on. Varsa siellä oli. Sitä sitten odotettiin kuin kuuta nousevaa ja talliin asennettiin kamerat. Omistaja valvoi öitä. Yliaikaa rupesi olemaan jo kolmisen viikkoa, kun eläinlääkäri pyydettiin tutkimaan onko kaikki okei. No ei ollut, tamma oli luonut varsan jo ties milloin. Se oli enää muodottoman paksu. Hups.

Niillä main nainen muutti hevosensa pois. Toivon, että kopukat kasvavat edes nyt koiranputkea jossain kuohkeissa mullissa.

Tämä oli ääriesimerkki. Köykäisempiä näkee jatkuvasti. Ratsastamisesta riittäisi toki sanottavaa melkein jokaiselle, mutta se lienee turhahkoa, sillä harva oppii ratsastamaan, jos ohikulkija huomauttaa, että ratsasta paremmin. Tosin kai sekin on mahdollista. Olen itse hirmu mielelläni aina neuvomassa, mikä on esimerkiksi tyttäreni mielestä aivan hirveää (ymmärrän), mutta olen pyrkinyt kehittämään neuvomispakkoani kyselevämpään suuntaan. Se yleensä toimii paremmin. Että oletko kokeillut…?

Miten sitten itse otan vastaan kommentit? Riippuu asiasta. Juuri viime viikolla ystäväni hyppäsi Pullukalla, koska olin itse jossain keuhkoödeemassa. Pullukkahan ei tunnetusti anna mitään ilmaiseksi, joten kaverilleni tuli hiki, mutta hyvin se meni. Estehyppelyn jälkeen kaverini totesi ystävällisesti, että Pullukalle tekisi hyvää, jos se läpiratsastettaisiin kerran viikossa. Ah, naurahdin, Pullukkaa on läpiratsastettu kerran viikossa jo ainakin kaksi kuukautta. Se on tuommoinen! Yhdessä hetkessä aivan ässä, seuraavassa täys pökkelö ja kaikkea siltä väliltä. Voitte kuvitella kuinka monta vinkkiä olen ottanut vastaan. Ja täytyy sanoa, että osasta olen sydämistynytkin. Se vaan vituttaa kun hevonen ei kulje. Olen myös kääntänyt takkiani noin 50 kertaa ja kehittynyt itse oman hevoseni ja sen satuloiden ja kiputilojen arvioijana. Kaikkea on kokeiltu ja tullaan kokeilemaankin. Pullukka on erikoismuija, ja niillä mennään. Niin kauan kun tiedän sen olevan terve, saa tulla neuvomaan ja jopa kokeilemaan. En loukkaannu yhtään, jos joku keksii pyörän. Mutta siitä loukkaannun, jos asia esitetään ylimielisesti.

Itse olen monet kerrat ratsastessa kysellyt ympärilläni ratsastavilta paremmilta, että mitä tekisit nyt mun asemassa. Välillä sitä vaan niin uunona noiden tammojen kanssa. Harvoin olen saanut apuja niitä kysellessäni.

Loppukaneetiksi kysyisinkin teiltä, kavioliittolaiset, mistä te huomautatte kanssaharrastajille? Gramaaneista? Raipan käytöstä? Kannuksista? Vinoudesta? Varusteista?

Ja voiko niistä sanoa?

Kumpi on tärkeämpää, naapurisopu vai hevosen hyvä?

Kommentit
  1. 1

    Erin sanoo

    Mä tiedän moniakin asoita, mutta kun en osaa itsekään niin pidän suun kiinni. Helpompi sanoa kuin tehdä. Olen erakko ratsastaja. Kerran toinen huomautti että hei se hevonen on ep. Voi miten raivoissaan olin eka sanojalle vaikka oikeasti olin pettynyt itseeni etten tajunnut. Seuraavalla kerralla luotin omaan arvioon että hevonen on jo käynnissä ep ja siitä
    Se alamäki sitten lähti.

    Olis niin kiva neuvoa mutta enpä mä kehtaa. Mun lempi lauseet kuitenkin jota viljelen ”kouluratsastajana” on ”hevosen pitää osata kävellä ensin oikein ennen kuin se osaa ravata”. 😉 Että vink vink kaikki laukka kaahaajat jotka ei jaksa käyntiä mennä ja haukkuu valmennuksen paskaksi kun mentiin käyntiä niin paljon.

    Mutta kun omat taidot kehittyy osaa muidenkin ratsastusta katsoa erilailla. Hevosen liikkeiden tulkinta harjaantuu kokoajan.

    • 1.1

      Erin sanoo

      Irtonainen lause ”olen erakko ratsastaja” tarkoittaa että en jaksa yleensä hirveästi puhua mitään tallilla. Oikeasti olen muuten puhelias tyyppi. Eli minut varmaa tulkitaan joko ylpeänä tai ujona vaikken ole kumpaakaan – haluan vain olla rauhassa.

  2. 2

    Elli sanoo

    Huomautan, jos hevosta kohdellaan epäreilusti. Epäpuhtaudestakin (jos sellaista huomaan) saatan mainita tyylillä ”oletko huomannut, että…” Varsinaisesti neuvomaan olen liian lahjaton, mutta epäreilun käytöksen tunnistan ja siihen reagoin kyllä.

  3. 3

    sanoo

    Meidän tallilla paikan omistaja on myös meidän valmentaja, ja hän on hevosten terveydentilan suhteen todella osaava ja kokenut. Monta ongelmahevosta on siellä saatu kivuttomiksi ja toimiviksi oikeanlaisella hoidolla ja ratsastuksella. Hevosten tilaa arvioidaan suorapuheisesti kaiken aikaa, eikä tulisi mieleenkään loukkaantua. Mutta asioita tarkastellaan aina miettien, mitä asialle voitaisiin tehdä. Eli ehkä tämä että on tuollainen vahva auktoriteetti siinä, ja yritetään olla proaktiivisia mutta vähintäänkin reagoidaan kun ongelma havaitaan, niin asiaan ei liity mitään arvostelun tuntua. Ei kyllä esiinny sitä ongelmaakaan, että joku olisi pitkään epätietoinen hevosellaan olevasta ongelmasta.

  4. 4

    Satu sanoo

    Mutta mitä tehdä silloin kun mikään ei auta? Omistaja ei ymmärrä eikä välitä. Ei auta kierrellen kaarrellen vihjailu, ei kysyminen, ei suoraan sanominen, eikä edes uhkailu? Ja hevonen on selkeästi kipeä. Omasta mielestä se on vaan hyvä asia, jos joku ulkopuolinen jostain huomauttaa, joskus sitä ei vaan itse näe sitä minkä näkee koko ajan.

  5. 5

    Tätiratsastaja sanoo

    Itse olen sitä mieltä, että jos hevosen hyvinvointi tai muiden turvallisuus on vaarassa, voin siitä huomauttaa. Ratsastuksessa pidän itseäni vielä näin 30 vuoden jälkeen sen verran vasta-alkajana, että en ainakaan itseäni taitavampia lähde neuvomaan (kysellä voi aina), heiltä otan kyllä kiitollisena neuvoja ja ohjeita vastaan. Rakentava palaute on aina hedelmällisempää kuin ilkeämieliset töksäytykset. Kerran hevoseni läpiratsastaja huomautti minulle käsistä ja rentoudesta eli jännittyneisyydestä ratsastaessaan samaan aikaan, olin jo itsekin tavallaan tiedostanut asian, mutta vasta kun siitä joku sanoi, korjasin (tai yritin). Jälkikäteen huomauttaja pyyteli anteeksi, ettei vaan loukannut. Ja minä kun olin vaan onnellinen ilmaisesta neuvosta! Palautteen antaminen hevosihmiselle (naiselle) on vaikeaa, koska olemme kovin herkkiä hevosiamme koskevia asioita kohtaan. Varsinkin epäpuhtaudesta tai ontumasta sanominen osuu herkkään kohtaan, koska jokaisen hevosenomistajan pahin painajainen on, että hevonen on jostain rikki. Tärkeää on myös säilyttää sopu tallikavereiden kesken, sillä niiden tyyppien kanssa sitä kuitenkin lähes päivittäin hengaa ja mukavampaahan se on, kun voidaan tervehtiä ja nauttia yhdessä hevosista. Välillä sitä vaan joutuu tasapainoilemaan melkoisen ohuella nuoralla…

  6. 6

    Minä sanoo

    Minun mielestäni suu pitää avata jos toisen ratsukon menosta on vaaraa ko. ratsukolle tai muille taikka jos ratsastaja ratsastaa hevosta epäreilusti (repii suusta, liika raippa etc.)

    Avun saaminen on ihanaa ja kiitollisena otan vinkkejä vastaan kokeneemmilta. Meidän tallilta löytyy henkilö jonka on _pakko_ neuvoa joka asiassa. Kommentit on tasoa ”aseta sitä enemmän” ”käytä enemmän pohkeita” yms hienosäätöä. Koskaan en ole ratsastanut ratsuani epäreilusti eikä meillä ole mitään konkreettista ongelmaa (kieltäisi esteelle, ei liikkuisi, ei nostaisi laukkaa tms), tämän henkilön on vain ihan pakko päästä neuvomaan joka käänteessä, vaikka voisi keskittyä omaan ratsastukseensa 🙁 Neuvoo siis useampaa meitä ”kokemattomampaa”, aina samanlaisilla ohjeilla. Usein vielä vertaa menoa omaan ratsuunsa ”kato kun mun heppaki menee näin hyvin” ”kato kun mun heppa vaihtaa puhtaasti laukan” jne, tuntuu että tarkoitus on vain korostaa sitä omaa taitoa, eikä vilpittömästi auttaa muita.

  7. 7

    Heidi sanoo

    Hyvä kysymys…hmm…
    Itse olen ammatiltani hevosenhoitaja ja työskennellyt isoissa ja maineikkaissa talleissa ravipuolella sekä ratsastanut koko ikäni. Tällä hetkellä 28-vuotta kulunut ensimmäisestä ponin selkään kiipeämisestä.
    Olen tottunut avoimeen keskusteluuun ja hevosen terveyden tavoitteluun. Totuin myös siihen, että kaikki tallilla olijat, kävijät ja työskentelijät ilmoittavat heti jos huomaavat hevosten käyttäytymisessä/terveydessä jotakin normaalista poikkeavaa.
    Mikään hevonen ei ole koskaan 100% terve, aina on jossain vähän linimentin tai pliisterin tarvetta jos ei nyt kuitenkaan sairaslomaa ole vailla.
    Jos ei itse uskalla puuttua tai kysellä asioista jotka ovat omasta mielestä epäkohtia niin tulee tallin omistaja vastuuttaa tehtävään. Tallin omistajan kanssa on myös hyvä jutella ennen kuin menee avautumaan, koska kyse voi olla myös jostakin täysin laillisesta asiasta joka ei vain omaa etiikkaa miellytä, esim nämä gramaanit tai jokin muu apuväline.
    Meitä on niin sata joka junaan, että tulee hyväksyä toisten tavat toimia mikäli hevosen etu ei siitä kärsi eli sitä ei satuteta/piestä/rääkätä. Mikä sitten on rääkkäystä kenenkin mielestä??
    Toiset on kengättömiä ja toisilla on hokit kesälläkin. Toisilla on kanget ja toisilla ei ole kuolaimia ollenkaan jne.. Kaikkien tapaa tulisi kunnioittaa, toiset on puskaratsuja ja toiset tähtää sm-kisoihin. Silloin käyttö/varusteet ja treeni/hoito on erilaista. Joka tapauksessa jokaista hevosta tulee rakastaa ja hoitaa, se ei saa olla vain väline.
    Tulisi kunnioittaa toisten ajatusmaailmaa, mutta asioita voi silti kyseenalaistaa ja niistä voi keskustella jos molemmat osapuolet niin tahtoo. Jos laittomassa tilanteessa ei keskusteluyhteyttä synny niin viranomainen auttaa.
    Ja olisi myös hienoa, että talleillakaan asiat eivät vaan mene ongelma keskeisiksi vaan muistetaan kehua kaveria. ”ompas ponisi tänään tykki!” ! ”Oletkos syöttänyt jotain uutta, kun karva noin kiiltää?” ”Melkoiset lihakset ootte hankkinut talven aikana”
    Nää on tosi raadollisia asioita, mutta ehkä se keskusteluyhteys löytyy.
    Itse tykkään käyttää tämän tyyppistä: ” En ole varma mutta itse teen näin…” ”tähän on monta koulukuntaa, mutta olen itse kokeillut tätä ja tätä…” Oletko ajatellut jos kokeilisit..” Mites, olet kokeillut..” ”Sinähän olet edistynyt huimasti, entäs jos kokeilisit vielä..”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *