Kuolainshow ja vesimatto

Josko sitä nyt kehtaisi kertoa, että edelliset estekisat päätty laine-esteeseen. God damn laine, mikä siinä on niin ihmeellistä? Siis kisoissa, ei reeneissä.

No niin, uusi ope, uudet vinkit. Estemaikka neuvoi, että otahan pikkusen vipua kuolaimeen, niin niska tulee vähän alas. Häntä kenties häiritsi, kun hevoseni katsoo yläkautta luottavaisesti silmiin. Itse olen jo aika tottunut. Joten hankin olympiat. Ei tullut mitn. Niska VIELÄ ylempänä, mikäli mahdollista. Kokeilin myös kolmipalaa, oliiveja ja hackamorea, sekä perusniveliä eri paksuisena. Ei muutosta. Päädyin suoraan kumikuolaimeen, joka on kaiketi harmittomin. Hampaat raspattiin helmikuussa, mutta musta tuntuu, että siellä suussa on vielä joku hässäkkä. Helmikuussa tilanne oli kuulemma KARMEA. Varasin Holopaisen hammaslääkärin – sain sen heti elokuussa. Toivottavasti se saa nyt edes laidunheinät poikki noilla leegoilla. No, nauttikoot sitten vaikka ulkoilmasta! Ja: eipähän lihoa niin kovasti 😉

Ja sitten esteille. Viime reeneissä tyttäreni rakensi radan opettajan kanssa. Johtuiko kenties siitä, mutta esteille ilmestyi nimet: tuo on hattara, tuo tuolla on Katajanokka, tässä on Suomi-Venäjä, tämä sarja on Kesäsarja ja tuolla on San Francisco. Ja yksi niistä oli vesimatolla varustettu. Koska viimeiset kisamme päättyivät törkeään ja jatkettuun kieltämisrikokseen, opettaja tuumasi, että vesimaton kanssa saattaa tulla vyyhti. Hän ennakoi pitämällä minulle ja hevoselle ystävällisen, mutta napakan puheen, sisällöltään suurin piirtein tämä: jalat kiinni. Ok, sanoin. Meneekö se, kysyi ope. Miksei menisi, vastasi itsevarma minuuteni.
Ja sitten laukkaan. Hyvä vauhti. Täydellinen lähestyminen – ja – täyyyysin ongelmaton esteenylitys. On se kone! Ope alkoi sen jälkeen kutsua hevostani estehevoseksi. Mikä on sinänsä kiva, koska sehän on estehevonen. Nyt ei auta kun alkaa myös itse esteratsastajaksi. Sitä kohti! Klipeti klop.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *