Kylläpä kestää tämä oppiminen!

Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Pullukka ja lapsi. Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Kylläpä meitä nyt viedään! Törmäsin äsken internetissä KIRJAAN, jonka nimi oli HEVOSEN TAIVUTUS. Hintaa kirjalle oli lykätty 26 euroa ja jo hetken mietin, että todellako hevosen taivuttamisesta saa kirjan tehtyä, ja että liekö tällä konstilla taivuttaminen sitten onnistuisi. Oikeasti? Oppiiko joku niin, että lukee kotona kirjaa ja menee sitten tunnille kokeilemaan miten se onnistuu? Voi hyvä ihme. Toinen aivan ihana juttu on ratsastussimulaattori. Jos on mieli maassa ja ratsastuksellinen itsetunto jäänyt lumen alle, niin ei kun simulaattoriin pätemään. Itse osasin ihan tosi hyvin ratsastaa sillä. Olin hirmu kivasti yhtä paljon molemmilla puolilla ja näyttikin hyvältä. Niine hyvineni meninkin heti tallille ennen kuin unohdan miten hyvä olen. No hups. Yhtäkkiä tämä oikea hevonen ei kuljekaan tasaisesti. Ja kirjassakin lukee, että tahti on tärkeä. Voi peeveli, mistä sen tahdin saa, kun kopukka katselee yläkautta silmiin ja lompsii kovin epämääräisesti. En ole ihan varma kannattaako tässä priorisoida oma oikea-vasen-tasa-akseli, vai kenties hevosen takajalat-enemmän-alle-höpölöpö, mutta yhtä kaikki, päin mäntyä mennään enivei.

Kas vain, kun tärkeintä onkin aika! Kun olet päättänyt mitä teet, tee se. Kukaan ei vaan ole kertonut, että voi KESTÄÄ, että pääset tuloksiin, mutta pääset kyllä, ajan kanssa. Tyttäreni koki tämän tarpeellisen ahaa-elämyksen eilen. Minä lapoin kakkaa ja kehotin lasta ratsastamaan Pullukan sillä aikaa. Lapsi sanoi ettei jaksa laittaa satulaa kun on niin kylmäkin. Mikäs siinä, mene ilman sitten! Mutta muista, että se on hiukka kenkku alkuun. Kävin vartin kuluttua katsomassa tilannetta. Siellä lampsittiin ylväästi kaula väärään suuntaan kaarellaan. Lapsi vain naureskeli, että tällai me nyt mennään. Siitä puolen tunnin päästä menin katsomaan ja kas: kaula olikin ja kääntynyt toisin päin kaarelle ja häntä oli myös noussut ylös. Lapsi hymyili kuin risa nakki, kun hän oivalsi, että on mahdollista ratsastaa MEIDÄN hevosta hyvin myös a) ilman penkkiä ja b) ilman mitään lisävarusteita. Erityisen hienolta se tuntui ja näytti, kun kaikilla muilla oli päällään varuste poikineen. Näissä tilanteissa äideillä noin keskimäärinkin meinaa tirahtaa kyynel, mutta minä en itkenyt, tyydyin vain jauhamaan kaikille jotka jaksoivat kuunnella, että katsokaa miten kauniisti mun tytöt menevät yhdessä. Muistissa on vielä kirkkaana noin vuoden takaiset kuvat siitä, kuinka lapsi yritti mennä Pullukalla koulutunneilla. Ei siitä vaan yksinkertaisesti tullut mitään. Liian monta merkillisyyttä tammassa. Vaatii pinnaa ja hoksaamista. Mutta nyt: he ovat yhtä <3

Tarinan opetus: älä anna periksi. Älä myöskään odota liikoja liian pian. Kyä se sieltä tulee ku vähän…odottaa.

Kommentit
  1. 1

    Koo sanoo

    Voihan siellä simulaattorissa käydä tarkistamassa vaikka oman vinoutensa/toispuoleisuutensa, niin ettei turhaan hevosta kiusaa jos onkin ite ihan vinksallaan selässä 😀 Ja ihan oikeasti kirjoja lukemalla oppii, paljonkin, varsinkin istunnasta. Hyvä istuntakirja, satulatuoli ja peili on moneen asiaan ollut oiva apu, kuivaharjoittelu tuonut selkoa esim. omista liikeradoista, painopisteestä, miksi hevonen reagoi tietyllä tavalla. Pääosin pohje+ohja-tyylin ratsastukseen niistä tuskin on niin paljon apua, mutta istuntapainotteiselle ratsastajalle enemmän 🙂 Eikä ne kaikki kirjat hyviä ole, mutta esim. Mary Wanless ja Sally Swift julkaisseet hyviä kirjoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *