Koira ja hevonen, nuo eläinmaailman Sherlockit

Kyllä eläin on viisas. Tästä lähdetään.
Vietin syyspäivää menemällä eläimistöni kanssa luontoon. Koirat – vehnäterrieri ja aussi – kirmahtelivat iloisina jaloissa. Hepalle en laittanut satulaa, koska pulleus. Siellä on muuten melko kiikkerä tunnelma siellä selässä. Eipä ole juuri jalanpaikkoja tynnyrin ympärillä. Jos meinaa horjahtaa, niin kannattaa ennemminkin ottaa tukea polun varressa olevasta koivusta kuin hevosen harjasta. Mutta näillä siis mentiin.

Jokaisen luontopolkuilijan naamaa koristi keveä hymy, olihan sateeton ja sees syyspäivä. Äkkiä heppa tuhahtaa pariin otteeseen. Ymmärrän hänen haistaneen villin luonnon läsnäolon. Haukansilmäni havaitsi noin viiden metrin päässä kaksi hirveä, emän ja vasan. Mieti, Katja mieti. Keräsin ohjat ja aloitin täysin perusteettoman puolipidätteiden sarjan, samalla kylkiä kantapäillä naputellen. Kyytipojaksi valitsin laulun. Jatkoin siis polulla kulkua hevoseni liikettä melkoisesti häiriten ja kaikkia mahdollisia ysärihittejä laulaen, ajatuksena että a) heppa unohtaisi villieläimet ja b) hirvet peljästyisivät lauluani. Kohta a) toteutui. Hevonen unohti hirvet ja keskittyi miettimään mitä minä haluan. Bailandoo, bailandoo! kimitin. Sen sijaan hirvet eivät hievahtaneetkaan. Siirryin vihellykseen. Huulet ruvella vislasin muina Erkki Junkkarisina, jotta hirvet ymmärtäisivät järkyttyä edes vähän. No ei. Kuulovammaisia hirviä olivat ne.

Loppu hyvin: pysyin selässä, kukaan ei seonnut/kadonnut/karannut/syönyt ketään. Kiinnostavinta toki oli se, että KOIRAT EIVÄT HUOMANNEET MITÄÄN. HIRVET OLIVAT VIIDEN METRIN PÄÄSSÄ. Vehnäterrieri ei ammattinsa puolesta tietenkään huomaa kuin lätäköitä (hyi), mutta että Australianpaimenkoira! Ei sanaakaan, ei katsettakaan! Koirien 100-kertaa parempi hajuaisti on pelkkä myytti. Ei näillä koirilla kyllä lohikäärmeitä vastaan taistella. Onneksi hevonen ei tiedä sitä.

Jos suutuspäissäni jätän eläimeni luonnon armoille, ne kuolevat alle vuorokaudessa. Sillä on hyvä uhitella, jos alkavat ryppyillä.

No, nyt kun olen päättänyt yhä pitää nuo kuomat, olenkin innostunut uudesta tuotteesta. Ensin syötin hepalle MSM.ää, sitten koirille ja nyt itselleni. Se on jo vanha vitsi, mutta uusi on ghia-siemenet. Siirryimme koko porukka kertaheitolla laatupaskaan! Siinäpä vasta suolistoa hellivä murunen. On meinaan kiva kun valkoisella hevosella ei ole enää housut kakassa.

Näillä puheilla elämässä eteenpäin. Terveiset metsien hirville!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *