Kenelle sinä myisit hevosesi?

Olin myytävänä, mutta en ole enää.

Olin myytävänä, mutta en ole enää.

On tässä tullut pohdittua hevosia ja omistajia, kun Tyttönen vaihtoi vihdoin omistajaa. Heppa tuli ensimmäisen kerran myyntiin jo syksyllä. Silloin koeajolla kävi yksi henkilö ystävänsä kanssa. Näyttivät ihan normaaleilta ihmisiltä, enkä minä ole mikään arvostelemaan muiden ratsastusta, mutta ei siellä ainakaan olympialaisiin tähdätty. Asetelma oli kaikin puolin kummallinen – toinen naisista otti yhteyttä ja kertoi etsivänsä hevosta kaverilleen. No ei siinäkään mitään, saahan sitä etsiä. Ensimmäisenä hevon selkään kuitenkin jysähti juuri tämä, joka etsi kaverilleen heppaa.

Ratsastus oli ihan normaalia tuntiratsastaja -menoa, jossa ei ole mitään vikaa, jos tietää olevansa tuntiratsastaja. Jos taas oudosti luulee olevansa kyvykkäämpi, pitäisi kellojen alkaa kilistä. Edes vähän. Nooo, hyppäämisestä oli kovasti puhetta, metriä pitäisi loikkia kisoissa. Tyttönen ei ole mikään Fardon, joten sanoin, että kai se metrin hyppää jos reenaa ahkeraan. Hassuja kysymyksiä kaiken kaikkiaan, jos ei etsi itselleen hevosta.

Sitten selkään pomppasi se, jolle hevosta etsittiin. Vielä kokemattomampi oli tämä henkilö, eikä siinäkään mitään, mutta on se metrin rata aika haastava, jollei meinaa edes laukassa pysyä kyydissä. Tyttönen on herkkä ja kiva eläin, joka tekee mitä käsketään, joten kun oikein terhakasti jyskyttää, niin tuleehan siihen vauhtia. No, se oli kuulemma vähän liikaa se vauhti. Ehdotin, että jos antaa vähän vähemmän pohjetta vaikka.

Hevonen oli kaiken kaikkiaan oikein kiva ja hevosta kaverilleen etsivä tykkäsi. Itse kaveri oli vähän että hui, miten kovaa se meni (laukka on aikamoinen askellaji, jollei ole mennyt tunneilla muuta kuin ravia.)

Seuraavana päivänä sain viestin, että kaveri on kiinnostunut, vielä pitää saada kaverin vanhemmat maksamaan! Okei. Siinä vaiheessa mietin, että jos kerään pulloja/sieniä/marjoja oikein tehokkaasti, niin onko minulla mahdollisuus ostaa tämä hevonen näiden kahden höpönlöpön hevonhumppa -ostajan nenän edestä. Koska ei herran tähden, eihän hevosta voi kenelle tahansa myydä! Ja siitäpä nousikin päähäni filosofinen kysymys: kenelle sitten voisin myydä oman hevoseni? Sellaiselle, joka tekee niin kuin minä? Paremmalle? Rikkaammalle? Kilpailuhenkiselle? Tädille? Lapselle? Missä vaiheessa minulla on oikeus sanoa, että haloo, ettehän te voi hevosta ostaa? Vai onko missään? Menevät kuitenkin naapuripitäjään ja ostavat sieltä.

Taivaalle kiitos kauppa kariutui, enkä edes ole ihan varma miksi. Enhän minä olisi sitä edes päättänyt kun hevonen ei ole minun. Sattuipa vaan olemaan sydämen asia ja olin välimiehenä. Samaisessa välimiehen ominaisuudessa saatoin Tyttösen eilen matkaan, kun Maailman Sopivin Ihminen tuli ja latasi dollarit tiskiin. Tyttönen pääsi arvoiseensa kotiin. Paljon hyvää uudessa kodissa, Tyttönen ja Ihana Uusi Ihminen!

Heihei, kiva Tyttö <3

Heihei, kiva Tyttö <3

Kommentit
  1. 1

    Kirsin-Virsu sanoo

    Kyllä se taitaa olla niin päin että hevonen omistaa omistajansa eikä toisin päin. Ainakin ajan- ja rahankäytöllisesti.

    ”Okei. Siinä vaiheessa mietin, että jos kerään pulloja/sieniä/marjoja oikein tehokkaasti, niin onko minulla mahdollisuus ostaa tämä hevonen näiden kahden höpönlöpön hevonhumppa -ostajan nenän edestä.” => Kyllähän vastaavassa tilanteessa kuka tahansa normaali, hevosen omistama ihminen ajattelisi näin.

    Onneksi Maailman Sopivin löytyi! Tästä iloitsemme =D

  2. 2

    anne kosonen sanoo

    Hauskaa Joulua Katja ja hevoiset, koirat ja lapset sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta! Toivottavasti jatkat blogiasi tulevaisuudessakin, se on ihan parasta piristystä. Sinun kertomukset hevosista ja ratsastamisesta saivat minut menemään syksyllä alkeisratsastuskurssille (olen 54-vuotias täti, toivon mukaan ilman kukkahattua).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *