Kesän ensimerkit ovat tässä: Kavioliittoleirit 2018

Hyvät ystävät, nyt on lyöty kesän viihdeosio lukkoon! Kävin viikonloppuna Keiteleellä liikeneuvottelureissulla (katso kuva) ja saimme sopimuksen luotua. Täten ilmoitan siis seuraavaa:

Neuvottelu päällä Keiteleellä.

Neuvottelu päällä Keiteleellä.

KESÄN 2018 ENSIMMÄINEN KOTIMAINEN KAVIOLIITTOLEIRI ON 23.-27.7. WANHAN KOULUN TALLILLA, KEITELEELLÄ!

Viime vuodesta sanottua:

”Jos olet aina noin iloinen kun tulet kotiin, saat mennä toistekin Kavioliittoleirille”

”En tiennyt, että nauruun voi oikeasti kuolla”

”Järvivesi oli helvetin kylmää, onneksi oli punaviiniä”

”Ylitin esteen lisäksi itseni Kavioliittoleirin estetunnilla”

Ilmoittautua kannattaa ns. heti, koska kolme paikkaa oli viime näkemältä jo mennyt, eikä ensi kesänä mukaan mahdu kuin 12.

Mitä se Kavioliittoleiri sitten sisältää?

No kuule, siellä harjataan hevosia ja ratsastetaan. Sitten käydään hieronnassa ja yrttikylvyssä (itse, ei hevoset). Saunomista ja/tai savusaunomista ei pidä unohtaman. Aamu aloitetaan joogalla. Illalla istutaan joko toistemme tahi nuotion ympärillä ja nautitaan virvokkeita.

Minkämoista ratsastusta? Pärjäänkö?

No ihan varppina pärjäät! Kohteen hevoset ovat kilttejä. Ratsastus sisältää koulua, esteitä, Working Equitationia ja maaaastoilua. Kuka vetää maastot? No se kuuluisa tv-kasvi Katja Ståhl! Ja jos Pullukka on tolpillaan, se johtaa joukkoja. Näillä maastoretkillä ei olla hiljaa.

Lähde mukaan muuttumaan! Ota elämääsi uusi suunta! Tunne maalaisilma, koe heinä ja järvivesi! Kaulaile shetlanninponia! Mukana myös lammas ja sika, sekä kissa nimeltä Sauli Niinistö! Unohtamatta kahvila Kultarantaa, joka sijaitsee tallin pihapiirissä!

Lyhyempikin leiri löytyy, jos ei meinaa aika tai raha riittää: 19.-20.7.

Viime kesän lössi!

Viime kesän lössi! Kuva: Aila Roivainen

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu).

Paikka täynnä rakkauen hevosia. Kuvassa Mörvi (nimi muutettu) ja Hevonen (nimi muutettu). Viime kesän rakkauskohtaus.

Maastoon lähöllänsä.

Maastoon lähöllänsä.

Porukka läks navettafestivaaleille.

Porukka läks navettafestivaaleille.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Sari sanoo

    Moi Katja!
    Voikohan tonne osallistua tämmöinen viiskymppinen kymmenen kertaa ratsailla ollut ja sitä vielä jännittävä vasta-alkaja?
    Eihän mulla ole vielä oikein mitään hevostaitoja 🙂 mutta
    hevoset on ihania!
    T. epätietoinen vm -71

  2. 2

    Minna sanoo

    Moi! Llin menossa varaamaan minkleiriä, mutta Hopotissa on vain toinen täyspitkä kavioliittoleiri 16.-20.7.

    • 2.1

      katjastahl sanoo

      nonni, kun kysyntää sille pitkälle oli niin kauhiast ja siinä vaiheessa ei minille ollenkaan, niin vaihdettiin. sori!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *